sanoja lounaasta ja vähän suomenkielestäkin

Lähdössä kouluun pyörällä kauniina keväisenä aamuna. Matkaa 2,6km. 

Mietin pitkään kummasta kirjoittaisin, siitä pohjattomasta nolouden tunteesta kun änkytän jollekin ettei meidän lapset puhu suomea, ettei ne puhu suomea vaikka kaikki kolmesataakahdeksankymmentäkuusimiljoonaa tutkimusta kertoo siitä miten hyvä ihmiselle on puhua useampaa kieltä. Ettei meidän lapset puhu suomea vaikka minä olen kasvanut kaksikielisenä ja lisännyt aikuisena tämän kolmannen jota nykyään puhun lähes natiivin tasoisesti. Ettei meidän lapset puhu suomea vaikka niillä on kaksi suomalaista vanhempaa, jotka puhuvat keskenään noin keskimäärin suomea. Siis mit-vit. Joo, meidän lapset ei puhu suomea. Vai menisinkö siitä mistä aita on vähän matalampi ja vähemmän monimutkainen ja kirjoittaisin eväslaatikoista ja koululounaista. Valitsin tähän hätään jälkimmäisen.

Aina välistä pakkaan lounasta myös Freddelle. Tässä lapsille menossa jugurttia, naan-leipää, proteiinisuupaloja, tomaattia ja tummaa suklaata. Lisänä smoothiet. Freddelle salaatti, savulohimoussea ja naan-leipää. Kastikkeena sinihomejuustoa ja jugurttia. 

Ehkä vähän molempia. Kyllä minä oikein hyvin tiedän että niitten olis hyvä puhua suomea, että siitä olis iloa vaikkei suomenkieli nyt täällä ehkä kaikkein käyttökelpoisin olekaan. Olishan se aika kivaakin jos ne ymmärtäis isovanhempiaan ja isovanhemmat niitä, kätevää sen sijaan on se että meillä on salakieli – ainakin vähän. En voi kirjoittaa kirjoitusta siitä miten valtavasti meillä tehdään töitä lasten suomenkielen ylläpitämiseksi, että meillä luetaan iltasadut suomeksi ja katsotaan telkkariakin – suomeksi. Ei tehdä. Ei tehdä yhtään mitään. Tai, katsoi ne mun kanssa Tuntemattoman Sotilaan, sen uuden ja kolmannen tunnin alkaessa sohvalta kuului ihan kohtuullisen sujuvasti että ”Ampukaa perkele!”, Mäkelästä tuli kuitenkin McLaughie. Mutta kun joku sanoo ”moi” ne hymyilee kohteliaasti ja nyökkää. Soperran että asia on monimutkainen, ettei kyse ole meidän vanhempien laiskuudesta tai haluttomuudesta puhua lapsille sitä kieltä jota me aikuiset puhumme keskenämme. Meidän lapset ei puhu suomea, mutta ne syö koulussa lounasta. Puhutaan siis siitä.

Tämän lounaan pakkasi meidän Kentsu. Monijyväleipää, palvikinkkua, vihanneksia, tummaa suklaata ja smoothiet. Kentsulla myös se mozzarellatikku. Kotiin tullessa Ketsun lounas oli puoliksisyöty. 

Maksaisin mielelläni lasten koululounaasta. Koulu tarjoaa lounasta, eikä se ruoka nyt ole ihan niin surkeeta kuin ajatellaan, mutta meidän lapset kieltäytyy silti syömästä sitä. Niinpä minä pakkaan aamuisin kolmeen metallilaatikkoon eväät. Inhoan eväiden pakkaamista ja jos jossakin olis palvelu joka paketoisi noille edes kohtuullisen terveelliset eväät, sellaiset jotka ne kuitenkin söis ja toimittais ne meidän kuistille aina sunnuntaisin, maksaisin siitä oikein mielelläni.

Kiireisenä aamuna yhteen boksiin tuli proteiinipatukka, proteiinismoothie, kinkkua ja kurkkua. Jälkiruuaksi kaksi maitosuklaasuukkoa. 

Oli olemassa aika kun jaksoin pilkkoa kurkut sievästi, kananmunat oli puristettu hauskoihin muotoihin ja leipäkin oli leikattu junan malliin. Menin töihin ja palvelun taso huononi, ehkä eniten sen takia että parasta työaikaa, siis tuottavainta tekemisen aikaa on mulle aamut ennen kuin talo täyttyy äänestä ja käytän sen mieluummin muuhun kuin kasvisten muotoon leikkelyyn. Maapähkinävoileivät saa kaupasta valmiina, onneksi paljon muutakin.

Samana aamuna Tättiksen laatikossa oli vähäsuolaisia monivilja-nachoja, maapähkinävoileipä, kinkkua, kurkkua ja sitruunakeksi. 

Aina välillä saan jonkinmoisen innovatiivisuuden puuskan ja pakkaan lapsille kouluun jotakin uutta, kivaa ja mun silmissä herkullista. Keskimäärin tämä karahtaa siihen ettei kukaan syö sitä, että se kaikkien mielestä oli jotenkin outoa, tai kylmänä pahaa tai... varovaisesti piipitän että voihan sen lämmittää koulun mikrossa, mutta eihän näille kermaperseille kelpaa mikään mikrossa lämmitetty quesadilla vaan sen pitää olla tuoretta. Itsepähän olen itseni tähän ajanut. Luovuus on siis ollut laskussa viimevuosina ja kaikkien kannalta on sujuvampaa jos uskoo vaan siihen että vanhassa vara parempi.

Kentsulla ei yleensä ole päivällä nälkä, joten hänen laatikossaan kurkkua, kinkkua, proteiinismoothie, juustonaksuja ja sitruunakeksi. 

Hyvänä aamuna lounaslaatikot pakkaa joku jälkikasvusta ja keskimääräisenä aamuna homman teen minä. Tiedän kuka syö porkkanoita ja kuka ei. Kenelle kelpaa kurkku, mutta ei tomaatit ja tiedän ettei yksi syö juustoa ja toinen taas haluaa ehdottomasti sen mozzarellan.

Kesää, kärpäsiä ja kymmenen viikon taukoa odotellessa...

Iltapäivällä neiti polkee saman matkan takaisin. Sateella, kylminä päivinä ja sydäntalvella kun aamuisin on pimeää jompikumpi meistä aikuisista ajaa lapsen kouluun.