Siirry pääsisältöön

töissä kera lasten ja koiran

Töissä - lounaalla.


Jotenkin tähän suomalaisen perheministerin lapsityöpaikallakohuun sopii ihan loistavasti se mitä olin jo useamman päivän ajatellut kirjoittaa, ajatuksella miltä nyt tuntuu kun on tehnyt kolmen lapsen kanssa duunia viimeiset 10 viikkoa. Ei hetken tai tovin, ei tunnin tai kaksi, vaan 10, siis kymmenen VIIKKOA. Jäljellä vielä kaksi ja mitä lähemmäksi koulun alkamista päästään, sitä hullumaksi elämä menee useammastakin syystä.

Ensinnäkin ennen koulunalkua on hyvä yrittää hoitaa pois roikkumasta kaikenmoisia lapsiin liittyviä juttuja. Meillä se sisältää kaksikin tapaamista kirurgin kanssa. Yhdeltä poistetaan rautahampaita, toiselta leikellään kitarisoja ja kuvataan henkitorvea. Kaksi tapailee jo psykologin kanssa ja tapaamistahtia on tiivistetty koulunalkua kohden. Kolmas aloittaa psykologin kanssa keskiviikkona. Torstaina tavataan uusi erityisope ja tutustutaan uuteen kouluun ennen kuin siellä on 430 lasta vanhempineen ja sisaruksineen tutustumassa virallisena tutustumispäivänä. Uimakoulua on jäljellä kaksi viikkoa, ne kuuluiset viimeiset kaksi viikkoa ennen koulun alkamista.

Heinäkuussa oli kohtuullisen kivutonta tehdä töitä lapset perässä kulkien. Käytiin vähän toimistolla ja tapaamisissa ja pysähdyttiin uimaan tai jätskille. Käytiin puistoissa ja oltiin noin keskimäärin enemmän lomalla kuin töissä. Paljon vapaata ja vähän töitä. 

Legonäyttelyssä kun oli hetki aikaa.


Nyt elokuussa se on aika paljon vaativampaa. Uusia asiakkaita, myyntiin tulevia kohteita, markkinointitapahtumia, näyttöjä ja kaikkea muuta työelämään kuuluvaa. Viimeiset viikot ne on olleet enemmän töissä kuin lomalla ja tiistaina joskus vähän ennen viittä käsin seuraavan keskustelun takapenkin kanssa: - Äiti oletko sä väsynyt? – En erityisen, Miten niin? – No kun mä olen ihan kamalan väsynyt tän päivän jälkeen. Me käytiin ihan hirveän monessa paikassa ja nähtiin kauheesti eri ihmisiä. Naurahdan ja sanon että tällaisia nää mun työpäivät on silloin kun ne on koulussa. Lapsi katsoo mua peilin kautta kauhistuneena ja toteaa – No nyt mä ymmärrän miksi sä haluat illalla mennä aikaisin nukkumaan.

Tiistai oli se päivä kun aloitettiin aamu ennen yhdeksää mun toimistolla palaverissa. Sieltä uimakouluun ja uimakoulusta valokuvaan. Valokuvasta asiakastapaamiseen ja asiakastapaamisesta hoitamaan asioita. Pysähdys lounaalla. Lounaalta kiepautus toimistolle ja sen jälkeen palaveeraamaan tulevan yhteistyökumppanin kanssa. Kotona kaivan läppärin laukusta ja jatkan hommia vielä muutaman tunnin.

Töissä - uutta yhteistyötä viritellen. Jannut sai livan piirtää neukkarin valkotaulun täyteen. 


Ajatus siitä etteivät lapset kuulu työpaikalle tuntuu kaukaiselta. Omassa maailmassa on itsestäänselvää että lapset kulkevat mukana silloin kun se on tarpeen. Meillä se on tarpeen silloin kun koulut ovat kiinni. Onhan toki erilaisia kesäleirejä, mutta siinä missä useimmat lapset pitävät kesäleirejä hauskoina, kiinnostavina ja virikkeellisinä, meidän lasten silmissä ne samat lego-tanssi-jalkapallo-parkour-taide-näytelmä-luonto-uima-tennis-askartelu-kirjallisuusleirit ovat lähinnä kaoottisia ja ahdistavia. Yhdestä leiristä toipuminen vie tovin jos toisenkin ja näinpä meillä ei kauheesti leireillä.

Päivähoidoksi tarkoitetut leirit on meillä kokeiltu. Ne olivat paitsi kalliita niin myös sen verran virikkeellisiä  että vaikutukset ulottuvat vielä tähän päiväänkin. Tättis tuli perjantaina takaisin viikon kestäneeltä ratsastusleiriltä, sillä oli kivaa. Tällä leirillä ei ole mitään yhteyttä näihin sijaishoitona toimiviin leireihin. Halvinkin leiri on täällä kallis. Ratsastusleiri taas on ihan puhtaasti kallista hupia. 

