Siirry pääsisältöön

lähiön lapset ja kaupungin kasvatit


Me kuljetaan samaan suuntaan muitten kanssa. Kaikki kulkee samaa vauhtia, kukaan ei töni tai ohittele, kadunkulmissa joku jatkaa vasemmalle tai oikealle, loput ylittää kadun ja kulkee tasaista vauhtiaan eteenpäin. Perheitä, pariskuntia, miehiä, tyttöjä ja naisia viettämässä iltaa. Ei tarvitse kulkea yksin, sillä stadionin 65.000 paikkaa oli myyty loppuun. Takana joku kysyy seuralaiseltaan tietääkö se miten pääsee hotellille, toiset miettii pitäiskö mennä yhdelle. On miltei keskiyö ja meidän lapset näkee suurkaupungin yöelämän ensimmäistä kertaa meidän taivaltaessa reilun kilometrin matkaa halki öisen kaupungin kohti Fredden työpaikan parkkihallia. Yökerhojen edessä olevia jonoja, hälytysajoneuvoja, rikki menneitä pulloja, roskia... kadunkulmassa koditon nainen kaivaa roskiksesta ruokaa. Kahdensanvuotias tarraa mua kiinni kädestä kovempaa, siinä missä mä kasvoin tällaisessa ympäristössä on tämä kahdeksanvuotiaalle vierasta.



Autossa se huokaisee helpotuksesta päästyään turvaan yön kauhuilta, ja lataisee sen jälkeen sarjan kysymyksiä kodittomuudesta, parkkihallin yövalvojasta joka päästi meidät sisään halliin ja niistä klubeista joille siellä jonotettiin. Miksi? Miksi metallinpaljastimet? Miksi poliisit ja vartijat? Miksi lukittu parkkihalli? Miksi joku syö roskiksesta? Isosisko vastaa ja puhuu kasvavasta kodittomuudesta, huumausaine- ja mielenterveysongelmasta. Minä puhun turvallisuudesta. Lopulta voipunut ääni sanoo ettei se enää koskaan halua mennä yöllä kaupunkiin. Isosisko vastaa mun puolesta että äiti kasvoi kaupungissa, Fredde myös.



Meillä oli ihana ilta. Illallinen ranskalaisessa ravintolassa, lasten ensimmäinen stadionkonsertti. Tättiksen luokkatoveri istui viereisessä katsomossa muutama rivi alempana, me vilkutettiin. Ollipolli istui hiljaa ja tapitti, imi sisäänsä kaiken siinä missä veli bailasi ja sisko lauloi ja tanssi. Minäkin lauloin ja tanssin. Kotona katsoin kuvia somesta. Tuttavan tytär oli näköjään päässyt tapaamaan Ed Sheerania, niinpä tietenkin.

Aamulla meidän talon ohitse hipsuttelee ilves. Kaupungin yö tuntuu kaukaiselta, leivon sämpylöitä ja kaadan kupin kahvia. 









Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit