torstai 10. maaliskuuta 2016

tikapuita ylös maailmassa



Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla.

On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia.

Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun ehdin tekemään mitään, mulla on jo kuusi puhelua jonossa.”

Ai miksi mä jaarittelen mun työpäivästä... No siksi kun...

Marraskuussa Kylie sanoi että se näkis mut mieluusti toisessa positiossa. Tammikuun lopulla selvisi että se toinen positio tulee hakuun meidän klinikalla. Helmikuu taisteltiin henkilöstöosaston kanssa, koska meillä on sääntö. Sen säännön mukaan jokaisen työntekijän pitää olla positiossaan vähintään 12 kuukautta ennen siirtymistä toiseen työhön. Lopulta sain luvan hakea sitä toista positiota.

Työtä haki, no hakihan sitä, mutta haastatteluun pääsi kolme; minä, se toinen hakija meidän klinikalta ja yksi ulkopuolinen hakija. Sillä ulkopuolisella hakijalla oli tarvittava työkokemus. Haastattelijoita oli neljä. Lääkäri, klinikan ylilääkäri, Kylie ja klinikkakoordinaattori. Loppupelissä päätös oli lääkäreitten käsissä koska...

Tässä positiossa tehdään töitä lääkäreiden ja vakuutusyhtiöiden välimaastossa, ja tämän työn-jakkaran-position-duunin haltijan tehtävä on perustella vakuutusyhtiöille miksi tarvitaan kyseinen; leikkaus-toimenpide-lääkitys-kuvantaminen. Ja kun vakuutusyhtiö ilmoittaa ette ne maksa pitää tän tyypin miettiä miten valitetaan niin että ne lopulta hyväksyy sen kokeellisen toimenpiteen tai lääkkeen tai kuvantamisen.

Tänään sain kuulla että ylilääkäri ja se toinen haastattele lääkäri oli sitä mieltä että mä olen paras kandidaatti, ja ne valitsi mut. Ne valitsi mut koska ne uskoo että vaikka mun kliininen kokemus ei yllä samalle tasolle kuin muitten hakemusten, on mun työmoraali, halu oppia ja kyky sitoutua toisella tasolla kuin muilla hakijoilla. Frantz kysyi multa suoraan et mitä mä teen kun se karjuu mulle naama punaisena että; ”You F*in piece of sh**...!@#$@@@!!!!!! Että pysynkö mä silloinkin rintamalinjassa ja vastaan että kyllä tää Frantz hoituu... – vastasin et joo. Mä olen suomalainen, en mä sua pelkää... anna tulla vaan.

Niin että... tänään syödään kakkua ja juodaan shampanjaa. Nikkeä auki ja suklaakakkua pöytään... Tänään juhlitaan! Sain roiman ylennyksen. Rinta rottingille.


Jatkossa en vastaa puheluun ja soittele muille. Jatkossa väistelen tohtoreitten heittelemiä mööpeleitä, ja puolustaudun tappouhkauksia vastaan, ja yritän kovasti keksiä miten vakuutusyhtiö saadaan maksamaan lääke-leikkaus-toimenpide-kuvantaminen.

Kippis. Kaksi päivää vajaat 5 kk.


27 kommenttia:

  1. Vau, onnea. Oon ylpee susta!

    VastaaPoista
  2. Upeaa Yksis! Suuret onnittelut uuden työn johdosta!

    VastaaPoista
  3. Oikein paljon onnea uudesta työstä!! Ja kiitos kun jaksat kaiken ohella kirjoitella blogia
    Mia

    VastaaPoista
  4. Vau, onnea uudesta työstä! Väittäisin omakohtaisen kokemuksen perusteella että erityislasten äitiys tuo varmaan hyvän pohjan tuolle vakuutusyhtiöiden kanssa vääntämiselle. Olet sinäkin ihan muutaman kaavakkeen varmasti joutunut vuosien varrella joutunut täyttämään ja perustelemaan miksi lapsi tarvitsee juuri tätä kuntoutusta;) Ainakin Suomessa joka vuotinen kelan lippujen ja lappujen täyttäminen opettaa ainakin perustelemaan asioita...

    t. autistin äiti joka juuri teki Kelaan yhden valituksen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, ajattelin juuri samaa... Onnea ja menestystä uuteen tehtävään! t. erityisope

      Poista
    2. Erityisope ja autistin äiti. Kiitos! :) Tää oli yks asia josta puhuttiin haastattelussa, ja se painoi aika paljon vaakakupissa, siis että mulla on tämä hakemusten ja valitusten kokemus toiselta puolelta, asiakkaan näkökulmasta.

