Siirry pääsisältöön

aina yhdessä




Hyvää kaksosten päivää! Siis hyvää mitä? Niin, kaksosten päivää, toinen toista – tiedäthän! Mun ei ollenkaan pitänyt kirjoittaa kaksosuudesta, vaan kalenterissa oli kaikenlaisia muista ideoita, paljon hohdokkaampia ja kantaaottavampia mutta jotenkin vaan se 0202 2020 upposi tänä aamuna ja lapsillekin esittelin meidän hauskaa palindromipäivämäärää. Kissa pureskelee mun hupparin nauhoja ja pyörii vuoroin sylissä ja näppiksellä mun kirjoittaessa, mä yritän napata kissan aiheuttamat kirjoitusvirheet lennossa, mutta eiköhän muutama ylimääräinen tai puuttuva kirjain kuitenkin jää huomaamatta.

Muistan miten melkein kymmenen vuotta sitten otin monen muun monikkovanhemman kanssa melkoisen ruuhkan kolumnista, jossa kerrottiin että kaksi menee siinä missä yksikin. Ei tosiaan mennyt silloin, nykyään ehkä enemmän, mutta sekin kai riippuu kaksosista. Kaikki kaksoset kun ei ole samanlaisia ja vanhemmatkin on vähän erilaisia – ehkä.



Kaksosuus kiehtoo ihmisiä. Luonnonoikku. Usein multa edelleen kysytään onko meillä suvussa kaksosia, onhan niitä ja onhan meidän jannuilla jopa kaksosserkut. Omalla isoäidilläni oli kaksosia parikin settiä. Tättiksen elämän suurin tragedia taitaa olla se ettei hän sattunut olemaan kaksonen.

Puhunkin siis vain omasta kokemuksestani ja meidän kaksosista. En niistä joitten kanssa kävin koulua ja jotka tekivät kaikkensa sabotoidaksensa toistensa elämää alkaen purkasta hiuksissa päättyen salaperäisesti ilmestyneisiin reikiin vaatteissa ja varastettuihin poikaystäviin. Meidän kaksoset eivät ole sellaisia. Meidän kaksoset, jostakin tuntemattomasta syystä ovat kuin vanhempi aviopari, hitsattu kiinni toisiinsa ja kun toinen on jossakin on kuin siltä jäljelle jääneeltä puutuisi raaja. Onhan ne joskus tapelleetkin, mutta harvinaista se on ja paljon tavallisempaa – jokapäiväistä – on se meillä on pojat vastaan Tättis tilanne, että ne kaksi on taas yksi yksikkö ja sisko parka se kolmas pyörä.

Meillä on kaksi lasta jotka tekevät melkein kaiken yhdessä. Kaksoset.



Kuulen kuinka ajattelet että teidänkin lapset on läheisiä. Varmasti ovat. Vastaan että meidänkin kolme lasta on läheisiä keskenään. Se mitä pojilla on, on toisenlaista. Se on jotakin sellaista mitä on vaikeaa ymmärtää jos sitä ei ole nähnyt.

Ollipollilla on migreeni. Annan pojalle lääkkeen ja kannan edelleen höyhenenkeveän lapsen yläkertaan. Suljen makuuhuoneen verhot, avaan ikkunan ja silittelen toisen uneen. Kun lapsi on nukahtanut hämärään huoneeseen lähden takaisin alakertaan. Makuuhuoneen oven toisella puolella istuu poika. Huolesta kalpeana ja kyyneleet poskia pitkin valuen. Halaan lasta ja lupaan että veljellä on kaikki hyvin.



Lapsi tulee kotiin syntymäpäiväkutsun kanssa. Kutsu on luokkatoverilta jonka vanhemmat eivät tiedä että niitä on kaksi, ovathan pojat aina olleet eri luokilla. Sanon että vain se joka on kutsuttu voi mennä, toinen miettii hetken ja sanoo ettei hän haluakaan mennä, ei ilman veljeä.

Me katsotaan olkkarin sohvalla elokuvaa. Kaikilla on kädessä pussillinen karkkia. Tättis syö omansa, jannut lajittelee karkit ja jakaa ne sen mukaan kumpi tykkää mistäkin, ne mistä tykkää kumpikin jaetaan ristillisesti tasan. Siitä ylimääräisestä syntyy keskustelu, ota sä tää, eikun ota sä, eikun sä, eikun sä, eikun sä... lopulta se annetaan äidille. Jo taaperoina ne dilkkas ruokansa lautasella. Ollipolli söi kurkut ja tomaatit, Kentsu lihapullat. Tänäpäivänä Kentsu syö pihvin ja Ollipolli parsat. Oman kirjoituksensa voisi tehdä tästä meidän sisäsyntyisestä kasvissyöjästä jolle nykyään tarjotaan pihvin sijasta kasviproteiinia.



On Kentsun vuoro tyhjentää tiksikone. Sitä harmittaa ja se veli tulee hätiin... tehdään yhdessä, menee nopeammin. Pojat tyhjentää koneen kimpassa. Siskolle harvemmin tarjoillaan vastaavaa.

Ei ne mitään pyhimyksiä ole, tappelevat siskon kanssa niin että oksat pois. Tekevät töllöntöitä ja nyysivät karkit ruokakomerosta. Mutta kaikki sekin tehdään yhdessä. Yhdessä ne keksi senkin leikin jossa juotiin vessanpöntöstä, yhdessä ne laski pulkalla metsässä pulkkamäen sijaan. Yhdessä ne kaatoi kaikki hiustenpesuaineet kylpyvaahdoksi. 

Toinen toista. Kaksoset. Yhdessä niin hyvässä kuin pahassa. Perheen sisäinen herja on se että ne asuu aikuisenakin samassa talossa. Yhdessä. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi