kissanristiäisiä? koiran synttäreitä? hautajaisia?

Kesätöissä vuoren huipulla. Ilme kertoo ihan kaiken sähköpostin sisällöstä... loppu hyvin, kaikki hyvin. 

Autossa on ihanan hiljaista kun ajan kesäaamun orastavassa lämmössä töihin. Kukaan ei riitele takapenkillä, eikä kukaan halua kertoa mulle sadatta kertaa samaa surkeaa vitsiä. Liikennevaloissa laitan musiikin soimaan, avaan kattoluukun ja nautin siitä että saan, edes hetken, olla ihan yksin. On heinäkuun 23. lasten kesäloman alkamisesta on reilu kuukausi ja sen jälkeen meitä on aika tarkkaan ollut vähintään neljä. Vähintään neljä autossa. Vähintään neljä ruokakaupassa, palaverissa, kahvilassa, lounaalla, asiakastapaamisessa... aina me neljä. Tuntuu ihanalta olla liikenteessä ihan yksin.

Ihanaa keskustella markkinoinnista ja syksyn suunnitelmista aikuisten kesken ilman että kukaan keskeyttää kysyäkseen koska me lähdetään. Kirjoittaa sähköposteja keskeytyksettä, paitsi että keskeyttäähän ne työkaveritkin, tai vastata puhelimeen ilman että ensin pitää vaatia hiljaisuutta. Hetken mietin että enää reilu kuukausi koulun alkuun. Uudet reput, penaalit ja lounaslaatikot - äidille työrauha. 

Ei pidä käsittää väärin. Meillä on ollut tosi kivaa, ja musta on ihan parasta että voin viettää kesää tän kolmikon kanssa. Että me voidaan lähteä uimaan ja retkelle ja rannalle ja skeittipuistoon. Se on aivan parasta. Se on aivan parasta, koska edelleen muistan liiankin elävästi sen tuskan sinä kesänä kun katsoin auringonpaistetta toimiston ikkunan lävitse ja iltaisin kuuntelin kolmea lasta jotka viettivät päivänsä siellä leirillä. Leirillä missä ei ollut kivaa. Sinä kesänä päätin ettei toista samanlaista kesää tulisi enää koskaan. Siitä kesästä on nyt kolme vuotta. Se oli ihan tosi tyhmä kesä. 

Teen töitä aamuisin. Aamuisin ennen kuin kukaan muu on hereillä, ja sen jälkeen muutaman tunnin murojen ja jugurttipurkkien lomassa. Teen töitä siellä uimarannalla ja skeittipuistossa, vastailen meileihin ja tarvittaessa teen töitä lomalla – vuoren huipulla. Teen töitä iltapäivällä kun kolmikko on pihalla naapuruston lasten kanssa, meidän melukylä. Sovin asiakastapaamiset niin että ryhmä voi istua iPadiensä kanssa mun toimistossa sillä aikaa kun minä istun neukkarissa asiakkaiden kanssa. En ole ainoa joka tekee kesällä töitä lapset siiven alla. Toimistolla on aina ainakin jokunen koululainen, se nyt kuuluu asiaan kesäisin. Samoin on Fredden töissä, sellaista se nyt vaan on – kesäisin.

Palaverin aikana ne soittaa mulle kolmasti. Tai ei ne, vaan se. Kentsu soittaa: ”Äiti, mulla on nälkä!” Kolmannen kerran kohdalla kollega kuiskaa mulle että sen lapset teki aikanaan ihan samaa... Vastaus on aina sama – mitä mä voin tehdä? Mä olen täällä ja sulla on nälkä siellä kotona... ota kaapista ruokaa... tuon lounasta tullessani. Kotimatkalla pysähdyn ostamaan sitä luvattua ruokaa, baageleita ja tuorejuustoa.

Välillä juhlitaan koiran syntymäpäiviä kaikkine asiaankuluvine kiemuroineen. On lahjoja, kakkua ja laulua – miksi ei. Lasten kummitäti kysyy vähennänkö koiran markkinointikuluna verotuksessa, tietäen että kuvat synttärijuhlista päätyvät asiakastiedotteisiin, syntymäpäiväkortteihin ja SoMe markkinointiin. Seuraavalla viikolla naapuri kutsuu koko perheen koiransa hautajaisiin. Ei meillä vietetä kissanristiäisiä, vaan koiran syntymäpäiviä ja toisen hautajaisia, koko naapuruston voimin.

Kissanristiäiset? Ei vaan koiran synttärit.

Nautin kesästä. Lasten loma tuntuu siltä kuin itsekin olis puolittain lomalla. Toimistolla naureskellaan mun päivetystä – toiset ne tekee töitä uima-altaalla. Niinpä. Kesän työvälineisiin kuuluu kännykän ja läppärin lisäksi aurinkorasva ja kolme lasta. Voishan ne asiat olla huonomminkin. Ihana kesä.