Siirry pääsisältöön

yksin kotona kaksin


Talossa on hiljaista. Tiskikone pyörittää eilisiltaisten päivällisten laseja ja lautasia puhtaaksi, Fredde nukkuu ja mä kirjoitan Martan nukkuessa mun jaloissa pöydän alla. Lapset on yökylässä ”serkuillaan” jannujen kummivanhemmilla, ystävillä joista on kasvanut meidän perhe täällää maailmalla. Ystävilllä joiden vanhemmatkin lähettää meidänkin lapsille synttärikortit. Ystävillä joiden vanhemmat on pitäneet meidän lapsia sylissään ihan alusta asti. Ystävillä joista meidän lauma puhuu nimin auntie and uncle. Somessa näkyy ihania kuvia synttärikakuista ja iloisesta seurueesta ja kun ei sitä iltamyöhän tekstariakaan kuulunut, niin eiköhän ne jopa nukkuneet. 

Mietittiin illalla nukkumaanmennessä ettei olla taidettu olla yötä keskenämme tammikuun 2013 jälkeen, siis yli viiteen vuoteen. Silti sellainen muutaman vuoden takainen pohjaton riemu siitä että sai olla hetken ilman lapsia on poissa, ne on jo niin isoja ettei sellaista vain aikuisten aikaa edes kaipaa samalla tavalla ja toisaalta vastahan me viime viikolla oltiin keskenämme lounaalla ja sen jälkeen viinilasillisella lähitilalle ennen kuin haettiin lapset koulusta. Yhteinen aika ei enää tunnu harvinaiselta herkulta ja juhlatilaisuudelta. Päinvastoin siellä tunnelin päässä alkaa jo häämöttämään se päivä kun me ollaan taas ja aina vaan kahdestaan. 

Vankkurikaravaanin matkassa.


Meidän autotallinovi otti ja hajos jossakin vaiheessa viimeviikolla, ei tässä hässäkässä enää voi mitenkään muistaa että mikä niistä aamuista se oli kun autotallista kuului jokseenkin karmaiseva ääni joka syntyy siitä kun autotallin oven jousi katkeaa ja ovi rämähtää koko painollaan alas. Onneksi kukaan ei jäänyt alle. Onneksi ne lentelevät vaijerit eivät osuneet autoon. Autotallin ovi tosin oli aika surullinen näky. Siinä me sit seisottiin Fredden kanssa autotallissa, raavittiin päitä ja mietittiin miten auton saa ulos autotallista joka ei enää aukea. Kätevä emäntä kiipesi jakkaralle, irroitteli ne vaijerit sieltä mekanismeista, purki puolet koneistosta ja sit me nostettiin ovi kahdestaan auki, ei olis uskonut miten painava sellainen värkki on. Fredde piteli ovea supermiehenvoimin sillä aikaa kun mä peruutin auton ulos. Matkalla kouluun Tättis toteaa että olipahan ”sticky situation” – olihan se. Muutamaa tonttua myöhemmin uusi ovi koneistoineen on tulossa, joskus heinäkuulla. Kätevää. Ei todellakaan, mutta me tavallaan jo odoteltiin sen jousen katkeamista, onhan naapureilla pamahdellut niitä pitkin vuotta, tosin muilla on ollut enemmän onnea matkassa ja pelkkä jousen vaihtaminen on riittänyt.

Oli hyvä viikko. Paljon töitä. Retki eläintarhaan ja retki Yhdysvaltain historiaan neljäsluokkalaisten kanssa. 

Tokaluokkalaisten kanssa eläintarhassa. 

Kunhan päivä lähtee tästä käyntiin, on lasten hakemista, vähän töitä, partion kevätjuhlaseremoniaa, Tättiksen ensi viikon koulujuttujen valmistelua kun se oli reippaasti mennyt lupaamaan että mutsi leipoo sadalle lapselle keksejä – ai leipoo vai? -  ja illalla vielä ystäviä. Tulkoon seuraava viikko, taas askeleen lähempänä kesää. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...