      Poista
  5. Wuhuu!!!!! Näin elämän pitääkin mennä:)

    G

    VastaaPoista
  6. Olipas mielettömän hieno juttu! Onnea!
    -Minna

    VastaaPoista
  7. Vautsi ja onnea! Muuttaako teidän arkea jotenkin vai onko raamit samat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raamit on periaatteessa samat. Käytännössä joustoa on enemmän - kumpaankin suuntaan.

      Poista
    2. Niin mä vähän arvelinkin :)Hyvä juttu!

      Poista
  8. Onneksi olkoon. Muutkin suomalaiset aina sanoo, että täällä on helppo edetä suomalaisella työmoraalilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olkoon Yksikselle!

      AnnaR:lle ja Yksikselle: Miten suomalainen työmoraali eroaa keskivero jenkkiläisestä työmoraalista teidän mielestänne? Mä kun luulin, että amerikkalaiset ne vasta kovia on huhkimaan ja käyttämään aikaa töissä oloon. Vaan onko laadussa sitten eroa, jos ei ajankäytössä vai missä se ero on?

      Poista
    2. Täällä ollaan kovia tekemään töitä, mutta joskus se on vähän näennäistä kun ahkeruuden mittana on se, kuka istuu pisimpään töissä. Suomalaiset on tosi tunnollisia ja ehkä puhaltavat enemmän yhteen hiileen töissä, eivätkä ole niin individualistisia. Saan itsekin palautetta täsmällisyydestä ja luotettavuudesta.

      Poista
    3. Annalle kiitoksia onnitteluista, ja Anonyymille myös.

      Mä olen Annan kanssa tässä vähän eri linjoilla... Mun mielestä suomalainen työmoraali ei ole millään tavalla ylivertainen minkään muun maan edustajaan nähden. Omassa työyhteisössäni koko jengillä on aika huikea palo omaan hommaansa, kansallisuudesta riippumatta - ja niitähän riittää. Samoin on monessa muussakin työyhteisössä.

      Omakohtaisesti voin todeta että näiden viidentoista vuoden aikana on tullut opittua seuraavaa amerikkalaisista työyhteisöistä; vaatimattomuus ei kaunista, eikä vaikeneminen ole kultaa. On syytä olla äänessä ja nostaa sitä omaa häntää jos mielii johonkin.

      Suomalainen työmoraali jää nopeasti jalkoihin kilpailukulttuurissa jos ei muista tuoda ja asettaa itseään esille.

      Meidän perhe tuttu on tuonut tätä hyvin esiin kauppalehteen tehdyssä haastattelussa:

      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/microsoftin-huippumyyja-opettaa-epaitsekkyytta/dAzLH9ta

      Poista
    4. Ei ollut tarkoitus antaa kuvaa, että suomalainen työmoraali olisi jotenkin ylivoimainen. Halusin vaan huomauttaa, että moni suomalainen täällä on saanut kehuja omasta asenteesta ja tavasta tehdä työtä. Siis sellaisetkin ihmiset, jotka eivät äänekkäästi tuo itseään esille. Ei todellakaan ole pakko tuoda jatkuvasti esille omaa erinomaisuuttaan edetäkseen tai olla mitenkään erityisen paljon esillä. Tunnen paljonkin sellaisia ihmisiä.
      Itse äänekkäänä ja itsevarmana tunnen kuitenkin sopivani kuitenkin tänne paremmin kuin Suomeen.

      Poista
  9. Onpa upea uutinen! Paljon paljon onnea :)

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.