Siirry pääsisältöön

kultalusikka suussa syntyneet




Oppilaanohjaaja seisoo keskellä musiikkiluokkaa, rehtori naurahtaa ja kehottaa miestä seisomaan violetilla täplällä, koko huone remahtaa nauruun, mutta opo siirtää itsensä seisomaan violetille täplälle, onhan asia tärkeä ja parempi tehdä kuten käsketään. Opon liikkeitä seuraa parikymmentä vanhempaa, rehtori ja opettajakunnanedustaja, ollaan vanhempainyhdistyksen kokouksessa. Oppilaanohjaaja on silminnähden hermostuneen oloinen, niin olisin kyllä minäkin. Puheenjohtaja katsoo opoa, ja aloittaa:

- Jatkossa vanhempainyhdistys toivoisi että tällaiset kysymykset käsiteltäisiin aiemmin. Koulu päättyy viikon päästä, eikä vanhempainyhdistykselle jää aikaa miettiä mikä olisi paras tapa toteuttaa sinun pyyntösi. Onko mahdollista että ensi vuonna asiaa lähestytään hyvissä ajoin?
- On.
- Selvä. Voitko kertoa miksi tätä rahaa tarvitaan? Vanhempainyhdistys on ollut siinä käsityksessä että avustusjärjestöllä on myös kesäohjelma joka kattaa perheitten tarpeet. Onko tämä käsitys väärä, vai onko tässä tapahtunut muutos josta vanhempainyhdistys ei ole tietoinen?
- Kuten vanhempainyhdistys tietää on koulussa noin 15 lasta jotka saavat lounaan alennettuun hintaan, ja joille tarjotaan myös ruoka-avustusta. Kesäaikana avustukset loppuvat ja koska lapsilla ei ole kouluruokailua kesällä on huoli siitä että lapset eivät saa riittävästi ravintoa kesäaikaan. Koulu on muitten lomien aikana huolehtinut näistä lapsista keräämällä avustuspaketteja.

Muistan että me ollaan aina ennen joululomaa koottu luokkien kanssa näitä paketteja. Maapähkinävoita, säilykkeitä, hedelmiä, vihanneksia, puuroa. Lapset ovat tuoneet tarpeet kotoa ja niistä on koottu ruokakasseja.

- Vanhempainyhdistys toivoisi että vastaavanlainen keräys järjestettäisiin ensi keväänä ja lapset osallistuisivat. Nyt on kuitenkin liian myöhäistä ryhtyä mihinkään. Olet pyytänyt vanhempainyhdistykseltä tänä aamuna $1.000 avustusta, miten tämä raha käytettäisiin ja kuinka sillä katetaan näitten lasten tarpeet?

Opo näyttää siltä että olisi mieluummin jossakin muualla kuin vanhempainyhdistyksen hallityksen grillattavana, mutta vastaa kiltisti kysymyksiin.

Hän on laskenut että viikoittainen avustus on kouluvuoden aikana $10 per lapsi, kesälomaviikkoja on kahdeksan. 

- Ajattelin hakea perheille ruokakaupan lahjakortteja ja bensakortteja, jotta he voivat viedä lapset kesäleireille ja uimarannalle.
- Siis, viisitoista lasta, kahdeksan viikkoa ja $10/lapsi/viikko. Eihän tämä matematiikka täsmää. Entä miten lahjakorttien käyttöä valvotaan?
- Ei kai sitä oikein voi valvoa, mutta toivottavasti rahat käytetään siihen mihin ne on tarkoitettu.
- Nii-in, ruokapakkausten kerääminen lasten kanssa olisi epäilemättä paras ratkaisu. Silloin väärinkäytösten mahdollisuus olisi pienempi. Palataan kuitenkin tähän summaan, miten päädyit tähän lukemaan?

Opo selittää uudestaan miten tonni jaettaisiin jos hän sen verran saisi. Vanhempainyhdistys esittää vielä muutaman lisäkysymyksen ja  kiittää oppilaanohjaaja tämän ajasta. Opo kävelee ulos musiikkiluokasta vähän lannistuneen oloisena. Vanhempainyhdistys jatkaa keskustelua.

- Voiko joku laskea uudestaan tämän summan?
- Luulen että olemme kaikki samaa mieltä siitä että tämä on tärkeä asia ja avustus on aivan liian pieni.
Ehdotamme summan korottamista $2.000. Vastustaako kukaan?

Rahapyyntö hyväksytään yksimielisesti kaksinkertaisena. Rehtori naurahtaa että opon pitäisi varmaan käydä näissä kokouksissa useamminkin jotta hän tietäisi ettei missään vaiheessa ollut kyse siitä saako hän rahansa vaan kuinka paljon hän saa.

Kokouksen edetessä vanhempainyhdistys hyväksyy seuraavia pyyntöjä: uudet äänentoistolaitteet koululle ($18.000), uudet verhot juhlasalin näyttämölle ($5.000), pesukone ja kuivausrumpu koulun talonmiehelle jotta hänen ei tarvitsisi enää viedä rättejä pestäväksi omaan kotiinsa, uusi vesiletku koulun piha-alueitten ja kukkapenkkien kasteluun, uudet penkit koulun pihalle, rahalahjoitukset kummallekin uudelle koululle. Meidän nykyisellä koululla on varakas vanhempainyhdistys.



Olen oppinut vanhempainyhdistyksen toiminnasta paljon tänä keväänä. Kuulun meidän uuden koulun vanhempainyhdistyksen hallitukseen. Uuden vanhempainyhdistyksen perustaminen ja nyt hallituksessa istuminen on avannut silmiä. Koulujen toiminta nojaa vanhempainyhdistykseen paljon muussakin kuin vapaaehtoistyössä, harrastustoiminnassa tai  niissä kivoissa tapahtumissa joita yhdistys järjestää.

Meidän uusi koulu, se joka avataan syksyllä, on ihan valtavan hieno ja kaunis rakennus. Koulupiiri on sen meille rakentanut ja koulupiiri tarjoaa meille myös opettajat. Vanhempainyhdistyksen tehtävä onkin sitten melkein kaikki muu. Meidän käsissä on tehdä piha-alueesta toimiva leikkipaikka, ostaa kirjastoon kirjoja, kuvisluokkaan materiaalit, matematiikan tunneille matikkapelejä ja lisenssit kaikkiin niihin ohjelmiin joita käytetään matematiikan ja lukemisen opettelussa. Lista on pitkä ja uuden vanhempainyhdistyksen pankkitili on tyhjä. Viimeiset viikot onkin palaveerattu varainkeruusta, siitä miten päästään alkuun jotta meidän lapsilla olisi oikeasti toimiva koulu, sellainen jossa vanhempainyhdistys voi tukea niitä lapsia joilla ei välttämättä ole seuraavasta ateriasta tietoa, ostaa talkkarille pesukoneen ja kuivurin tai maksaa opettajan opintomatkan.

Amerikkalainen koulu syntyy monin osin vanhemmista, vapaaehtoistyöstä ja yhteen hiileen puhaltamisesta. Valitettavasti se puolestaan lisää alueellista eriarvoisuutta. On helpompaa tukea koulua alueella jossa apua tarvitsevia lapsia on 2% koulun oppilaista sen sijaan että apua tarvitsisi 30%, 40%, 50% tai suurin osa lapsista.  Lähtökohdat näillä meidän lapsilla on ihan toisenlaiset, paikassa jossa isä hakee poikansa synttäreiltä Ferrarilla ja äiti tiputtaa lapset aamulla kouluun Range Roverilla. Ei ole olemassa yhtenevää amerikkalaista koulua, on vain meidän koulu, teidän koulu ja se koulu siellä jossakin muualla.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi