äitis on huora ja muita mukavia

 

Että sellainen päivä. No, eihän se vaan tänään vaan asiathan kerääntyy ja kertyy ja jossakin kohdassa on tällaisen veltommankin pakko tehdä jotakin. Otsikon tekstin sanoi oma poikani veljensä kaverille, kun tämä kantautui lopulta mutkan kautta minun korviini ole jannulla edessä anteeksipyyntö ja pitkä keskustelu siitä mitä voi ja ei voi sanoa - edes vitsinä. Esiteinin arvostelukyvyssä on petraamisen varaa.

Mä jotenkin luulen että monella muullakin vanhemmalla oli jonkilainen illuusio siitä että lapset lähetetään syyskuussa takaisin kouluun ja sitten ne on koulussa, että se maaliskuusta 2020, toukokuulle 2021 kestänyt etäkoulu kuitattaisiin vaan taakse jääneeksi ja jatkettaisiin eteenpäin. Näiden kahden kuukauden aikana on kivuliaasti selvinnyt ettei se ihan niin mene. Alkuun silmät avasi johtamistaidon opettaja puuskahtaessaan ettei hän ole eläissään nähnyt yläkoulussa näin paljon leikkikaluja oppitunnilla, mutta että onhan se tavallaan ymmärrettävää kun opetetaan sosiaalis-emotionaalisiltataidoiltaan neljäsluokkalaisia. Sitä kuunnellesani ymmärsin että tulin itsekin lähettäneeksi kaksi neljäsluokkalaista lasta yläkouluun teineilemään. Ei ihme ettei suju.

Täällä meillä, Yhdysvaltain länsirannikon luoteisnurkassa, Washingtonin osavaltiossa, Kingin piirikunnassa, Lake Washintonin koulupiirissä lapset siirtyvät alakoulusta yläkouluun 11-vuotiaina. Samalla jää taakse luokanopettaja ja siirrytään luokattomaan opetukseen tarkoittaen että jokaisella kuudesluokkalaisella on se ihan ikioma lukujärjestys eikä ole olemassa mitään yhteistä ryhmää vaan matikantunnilla, luonnontieteissä ja englannissa on ihan eri tyypit koolla. Jokaisella lapsukaisella on viidestä kuuteen opettajaa riippuen siitä opettaako yhteiskuntatieteitä ja englantia sama opettaja. Luokkahuonetta vaihdetaan opettajan mukaan. Jokainen aineenopettaja jakaa tehtävät tietämättä muista opettajista ja on ihan mahdollista että samalla viikolla sattuu olemaan kuusi koetta tai vaihtoehtoisesti sama määrä tutkielmia palautettavana. Kukaan ei seuraa mitä teet ja koska, ymmärsitkö vai jäikö kaikki levälleen kuin jokisen eväät. Itse pitää osata kysyä ja pyytää apua vaikkei oikein edes tietäis tarvitsevansa apua. On ymmärrettävää että muutos on aika suuri siitä alakoulumaailmasta missä lapsella on luokanopettaja, liikunnanope ja musiikinopettaja. Meidän jannuilla kun oli vielä lisäksi paapomassa erityisope ja oppilaanohjaaja.

Lisäongelmana on vielä se että äitikin on pilalle hemmoteltu ja tottunut siihen ettei lasten koulunkäyntiin tarvitse puuttua. Tättis kun on jo hyvän tovin hoidellut koulunsa itsenäisesti ja perheen sisäinen vitsi on ettei sen numeroita kukaan jaksa edes katsoa kun ketä kiinnostaa sen 112% keskiarvo, siis rivi jotakin käsittömiä 10+ arvosanoja. Superlapsi kun tanssii kilpatiimissä ja tekee koulutyönsä huomaamatta, mitä nyt tänäänkin ilmoitti olevansa useamman päivän edellä kaikessa ja keskittyvänsä kirjoittamaan esikoiskirjaansa koulussa.

Jannujen yläkoulu ei kuitenkaan alkanut ihan näin. Suitsutuksen sijaan, no on sitäkin tullut Ollipollin luonnontieteiden opettajalta, koskevat sähköpostit puuttuneita kotitehtäviä, tutkielmia ja kokeita jotka ovat menneet penkin alle. Kotona miehet vastaavat silmät kirkkaina että läksyt on tehty ja kaikki hyvin - ai oikeesti?

Tänään olen käynyt sähköpostikeskustelua toisen pojan opettajien kanssa. Ekan vuosineljänneksen lukuaineiden keskiarvo kun tällä hetkellä näyttäis olevan huikeat 5. Vastaus oli että erityisopetussuunnitelman alaisen lapsen pitäisi itse osata vaatia tukitoimia ja järjestää itselleen tukiopetusta. Voitte arvata mikä mun näkemys aiheesta oli. On kyseenalaista pystyykö se ihan tavis 11-vuotias poika itse ohjailemaan opintojaan, saati sitten autistinen ADHD-lapsi jolla on ahdistuneisuushäiriö.

 

Tällä lapsella on toistaiseksi täydellinen lista palautettuja matematiikan kotitehtäviä mutta jokaisesta kokeesta puhdas N - nelonen. Ymmärrettävästi arvosanakin on silloin N - neljä. Englannissa ja yhteiskuntatieteissä kokeet on menneet hyvin mutta esseet ja tutkielmat ovat vähän hakusessa, arvosanaksi siis 4 ½. Ikuisena ymmärrän että aineopettajalla on parisataa oppilasta eikä aikaa vahtia yksittäisiä vipeltäjiä, vanhempana tarvitsisin lapselleni vähän enemmän tukea.

Se kolmas meidän lapsista pärjää ihan jees. Voishan silläkin paremmin mennä, mutta tässä vaiheessa mun energia ei riitä taklaamaan sitä. Lukuaineiden keskiarvo on kuitenkin lähempänä kahdeksaa. Tämän lapsen koulunkäyntiä on siivittänyt päivittäiset päänsäryt, ja aikaa on vietetty ihan liikaa lastenlääkärissä, lasten neurologilla ja seuraavaksi lastensairaalan neurologianosastolle. Tähän palaa aikaa vanhempien työpäivistä ja paljon. Vähissä on ne päivät kun kouluterveydenhoitajalta ei ole tullut puhelua. 

Tänä syksynä olen viimeistään oppinut että lasten koulumenestys tässä maassa, ja etenkin keskellä pandemiaa vaatii vanhemmalta muutakin kuin sähköpostien lukaisemista. Olen tänään ehdottanut yhden lapset opettajalle että tulen mielelläni keskellä työpäivää osallistumaan oppitunnille jos se tarkoittaa että lapseni saa sen minkä tarvitsee. Sormet ja varpaat ristissä toivon kuitenkin ettei mullakin ole edessä uusi kierros yläkoulua työpäivän ohella.