Tahdon Asiat

Muistatteko vielä sen vitsin niistä pesisjoukkueista? Joku kai luuli joskus että ne oli oikeestikin olemassa mutta Lopen Uupuneet ja Vetelin Kuivat ovat ihan puhtaasti urbaanilegendaa. Otsikoksi ne kuitenkin sopii, koska ne lopenuupuneet ovat viimepäivinä löytyneet täältä meiltä. Onni on oma pahvilaatikko.  Lopenuupunut kolmen lapsen äiti jonka elämä on olevinaan tosi helppoa, ja jos nyt oikeesti lähtee vertailemaan niin onhan se melkoista ruusuilla tanssahtelua... meillä kuitenkin on kaksi aikuista, oma koti, taloudellisesti turvattu arki ja hyvä, turvallinen ympäristö kouluineen jotka ottavat kopin omassa päässään. En ole yksinhuoltaja sen enempää kuin se vanhempi joka jokainen ilta nukahtaa miettiessään mistä seuraavana päivänä taikoo – kirjaimellisesti – lapsilleen aamiaisen ja päivällisen. Olen se pieni kultapossukerholainen joka valittaa loppupeleissä merkityksettömistä asioista, kokee olevansa alakynnessä kun joutuu tarjoamaan kyydin lapselle kouluun ja sieltä ...

On joulukuun puoliväli, tai oikestaan on joulukuun kolmastoista päivä, olen edellisenä päivänä täyttänyt kolmetoista. Me ollaan tultu kotiin Lucia-kulkueesta ja ulkona on kipakka pikkupakkanen. Istun ruskeaksi kaakeloidussa vessassa ja tuijotan pikkuhousujani – niissä on verta. Kyllähän minä tiedän mistä on kysymys mutta olen silti aika hämmentynyt. Puhuttiinhan tästä koulussakin. Vähän kuitenkin pelottaa enkä oikeastaan kuitenkaan tiedä mitä pitää tehdä. Huudan äidin apuun, äiti tulee vessaan vähän ärtyneenä ja kun esittelen sille mun pikkareita, se katsoo mua ja tuhahtaa että kyllähän minä, iso tyttö, tiedän mistä on kysymys. Lähtiessään hän lykkää mun käteen paketin siteitä ja sanoo että käytä noita... et sitten jätä niitä verisiä alusvaatteita kenenkään nähtäväksi. Eletään 80-luvun alkupuoliskoa. Jälkikäteen mulle on selvinnyt että moni muu ei uskaltanut äidilleen edes kertoa kuukautisten alkaneen. Siteet ostettiin salaa ja ne piilotettiin omaan huoneeseen, rahat tuli ker...

Eka viikko koulua takana. Kaikki on hengissä ja keskimäärin kai aika hyvissä voimissakin. On hyvää ja on huonoa ja on jotakin siltä väliltä. Me ollaan takaisin kahden koulun taktiikassa, no okei, ennen niitä oli kolme ja se asettaa vähän haasteita ja kapuloita yhden äidin päivään kun se helikopteriäiti ei anna lapsen kulkea kouluun jalan tai pyörällä. Ei vaikka ne kaikki muut kuinka antais. Ekana aamuna nukutti. Ajatukset kiertää vähän kehää ja palaa aina hetkittäin Laura Saarikosken kolumniin Hesarissa . Ärsyttää. Miksi? Mitä välii? Koska anoppi muun muassa kysyi miten me pärjätään täällä kun kidnappaajat vaanii jokaisessa nurkassa ja vesikin on ihan järkyn pahaa. No ei vaani, eikä ole. Mitä välii? No, on välii koska Laura on Helsingin Sanomien toimituspäällikkö ja hänellä on mahdollisuus luoda Yhdysvalloista laajempaa mielikuvaa kuin se mitä hän tarjoaa, onhan Laura kuitenkin nähnyt Yhdysvalloista aika monta muutakin puolta kuin sen oman pienen lähiönsä jossa asui tääll...