mitä kuuluu?

Ai mitä kuuluu? No, ihan hyvää. Siis, ihan oikeasti ihan hyvää. Sellaista tavallista arkea teinien kanssa. Aamulla ylös ja kouluihin ja töihin ja tanssitunnille ja koulupalavereihin ja… no, tiedättehän te. Kolmen lapsen ja kahden koiran kanssa nyt on aina jotakin. Fredde onneksi hoitaa itse itsensä ja auttaa silloin kun pystyy. Onneksi pystyy aika usein kun muutenhan tästä meidän arjesta ei tulis yhtään mitään. Ei ole kerta tai kaks kun vanhin tekstaa neljän aikaan, että pääsiskö vaikka koulusta kotiin… Ei niin että lapsi olisi unohtunut kouluun, vaan kumpikin meistä aikuisista on vaan kiinni omassa työssään eikä ole vielä ehtinyt koululle saakka. Tämä siis kuulostaa varmasti rajummalta kuin totuus. Koulu loppuu 15:20 ja moni nuori jää koululle harrastuksiin, kerhoihin tai ihan vaan tekemään läksyjä. 

Torstaina tein aamupäivän töitä kotoa. Iltapäiväksi menin töihin koululle.

Meidän High Schooliin on noin kymmenen kilometrin matka, joten laiskuudesta ei ole kyse. Koulubussit on yli täynnä ja monen asian summana Tättis ei kulje bussilla. Ajokorttiin on matkaa vajaat kaksi kuukautta. Sen jälkeen meidän perheessä on yksi haaste vähemmän kun kolmas kuljettaja voi ajaa paitsi itsensä niin myös tarvittaessa veljensä.

Torstain koulupäivän päätteeksi jatkoin matkaa toimittamaan avaimia asiakkaiden uuteen, ihanaan kotiin! Nämä hetket ovat niitä parhaita! 

Ehkä hulluutta, tai ehkä enneminkin amerikkalaisuutta, meillä on molemmalla useampi työ. Helpommallakin pääsisi, mutta kun tää tuntuu hyvältä meille. Ne päivät kun Fredde käy omalla toimistolla on työmatkaa liki 40 kilometriä suuntaansa. Mun työmatka lähikoululle sijaistamaan taas on vajaat 500 metriä. Valtaosa arkisesta kiinteistövälitystyöstä sujuu ehkä oletuksesta poiketen kotona läppärin äärellä. Asiakkaita kuitenkin tavataan ja näyttöjä järjestetään pääsääntöisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Välitystoimiston toimistolla käydään tarvittaessa ja melko sattumanvaraisesti. Kaikki tarvittava kun hoituu kotoa. 

Koska Freddellä on pidempi matka, jää mun hommaksi hakea kotiin sairaat lapset keskellä päivää. Keskivertoperheestä poiketen tämä tapahtuu meillä yleensä kerran tai kaksi viikossa, huonona viikkona kolmasti tai neljästi. Siis, ihan jokainen viikko. Koska migreeni. Tässä kohdassa on helppoa olla sijaisena erityisopetuksessa sillä siellä jos missä riittää ymmärrystä meidän tilanteelle. 

Torstai on tanssi-ilta, kuten melkein jokainen arki-ilta. Ilta menee ajellessa tanssistudiolle ja takaisin, ja taas studiolle ja takaisin... Ennen puoli kymmentä koko perhe on kotona.

Perheenä meillä on sormet ja varpaat ristissä ja peukut pystyssä, että migreenityypin migreenit saataisiin edes vähän paremmin hallintaan uudella lääkkeellä, jonka testiryhmään lapsi on valittu.  Poikaparka joutuu elämään varsin kurinalaista elämää eikä saa edes muiden teinien tavoin valvoa viikonloppuisin ja nauttia pitkistä aamu-unista, vaan nukkumaan mennään aina samaan aikaan ja aamuherätyskin koittaa myös viikonloppuisin turhan varhain. 

Torstai päättyy kuten melkein jokainen muukin päivä, päivälliseen hyvässä seurassa telkkaria katsoen ja viimeisenä juttutuokioon meidän makkarissa. 

Tähän aikaan vuodesta on tanssimaailmassa kilpailukausi ja viikonloput menevät usein kilpailuissa. Päivät ovat pitkiä ja vanhempana mua hirvittää nää systeemit että lauantaina ja sunnuntaina pitää herätä aikaisin, tanssia iltamyöhään ja maanantaina pitäis taas jatkaa koulua tavalliseen tapaan. Meillä Tättis ottaa aika usein kisojen jälkeisen maanantain vapaaksi ja lepää, kympin tytön on mahdollista tehdä näin, mutta silti ohjelma tuntuu kohtuuttomalta. Tämä jäänee Tättiksen viimeiseksi kilpailukaudeksi, neiti itse on sitä mieltä että on aika keskittyä ensi vuonna college-opintoihin, hankkia työpaikka ja jatkaa tanssimista ihan puhtaasti harrastuspohjalta kun tavoite ei kuitenkaan ole koskaan ollut tehdä tanssista ammattia. 

Tanssikisoissa kuuntelemassa tuomariston palautetta. Kotiin tultiin mitali kaulassa.

Noin keskimäärin päivät on sen verran täysiä ettei iltaisin tarvitse kärsiä uniongelmista. Fredde pelaa kavereitten kanssa sulkapalloa, siis oikeeta sulkapalloa, ja pingistä. Siihen menee pari iltaa viikosta, mä saan liikuntani koulupäivän aikana ja käperryn mielelläni sohvan nurkkaan neulomaan iltaisin. 

Perjantaina käyn ensin Tättiksen koululla palaverissa. Aiheena osan opettajista haluttomuus noudattaa mukautetun opetuksen suunnitelmaa. Koululta matka jatkuu toimistolle jossa tapaan Fredden ja muutaman pomon. Koen tulleeni kuulluksi niin koululla kuin toimistollakin.

Elämä on hyvää. Sellaista tavallista. Sopivan kiireistä arkea, joka saa repimään hiuksia päästä vain toisinaan. Sellaistahan se elämä on. 

Tämän jutun kuvat on kahdelta peräkkäiseltä päivältä. Yksi helmikuinen torstai ja perjantai. Vain tanssikuva on viimeisimmästä kilpailusta, helmikuun ekalta viikonlopulta.