Ulkona 45C, sisällä 28C Tätä kirjoittaessa meillä on ulkona enää 37 astetta lämmintä. Tilanne on paljon parempi kuin aiemmin iltapäivästä elohopean heiluessa 45C:n paremmalla puolella, tai miten sen nyt ottaa. Parempi puoli jos on lämmittelemässä saunaa mutta noin tavallisen arjen kannalta ei ihan paras mahdollinen tilanne, etenkään jos sattuu asumaan metropolialueella jossa vain kolmanneksella asukkaista on keskusilmastointi. Meillä hurruttaa täydellä teholla kolme siirreltävää ilmastointiyksikköä, valitettavasti niiden teho ei ihan riitä tähän säähän ja sisälämpötila kohoaa ilmastoiduissakin tiloissa lähemmäksi 30:tä astetta. Onhan se parempi kuin 37, saati sitten 45 mutta aika kuumaa se silti on. Paljon parempi kuin tilanne tänään kun olin kuvaajan kanssa ottamassa valokuvia keskiviikkona myyntiin tulevasta, ilmastoimattomasta, kohteesta. Siellä hiki nimittäin valui siihen malliin että ensin kastui paita, sitten shortsit, kolmanneksi maski ja lopulta lippis. Loppupuolella urak...
Tarinoita elämästä kolmilapsisessa perheessä. Tarinoita autismista, ADHD:sta ja ahdistuneisuushäiriöstä. Elämää ulkosuomalaisena Yhdysvaltain länsirannikolla. Äiti - kiinteistövälittäjä. Isä - nörtti. Lapsi - Autisti. Lapsi - Adhd ja autisti. Lapsi - Adhd. Koira - Martta vaan.