Siirry pääsisältöön

ei saa purra!

Pieni käsi ottaa kiinni mun kädestä ja käden omistaja katsoa tapittaa syvälle silmiin esittäen samalla kysymyksen: ”Missä Zahra on?” Vastaan etten tiedä, mutta olen täällä hänen tilallaan. ”En halua sinua! Mene pois. Missä Hana on?” Hymyillen kerron, että Hana on töissä ja viettää kysyjän kanssa välitunnit. Esittelen itseni uudestaan, kerron tekeväni töitä kaikissa kouluissa, kaikenlaisten lasten kanssa ja että minut kutsutaan paikalle, kun joku on poissa. Pieni käsi pitää edelleen kiinni minun kädestäni ja kysyy multa olenko mä keski-ikäinen. Vastaan että näin se taitaa olla. Lapsi nyökkää hyväksyvästi. Koulun kello soi ja me lähdetään yhdessä luokkaan. Päiväni erityistä tukea tarvitsevan oppilaan kanssa on alkanut.

Monesti oppilas jonka kanssa työskentelen käyttää apuvälineenään kommunikaatiolaitetta tai viittomia ja usein päivä luokkahuoneessa sivuaa vain väljästi muiden oppilaiden päivää. Luokkatovereitten opiskellessa maantietoa, me harjoittelemme hienomotoriikkaa. Taukoja tarvitaan usein ja joskus koko päivän suurin tavoite on selvitä iltapäivään ja kotiin. Edelleen on paljon niitäkin oppilaita joiden koulupäivä on pääsääntöisesti pienryhmässä tai kokonaan erityisopetuksessa. Tavoite on kuitenkin se, että vähitellen näiden oppilaiden määrä vähenee ja tavallisessa luokassa avustajan kanssa opiskelevien määrä kasvaa. Koulunkäyntitaidot ovat ensimmäinen askel koulunkäyntiin. Minun päiväni kuluu kannustaen, neuvotellen ja joskus jämäkästikin ohjeistaen. 

- Ota esiin matematiikankirja.

- En. En halua. Vihaan omenia.

- Haluatko tauon? 

(Onneksi opettaja muisti kertoa, että matematiikassa on menossa jakolasku ja apuna kirjassa käytetään omenia)

- En. Ei taukoa.

- Hyvä on, käynnistän ajastimen. Kymmenen minuuttia matematiikkaa, sitten voidaan tehdä mitä haluat.

- Haluan leikkiä junilla. Ei omenoita. 

- Sellaista vaihtoehtoa ei ole. Ensin matematiikka, sitten junat. 

Siinä ajassa, kun muut lapset ovat päässeet hyvään vauhtiin oppitunnilla, me ollaan saatu matematiikankirja ja ne vihatut omenat esiin. Ajastin kilahtaa ja on aika siirtyä leikkimään junilla. Huomenna on uusi päivä.

Inkluusiosta on tullut monessa paikassa kirosana. Onnistuakseen se vaatii ennen kaikkea riittävästi ammattitaitoisia ihmisiä. Ihan parhaita esimerkkejä inkluusion onnistumisesta ovat ne luokkaympäristöt, joissa on aina useampi aikuinen. Tällainen on esimerkiksi meidän Kentsun matematiikanryhmä. Osa oppilaista tarvitsee tukea oppimisvaikeuksiin, toiset pääsevät hyötymään ympäristöstä, jossa on aina matematiikanopettaja, erityisopettaja ja erityisavustaja. Se mitä opiskellaan on sama kuin tavallisessakin ryhmässä, läksyjä vaan on vähän vähemmän ja kokeetkin ovat lyhennettyjä. Osa oppilaista käyttää tukivälineitä. 

On huikeaa nähdä miten hyvin muut lapset ottavat mukaan lapsen joka käyttää tukiviittomia, kävelee avustettuna tai on pyörätuolissa. Kun minä istun sen purevan yläkoululaisen kanssa katsomassa maisemaa koulunkäytävän ikkunasta, huikkaa jokainen ohikulkeva koululainen tervehdyksen. Koulutoveriin, jolla on oppimisvaikeuksia, on autisminkirjolla tai on kehitysvamma suhtaudutaan ennen kaikkea koulutoverina. Se on tosi mahtavaa!

Tuttu erityisopettaja sanoi kerran, että erityislasten vanhemmista tulee parhaita sijaisia. Ihan varmasti tässä on totuuden siemen, ainakin sitten kun ne lapset on jo vähän vanhempia ja omat voimavarat taas sen verran kasassa että jaksaa palata ajassa taaksepäin. 

On niitäkin päiviä, kun oppilas tulee vastaan hampaat ensimmäisenä: ”Ei saa purra!” Erityislapsen avustajan sijaisuus vaatii lehmänhermoja, hyvää huumorintajua ja mielellään myös kokemusta näistä lapsista ja nuorista, joiden koulupolku on erilainen kuin sen keskiarvo-oppilaan. Käytännössä sijaiseksi pääsee melkein kuka tahansa. Vaatimuksena on lukion päättötodistus ja puhdas rikosrekisteri. Ketään ei kiinnosta miten pärjään lasten, saati sitten erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa. Pula sijaisista on valtava, hyvistä sijaisista vielä suurempi ja aika usein, kun saavun aamulla koululle, huokaisee erityisopetuksentiimi helpotuksesta – ”Thank God it’s you!”

Teen sijaisuuksia päivän tai kaksi viikossa. Oppilaita on kolmevuotiaista eskarilaisista lukiolaisiin. Meidän koulupiiri on osavaltion toiseksi suurin. Tänä vuonna se palvelee 30.600 oppilasta 33 alakoulussa, 14 yläkoulussa ja 9 lukiossa. Koulupiiri on pinta-alaltaan liki 200km2 ja jakautunut 5 kaupungin alueelle. Lisäksi koulupiirillä on 6 eskaria 3-4 vuotiaille. Nämä tarjoavat opetusta ensisijaisesti sellaisten perheiden lapsille, jotka ovat sosiaali- ja terveysviraston tuen piirissä, eivät puhu englantia tai tarvitsevat erityistä tukea.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k