on tanssi ja laulu tärkeämpää

Tämä on kirjoitus siitä minkälaista on harrastaa tanssia Yhdysvaltain länsirannikolla. EVVK? Scroll on. 

Tättis keskellä. 

Ehkä kirjoitan tän muistoksi itselleni, ehkä siksi että lähdin tähän touhuun mukaan aika autuaan tietämättömänä miltä tanssi näyttää harrastuksena täällä maailmalla, ja ehkä tänä päivänä myös Suomessa. Enhän mä edes tiennyt että täällä stepataan, hiphopataan ja jazzataan kilpaa. Omissa mielikuvissa kun kilpatanssi oli jotakin muuta – paritanssia - ja tanssitunnit liittyivät siihen kerran tai kahdesti viikossa harrastamiseen Tanssivintissä tai Tanssiopistossa. Itse harrastin steppiä vuoden tai kaksi ja lisäksi nuorempana balettia. Ensimmäisestä muistoksi jäi samassa ryhmässä olleet kaksoset, sininen ja punainen, jälkimmäisestä lähinnä ankara tanssinopettaja ja se etten oikein lämmennyt baletille. 

Tanssijan aamiainen ja meikki. Kaikkea tarvitaan. 

Omasta lapsesta ei kuitenkaan tullut hevostyttöä vaan tanssija. Samaa tietä kulkee myös pikkuveli. Ensimmäinen kosketus tanssiin oli silloin kun Tättis oli kolmevuotias ja tanssi vuoden verran balettia, vain ilmoittaakseen keväällä että ”osaa tän jo” ja voi jatkaa jollakin muulla lajilla. Tanssi palasi harrastukseksi kun Tättis oli kahdeksan. Silleen kerran viikossa, lauantaisin, ja koska se nyt vaan oli kätevää, lykkäsin pojat samaan hiphop-ryhmään. Kahdella syttyi kipinä, yksi tanssi koska se nyt vaan kuului asiaan kunnes ilmoitti ettei todellakaan halua enää tanssia. 

Alkuun tanssi siis tosiaan oli ihan vaan sellainen tavallinen harrastus. Ei halpa, mutta ei nyt kohtuutonkaan, eihän täällä mikään halpaa ole ja hintalappua katsellessa on hyvä muistaa että myös palkkataso on täällä toisenlainen kuin monessa muussa paikassa. Siitä ei kuitenkaan pääse yli eikä ympäri, että tänä päivänä meidän kuukausittaisella tanssimaksulla voisi vuokrata itselleen yksiön ihan kivasta paikasta. 

Näytöspäivän aamuna puvut pakataan pyykkikoriin tilanpuutteen takia

Siitäkään ei pääse yli eikä ympäri että jos avaisin suuni jokainen kerta kun studion toiminta menee ihon alle, meidän lapsi tuskin tanssisi tiimissä, joten pidän suuni supussa, purputan kotona Freddelle ja yritän hymyillä raivoni lävitse. Aika usein se ensimmäinen ajatus on nimittäin joko: Miksi? Mitä vittua? Ette ole tosissanne? Ei jumalauta tätä touhua? Mutta sellainen on tanssin perinne tässä maassa ja huhujen mukaan meidän studio on sieltä helpommasta päästä, paikka jossa edes jotenkuten mennään lapset etusijalla. 

Kilpailukausi päättyi tanssikoulun kevätnäytökseen viime viikonloppuna. Siihen menikin sitten ihan koko viikonloppu. Ensin lauantaina valokuvissa ja sunnuntaina näytöksissä. 

Tättis oli neljässä näytöksessä lavalla yhteensä kolmetoista kertaa,
Ollipolli vain omassa näytöksessään kolmasti. 

