kohtaamisia

Fredden ja mun seuralainen - kahden tietokoneen välissä. 

Juoksen ruokakauppaan kaatosateessa ruuhkaisan parkkipaikan poikki. Sade vihmoo ja pyörii puuskittaisessa tuulessa kastellen tehokkaasti kaiken. Pidän sadetakkia kiinni yhdellä kädellä ja toisella vedän huppua päähän hyppiessäni suurimpien lätäköitten ylitse. Vastaan tulee nainen ostoskärryjen kanssa samalla hymyillen mun menolle ja huikkaa että vähän kuin oltais suihkussa vaatteet päällä. Nauran takaisin ja vastaan että niin on. Jatkan matkaani hymyillen vesilätäköitten keskellä.

Hetkeä myöhemmin kaupan kassa kysyy multa olenko jo maistanut ostamaani tuotetta, vastaan että joo, se oli se syy miksi tähän kauppaan tulin. Me jutellaan uutuudesta ja kerron miten käytän sitä ruuanlaitossa. Kassa lupaa kokeilla ja toteaa pakkauksen näyttävän herkulliselta. Kannustan ja annan vielä viimeiset vinkit samalla kun toivotamme toisillemme hyvät päivänjatkot.

Autossa tilaan mobiilisovelluksella itselleni kahvin kulman takana olevaan Starbucksiin. Baristalla on Starbucksin vihreät hiukset, mulla tänään kirkkaan siniset ja hetken aikaa kehumme toistemme huikeita sävyjä ja samalla vaihdamme tuotevinkit. Millä värjäät? Tykkäätkö? Onko kallis? Kommentoin että heillä on kiireinen iltapäivä ja barista vastaa ettei itsekään oikein tiedä mistä kaikki nää ihmiset tulla tupsahti, ettei heidän työvuorolistalla oltu varauduttu tähän lainkaan ja hän yksin vääntää näitä kymmeniä ja taas kymmeniä tilauksia, Kun mun kahvi valmistuu nappaan sen käteen ja toivotan hyvät päivänjatkot. Barista huikkaa takaisin että yritähän pysyä kuivana. Hymyilen matkalla autolle.

Kahvikaisat.

Mulla on vielä tovi aikaa ja käväisen mun lempi vaatekaupassa kurkkaamassa löytäisinkö toihin sopivaa valkoista yläosaa. Poimin muutaman ehdokkaan rekeiltä ja myyjä vie henkarit odottelemaan sovituskoppiin samalla kun mä jään selaamaan vielä muutamaa hyllyrivistöä. Sovituskopissa vetäisen ensimmäisen paidan päälleni ja hylkään sen samoin tein, se kinnaa sieltä ja täältä ja tuntuu muutenkin hassulta. Myyjä tyrkkää verhojen välistä vielä muutaman puseron lisää sovitettavaksi. Jatkan sovittelua ja kolmannen kohdalla tärppää, avaan verhot siirtyäkseni isommalle peilille. Naapurikopin sovittaja huikkaa että näyttääpä muuten hyvältä, voisit tosin kokeilla yhtä kokoa pienempää, mutta ihan sun näköinen vaate ja sopii loistavasti noitten housujen kanssa. Sulla on muuten tosi kivat hiukset, uskaltaisinpa minäkin... Myyjä lupaa tuoda pienemmän koon ja mä palaan hymyillen sovituskopin uumeniin.

Yläkoulun pihalla on tavanomainen sadepäivän kaaos. Ohjaan liikennettä toisen vanhemman kanssa ja ohitse kulkevat nuoret toivottavat mulle hyvää viikonloppua. Vastaan ja kehoitan nukkumaan pitkään lauantaina. Toivottavasti koko viikonloppua ei tarvitse viettää sateessa. Joku kehaisee taas mun hiukset, toinen tykkää mun kumppareista ja kolmas kiittää siitä että olen huolehtimassa siitä liikennekaaoksesta ja meidän vapaaehtoisten vanhempien ansiosta odottelu aika vesisateessa on lyhyempi kuin ennen. Reksi kysäisee saako musta ottaa valokuvan, annan luvan.

Photo credit - Reksi Timberline Middle School

Rehtoria lukuunottamatta jokainen näistä kohtaamistani ihmisistä oli minulle ventovieras. Koulun pihalla tapaamani nuoret kohtaan epäilemättä myös uudestaan, mutta nainen parkkipaikalla, nainen sovituskopissa, barista ja kaupan kassa jäänevät vieraiksi. Sen kummemmin kauppa kuin Starbuckskaan eivät olleet mun vakkaripaikkoja.

Niissä kahdessa Starbucksissa joissa käyn useammin, barista tuntee minut ja kyselee kuulumiset, huomaa uuden hiusvärin ja silmämeikin. Vastaavasti minä kysyn mitä hänelle kuuluu, koska hän pääsee kotiin ja miten tenttikausi meni koulussa. Omassa ruokakaupassa myyjät huikkaavat tervehdyksen jo kun kävelen sisään. Kukkamyyjä sanoo että hänellä on tuoreita ruusuja ja juustotäti tarjoaa uutuusjuustoa maistettavaksi. Kalamyyjä kysyy mitä lapsille kuuluu. Minä taas kysäisen kuulumiset hyllyttäjältä ja kehun uutuusjugurtin maasta taivaisiin kassalle.

Eläinruokakaupan omistaja tervehtii mua nimeltä ja kysäisee mitä Martalle ja Maevelle kuuluu, otanko ne tavalliset vai tulinko hakemaan jotakin muuta. Me puhutaan hetki yrittämisestä, palkoista ja elämästä noin yleensä. Kysyn mitä kauppiaan kissalle kuuluu, entä leipurin koira, miten sen jalka on parantunut? Panimossa kysytään mihin me ollaan jätetty meidän lapset, että hänen limunmyyntinsä on laskusuunnassa nyt kun kolmikko ei tule säännöllisesti mukaan lauantaiselle lasilliselle. Samalla jutellaan panimon muutosta uuteen osoitteeseen toukokuussa.

Kun lasten hammaslääkäristä soitetaan ja muistutetaan hammastarkastuksesta kysyy ääni puhelimessa samalla onko Kentsu jo tehnyt Hollywood läpimurron, muistuttaen samalla että hänen piti päästä mukaan sitten kun se tapahtuu. Lupaan muistuttaa poikaa. Lastenlääkärin vastaanotossa tervehditään ja sanotaan että mukavaa kun ei olla nähty pitkään aikaan, ei niin ettette saisi käydä useamminkin, mutta olette selkeästi olleet terveinä tänä talvena.

On mukavaa kokea olevansa osa yhteisöä. Nämä pienet kohtaamiset niin ventovieraitten kuin jokapäiväisten tuttujen kasvojen kanssa tekevät elämästä kivempaa. Kepeitä ja hyväntahtoisia, pieniä hetkiä jotka saavat hymyn huulille sateisenakin päivänä.

Se on ihan varmasti hereillä... avaa jo!