Ratsastusleirillä hoitohevosen kanssa.


Se niistä leireistä. Entä lapsi työpaikalla? Täällä Yhdysvaltain länsirannikolla on ihan tavallista nähdä lapsia vanhempiensa mukana töissä. Niin tavallista ettei kukaan edes kiinnitä siihen huomiota. Omat lapset olivat satunnaisesti mukana töissä myös silloin kun työskentelin sairaalan poliklinikalla, enhän ollut suorassa potilaskontaktissa, mulla oli oma toimisto ja muitten mielestä oli lähinnä hauskaa jos mun toimistossa istui piirtelemässä joku kipsikäsi. Mun toimisto oli täynnä vierailijoita tarjoilemassa kaakaota, pullaa ja karkkia. Lääkärit esitteli lapselle miten erilaiset laitteet toimii ja kertoi leikkuristooreja. Koko kesää ei kullannuppuja olis kuitenkaan voinut istuttaa siellä äidin toimistolla, mutta silloin tällöin se oli enemmän kuin ookoo.

Nykyään meidän lapset käy töissä niin isän kuin äidinkin kanssa. Vähän riippuen siitä miltä kummankin kalenterissa näyttää. Kummalla on vähemmän kokouksia, kummalla enemmän aikaa pysähtyä jäätelölle. Usein se satun olemaan minä koska mun aikataulu on monesti väljempi.

Tossa meidän ostarilla on kiropraktikko jonka vastaanotolta löytää näin kesäisin perheen kolme lasta, ikää pojilla muistaakseni kuusi, neljä ja yksi. Äiti on luennoitsija yliopistolla, joten isän on helpompi ottaa lapset mukaan. Koulun toimistossa olen useammankin kerran törmännyt alaikäiseen. Sellaiseen kaksi-, kolme- tai nelivuotiaaseen nuoreen mieheen tai naiseen. Toimiston tädit toteaa että se on sen ja sen opettajan lapsi ja sen lastenhoitaja oli sairastunut-estynyt-peruutettu. Lapsi siis hengailee toimistossa samalla kun ne äiti tai isä opettaa luokassa.

Töissä - ihan missä tahansa


Ei. Lapsen kannalta ei ole ideaalia olla vanhemman mukana työpaikalla viikosta toiseen. Lapsella olis ihan varmasti mukavampaa jossakin muualla, mutta toisaalta lapsella ei tarvitse aina olla kivaa. Lapsi voi hyvin tulla vanhemman mukana töihin ja oppia miltä aikuisten maailma näyttää. Omalla toimistolla viilettää aina välillä kollegan lastenlapset kun isoisä on hoitovuorossa tai toisen kollegan poika meidän ollessa palaverissa, koska on kesä ja koulu ja miehen vaimon aikataulu on tiukempi. Omalla toimistolla, useimmiten mun työpöydän alla on säännöllisesti myös meidän kolme lasta. Kolleegat kurkkaa aina ohikulkiessaan onko siellä pöydän alla ketään, välillä siellä on myös meidän Martta joka on yhtälailla tervetullut töihin kuin ne lapsetkin.

Marttakin saa tulla töihin. Oli muuten mukana myös sairaalassa. 


Maanantaina mulla on uuden kohteen kuvaus. Silloin lapset ei voi tulla mukaan koska valokuvaaja tarvitsee ehdottoman työrauhan. Maanantaina lauma menee Fredden kanssa töihin. Freddellä aloittaa uusi alainen, meidän lapset on mukana keventämässä tunnelmaa. Minä olen yrittäjä, Fredde taas korporaatiomaailmassa. Kummankin työelämään ja työpaikalle mahtuvat myös lapset. Useimmille työpaikoille voi lapset ottaa mukaan, ainakin vähäksi aikaa.

Töissä - jonkun toisen kotona ja ilman lapsia. 


Vaikka olen virallisesti yksityisyrittäjä, kuulun kuitenkin meidän toimiston brändin alle ja mulla on tavallaan esimies. Työhaastattelussa puhuttiin työyhteisön perhekeskeisyydestä, siitä että perhe on tärkeämpää kuin mikään muu. Se on ajan myötä osoittautunut todeksi. Se ei tosiaan ollut mitään ”tule meille töihin, täällä on kivaa” – liibalaabaa, vaan ihan totisinta totta.

Kahden viikon päästä alkaa koulu – onneksi.

Tätä aihetta ovat sivunneet ainakin:


Töissä - kotona. 


