350 päivää

 

Aamulla leikkasin hiukseni taas kerran ihan itse, ihan hyvä tuli. Fredde vähän avusti ton takatukan kanssa ja vastalahjaksi parturoin Fredden. Lapsista yksi kasvattaa pitkää tukkaa, toinen vielä pidempää ja kolmas parturoidaan neljännesvuosittain.

 

Torstaina avattiin meidän koulupiirin alakoulut ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun ovet suljettiin maaliskuussa 2020. Kouluun saa tulla aamupäiväksi kinderit ja ekaluokkalaiset, siis 5- ja 6-vuotiaat. Maski on pakollinen, samoin terveyskaavakkeen täyttö ja kuumeen mittaus niin aamulla kotona kuin uudestaan kouluun sisälle mentäessä. Opettajilla on tuplamaski ja suojavisiiri. Kysyin reksiltä kuinka moni lapsista tuli kouluun, vastaus oli 54 oppilasta. Koulussa on yhteensä reilut 600 oppilasta ja vaikka en tiedä kuinka moni on näillä kahdella ekalla luokka-asteella veikkaisin että noin kolmannes koululaisista. Aika moni siis valitsi etäkoulun jatkamisen tänä keväänä. Sama valinta on tehty myös meillä vaikkei kouluun palaaminen vielä koskekaan omien lasten ikäryhmiä.

 

Tulevana keskiviikkona menen toimistolle ensimmäistä kertaa maaliskuun alun jälkeen. Näiden viikkojen ja kuukausien aikana olen vaihtanut työpaikkaa ja kertaalleen toimistoa ja esimiestäkin. Miksi sitten nyt? No, se uusi esimies on niin ihana että haluan tavata muutenkin kuin videopuhelulla. Jotta toimistolle voi mennä, pitää tehdä ensin ajanvaraus, täyttää terveyskaavake varausta tehdessä ja uudestaan sinä päivänä kun toimistolle mennään. Kuume pitää mitata ja ilmoittaa etukäteen ja lämpö mitataan uudestaan myös toimiston ovella. Toimistolle ei voi mennä ilman maskia eikä siellä voi olla kuin korkeintaan kaksi tuntia kerrallaan. Noin keskimäärin on siis helpompaa pysytellä kotitoimistolla kun sellainen kerran on ja täällä voi hyvin istua verkkareissa villasukat jalassa. Ainoa asia mikä täältä omalta toimistolta puuttuu on sellainen jättiläismäinen tulostin millä tulostetaan esitteitä, mutta eipä niillekään tällä hetkellä ole tarvetta kun asiakkaat eivät niihin halua koskea ja kaikki tapahtuu sähköisesti.

 

Viikolla piti toimittaa poikien koulukuvat kouluun ja niinpä meille perustettiin hetkeksi valokuvausstudio. Koulukuvien ottaminen kun on vanhempien vastuulla. Valoja sinne ja tänne ja sitten se jakkara missä istutaan vähän vinottain. Valehtelisin jos väittäisin etten ole tyytyväisempi näihin itse otettuihin koulukuviin kuin niihin koulun ottamiin missä lapsella on kummallinen väkinäinen hymy. 

 

Ensi viikolla olen menossa virtuaaliseen palkintogaalaan. Elämys kai sekin. Kutsussa kerrottiin miten jokaisen pitää ensin mennä omaan kahdeksan hengen ”pöytään” ja sieltä sitten siirrytään yhdessä ”auditorioon” palkintotilaisuuteen. Kyseessä on koulupiirin vanhempainyhdistyksen tilaisuus ja palkinnon saa meidän alakoulun rehtori. Outstanding Educator Award on iso juttu ja me vanhempainyhdistyksessä haettiin tätä meidän maailman parhaalle rehtorille. Aasinsiltana tästä siihen että perjantaina sähköpostiin kolahti viesti missä kysyttiin olisinko kiinnostunut paikasta koulupiirin vanhempainyhdistyksen hallituksessa ensi vuonna. No tota, joo... tämä on siis kaikkien koulujen vanhempainyhdistysten kattojärjestö, olin sanalla sanottuna otettu.

 

Oli meillä pikaisesti talvikin, sellainen lumitalvi siis. Lunta satoi lauantaina reilut kolmekymmentä senttiä, mentiin pulkkamäkeen ja sitten se suli pois. Ystävää lainaten, täällä lumi on aina nollasta sataan, kaikki tai ei mitään. Nyt on taas sellainen tavallinen talvi, sataa ja paistaa ja lämpötila on jossakin kahdeksan asteen korvilla. Naapurin alppiruusu yrittää kukkia. Omalla pihalla narsissit on pian kukassa. Melkoinen ero viikossa. 

Eläinlääkäristä soitettiin ja kyseltiin meidän kissukissua vuosittaiseen lääkärintarkastukseen. Tiesin joo että sinne olis pitänyt mennä jo joulukuussa ja nyt on pian helmikuun loppu, mutta kun eihän toi hiippailija täältä sisältä mihinkään mene, enkä halua muutenkin arkaa tyyppiä dumpata yksin eläinlääkäriaseman ovesta sisään. Kysyinkin että joka ne ottaa näitten karvaisten perheenjäsenten vanhemmat mukaan sisälle ja kun vastaus oli että ei, yksin pitää mennä, totesin että odotellaan kunnes tilanne muuttuu. Martta on siellä lääkärissä käynyt yksikseen muutamankin kerran ja nykyään se pistää jarrut päälle jo autossa eläinlääkäriaseman pihalla. Kissulla on riittävästi traumoja muutenkin.

 

Käytiin Fredden kanssa panimossa oluella. Juotiin kylmää kaljaa, kylmänä päivänä omassa yksityisteltassa panimon pihalla. Teltta on parempi kuin taivasalla kymmenen metrin välein tuulessa siellä toisessa lempipanimossa. Kiedoin kaulaliinaa tiiviimmin kaulaan ja olin kiitollinen joululahjaksi saadusta paksusta toppaliivistä. Paikallisia yrittäjiä pitää tukea että ne pysyy pystyssä edes huojuen. Autossa väänsin lämmityksen nupit kaakkoon ja istuinlämmityksen täysille. Kohmeiset sormet sulivat vähitellen.

 

Elämä on. Elämä on onnellista ja ihanaa. Kaipaan ravintolapäivällisiä ja ystäviä. Moni asia oli ennen helpompaa mutta toisaalta tämä maailma on ollut myös hyvä. Olen oppinut tekemään töitä uusin säännöin, lapset pärjäävät hyvin koulussa ja kaikki on oikeasti aika hyvin ja onnellisesti.