Huomenna iltapäivä menee kilpatiimin ensi kauden koetansseissa. Olettaisin että Tättis jatkaa tiimissä, mutta onhan se aina mahdollista että studio päättää toisin. Ollipolli ei toistaiseksi ainakaan hae kilpatiimiin eikä ole siihen valmis sen enempää kokonsa kuin taitotasonsakaan puolesta. B-tiimiin ei tarvitse hakea, sinne siirrytään opettajan suosituksesta ja saa nähdä tuleeko Ollipollista syksyllä B-tiimiläinen.  

Kilpatiimiläisillä on kevään aikana neljästä kuuteen kilpailua. Meidän studio on siitä mukava että kilpailemme vain oman osavaltion alueella, joten kisamatkoilta sentään säästytään vaikka viikonloput saa säännöllisesti notkua kisoissa. Täähän on aivan erityisen kätevää meille, joiden työt jatkuvat viikonloppuisin, mutta muistutan itseäni ettei meidän tarvitse seistä vesisateessa kentän laidalla vuodenympäri, ja Tättiskin pärjää kisoissa oikein hyvin ilman vanhempiaan, ei niin että Fredde kauheesti niihin edes olisi tunkemassa. Siitäkin olen kiitollinen, ettei vanhempien tarvitse leipoa tai myydä yhtään mitään, ja noin keskimäärin lajista selviää avaamalla lompakon. Poikkeuksena tähän sääntöön ne tanssiasut joita ei jostakin käsittämättömästä syystä tilata muiden pukujen mukana, vaan ne täytyy itse hankkia.  

Ollipolli on tanssinut tämän kauden kolmesti viikossa juniorina. Listaan kuuluu yksi balettitunti, yksi jazztunti ja yksi hiphoptunti. Lisäksi jannu korvaa koulun liikuntatunnit koulun tanssitunneilla. Meillä kun on kolme vaihtoehtoa; se perinteinen koululiikunta, enemmän kuntosaliharjoittelua ja ryhmäliikuntaa muistuttava Fitness ja kolmantena tanssi. Tanssivia poikia on vähän ja jokainen heistä on kultaakin kalliimpi paitsi studiolle niin myös lajille. Ollipolli totesikin että taitaa olla omassa ikäryhmässään ainoa poika, joka harrastaa lajia omasta halustaan. 

Tättiksen tanssilukujärjestys aiheuttaa päänsärkyä. Pyöritän tulevan syksyn tunteja excelissä ja yritän mahduttaa kaiken mahdollisen maanantain ja torstain välille, jotta perjantait voisi rauhoittaa perheelle. Aikajanalle pitäisi tunkea pari balettituntia, muutama tekniikkatunti, ainakin yksi hiphop, nykytanssi, steppi ja jazz. Tanssitunteja kertyy viikolle minimissään yhdeksän, ja päälle tiimitreenit. Jossakin kohdassa tulevan lukiolaisen pitäisi kai myös tehdä läksyt ja levätäkin. Tässä kohdassa muistutan itselleni, että tämä on harrastus, ei missään nimessä tuleva ammatti. Ne jotka tavoittelevat lajista ammattia joko musiikkiteatterissa, musiikki- tai filmiteollisuudessa, lisäävät listaan vielä yksityistunnit. 

Tättis taas keskellä

Lopulta yhdistetään näiden kahden lapsen tanssitunnit lukujärjestykseen, peruutetaan perheen kesälomamatkat pakollisten kesätuntien ja koreografiaviikon takia, ja odotetaan kuin kuuta nousevaa että Tättis saa ajokortin ja pääsee itse ajelemaan studiolle ja sieltä kotiin. Englanniksi sanoisin ettei tämä laji ole; ”for the faint of heart”, joku muu kääntäköön tämän kun itse en oikein keksinyt sopivaa. Mutta kyllä äidin silmät kummasti kostuvat kun katsoo isolla lavalla sooloa tanssivaa tytärtä ja poikaa joka nauttii roolistaan Jackinä - "Hit the Road Jack. 

SIGiä siteeraten...

on tanssi ja laulu tärkeämpää