Kommentit

  1. Mullahan muksut ovat jo ohi tuon iän, että heitä pitäisi vahtia päivät pitkät, mutta aika mietteliäänä olen näitä keskusteluja pohtinut...

    Koska mulla ei ole vertailukohtaa, en osaa sanoa, onko Suomi erityisen lapsi"vihamielinen" /epäystävällinen yhteiskunta. En osaa vertailla mitenkään, miten yleisesti ottaen lapsiin suhtaudutaan. Itse en - muksujen ollessa pienempiä - missään vaiheessa kokenut, etteivätkö he olisi olleet tervetulleita sinne, minne heitä olen vienyt. Ehkä olen vienyt vain kivoihin, lapsiystävällisiin paikkoihin?
    En muista kielteisiä kommentteja tai otsanrypistelyitä.

    Koko päiväksi en ole toimistolle nuorisoa laahannut, koska haluan itse itselleni työrauhan. (en myöskään halua tehdä töitä kotona, koska haluan kotirauhan) - mutta en usko että työyhteisölläni olisi ollut mitään sitä vastaan, että olisin lapsen tänne tuonut. Ja ovathan he välillä olleet tomistolla kanssani: joskus tulleet koulusta potemaan päätään ja odottamaan kyytiä kotiin, joskus jostain muusta syystä.

    Luulen (siis vain LUULEN) että yleisesti ottaen täkäläinen asennemaailma edellyttää, että lapsi hoidetaan julkisin varoin, koska sellaista laajalti tarjotaan, ja sairas lapsi hoidetaan kotona, koska siihenkin mahdollisuus tarjotaan.
    Ristiriitaa ehkä tulee nimenomaan siitä, että työelämän odotukset tuntuvat kovenevan koko ajan, ja perheystävällisyys on sitä myöden yhä enemmän vain sitaateissa. Työkuorma on melko velvoittava, siihen ei mahdu irtohöntyilyä nuorison kanssa.
    Uskoisin että se tulee olemaan laajemmaltikin keskustelukysymyksenä: pehmeät perhearvot vs. aika kovat taloudelliset vaatimukset.
    (mietitään vaikka vanhusten tilannetta parhaillaan, tai päiväkotien; kun mittareina on jatkuvasti vain tuottavuus /säästötavoite, esim. ikäihmisten kotihoidossa, jää jatkuvasti inhimillinen, ihmistä kunnioittava ja ihmiselle aikaa antava aspekti huomioimatta. Laadun mittarina pitäisi monessa asiassa olla jotain muuta kuin taloudellinen säästö /tuottavuus; koska taloudellinen näkökulma ajaa usein inhimillisyyden ohi) Tämä varmasti noussee aikanaan meillä laajempaan keskusteluun, ja koska sen näkökulman muutos on hidas, se varmasti aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia esim. siihen kuinka asennoidutaan lapsiin työpaikalla.

    anteeksi rönsyilevä vuodatus... :)
    (ei edes aloiteta tuosta kesähoidosta; se vasta iso kysymys onkin. Kai ihan joka paikassa)

    VastaaPoista
  2. Kesähoitohan taitaa olla melkoinen farssi kaikkialla maailmassa. Täällä sentään rahalla saa ja hevosella pääsee, monessa paikassa ei ole sitä mahdollisuutta. On jotenkin surullista se monen perheen todellisuus jossa vanhemmat lomailevat erikseen lastenhoidollisista syistä eikä perhe näin saa lainkaan yhteistä lomaa. Loput viikot yritetään sitten nilkutella sukulaisten, ystävien ja naapurien avustamina.

    Mä uskon että Suomessa asiaan suhtaudutaan niin kuin suhtaudutaan siksi että suomessa on järjestelmä jonka katsotaan hoitavan tällaiset tilanteet eikä olla totuttu siihen ettei se järjestelmä kuitenkaan ole aina siellä vanhempien tukena. Kysymyksessä on myös ihan puhtaasti kulttuurilliset erot. Täällä lapset ovat aina kulkeneet vanhempien työpaikoilla, koska sitä järjestelmää ei ole ja näin ollen siihen ollaan kasvettu. Myös lapset ja työt ovat erilaisia ja se mikä sopii yhdelle perheelle ja työnantajalle ei välttämättä lainkaan toimi toisella.

    VastaaPoista
  3. Ai että, meilläkin kun avokonttorilla kaikilla noin sadalla tyypillä olisi kolme lasta ja koira mukana...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuskinpa ne kaikki olis siellä yhtäaikaa mutta saattais helpottaa vanhemman hikirinkiä persauksissa jos se olis tarvittaessa mahdollista. Itse kävin kesällä toimistolla keskimäärin kerran viikossa, muuten tein töitä kotosalla. Ja avokonttorihan se on meilläkin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit