Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2020.

lapsi joka särki sydämen

Poika istuu lastenlääkärin tutkimuspöydällä. Se heiluttelee jalkojaan. Lääkäri kyselee pojalta kuulumisia ja poika vaihtaa puheenaihetta kertoakseen uusista kengistään ja tietokonepelin käänteistä. Lääkäri on sitkeä ja palaa uudestaan samaan aiheeseen. Lapsi on yhtä sitkeä ja jatkaa omasta aiheestaan puhumista. Yksi puhuu aidasta... ei, toinen ei puhu aidanseipäästä vaan navetassa olevasta lehmästä.   Lääkäri saa vastauksensa, kymmenvuotislääkärintarkastus etenee ja me jutellaan niin kasvusta kuin koulustakin. Me puhutaan pakko-oireisen häiriön terapiasta ja kuinka jannu on vajaassa vuodessa ottanut huikeita loikkia eteenpäin. Me puhutaan siitä miten minä riemuitsen kun löydän sen seisomasta keittiön tasolla vaarallisesti kurotellen tai keikkumassa kissan kiipeilypuussa. Tämän lapsen maailmassa ne on kaikki huikeita voittoja. Minulla on vaikeuksia olla vanhempi tällä uudelle versiolle lapsestani, sille joka on rohkaistunut pöllimään karkit ruokakomerosta ja pelaamaan salaa ilta...

harmaita

Kun Suomessa juhlitaan juhannusta on meillä viimeinen koulupäivä. Otan kuvan pihalla, sen saman kuin syksyllä, mutta uudet hienot kouluvaatteet on koronakevään kunniaksi vaihtuneet yöppäreihin ja läppäreihin, 49 koulupäivää etänä. 103 päivää kotona. Tättiksen koulu järjestää kevätjuhlan videopuheluna, rehtori seisoo tyhjässä juhlasalissa ja puhuu oppilailleen ja koulun henkilökunnalle. Tättis istuu sängyllä yöpaidassa ja kuuntelee miten hänestä, kuudesluokkalaisesta tulee seiskaluokkalainen. Äidin silmäkulmaan nousee väkisinkin liikutuksen kyyneleet. Poikien koulussa järjestetään paraati. Virallisesti sellaista ei saa järjestää, niinpä meidät on kaikki kutsuttu palauttamaan jo kertaalleen palautettuja kirjastonkirjoja ja läppäreitä. Musiikki soi, ilmapallot kertovat juhlasta, autot tööttäilevät sen kunniaksi ja mekin ajetaan jokaisen opettajan, rehtorin ja kouluavustajan ohitse jakaen ruusuja kaikille; hyvää kesää, kiitos ihanasta keväästä kaiken omituisuuden keskellä... kiitoslahjat o...

anarkisteja ja kapinallisia

No ei nyt ihan keskustassa kuitenkaan... Me katsotaan lasten kanssa valokuvia Cap Hilliltä, tai oikeastaan niistä muutamasta korttelista jotka muodostavat CHAZ:n, sen Suomessakin otsikoihin nousseen alueen joka on julistautunut omaksi itsenäiseksi alueekseen, sen joka ei enää ole osa Yhdysvaltoja ja on saanut aikaan Seattlen pormestarin, meidän kuvernöörin ja Trumpin välisen twiittikisan. Viesti tältä rannikolta on ollut melko selkeä, presidentti voi painua minne lystää ja parempi kun on puuttumatta meidän asioihin. Ollaan pärjätty täällä tähän asti ja pärjätään jatkossakin. Cap Hill, viralliselta nimeltään Capitol Hill on Seattlen keskustan koillispuolella oleva kaupunginosa joka on sellainen suloinen sekoitus San Franciscon Castroa tai Kööpenhaminan Kristianian vapaakaupunkia. Sen suljetun poliisiaseman poliisipäällikkökin oli muuten siellä uudessa vapaakaupungissa lastensa kanssa. Toisin kuin lehdistössä sanotaan, ei Seattlen keskusta-alueella ole mitään tekemistä tämän kanssa. ...

levottomuuksiin on hyvä syy

Kasvoin rasistisessa maassa. Maassa joka oli valkoinen ja suomalainen. Kadun toisessa päässä asui Neuvostoliiton suurlähetystön työntekijöitä, ryssiä, ne oli kaikki vakoojia ja vaarallisia – lapsetkin. Venäläisten läheisyydessä oli syytä kuiskailla. Afrikassa ja Amerikassa asui neekereitä, koulukirjassa opetettiin että ne on aika laiskoja tekemään töitä. Suomessa ei sellaisia juuri ollut. Suomessa oli suomalaisia, venäläisiä vakoojia ja Neil Hardwick. Neil Hardwick oli englannista, se oli aika hauska, mielenkiintoinen. Puhui suomea vähän hassusti ja sillä oli punainen tukka, se ei tosiaankaan ollut suomalainen. Lomamatkoilla Espanjaan ja Italiaan piti olla varovainen sillä siellä oli niitä suomalaisten vaaleitten naisten perässä olevia gigoloita, ne halus vaan seksiä ja niillä oli jokainen viikko uusi nainen kainalossa. 70-luvun Suomi oli rasistinen maa ja kasvatti minustakin rasistia. Ihmiseen joka ei ollut suomalainen, ihan sama oliko se valkoinen, pilkullinen, raidallinen tai musta,...