Siirry pääsisältöön

hetken ikuisessa katveessa



Yrittäjän loma on vähän sitä sun tätä, sen tietää jokainen jonka palkka on suoraan riippuvainen tyytyväisistä asiakkaista ja tehdyn työn määrästä. Joku joskus sanoi että yrittäjä herää jokainen aamu työttömänä ja voi siitä sitten valita miten päivä etenee. Toisaalta, jos ei koskaan ole vapaalla, on lopputulos väistämättä vähän heikonlainen. Nimimerkillä vuosi edellisestä viikon lomasta, siis oikeasta lomasta ja välillä menee vähän hyperventilaation puolelle. Ajattelin heittäytyä työttömäksi - viikoksi.

 

Amerikkalainen suhtautuminen lomaan poikkeaa suomalaisesta. Vaikka länsirannikolla ehkä lomaillaan itärannikkoa enemmän, ei kukaan ole kuullutkaan mistään viikkojen mittaisesta kesälomasta ja harva lomailee kerralla viikkoa pidempää avaamatta tietokonettaan ainakin satunnaisesti. Useimmat ovat vähän töissä lomallakin ja useimmiten se sähköpostin automaattivastaus pyytää korkeintaan vähän pidempää vastausaikaa. Moni harrastaa pitkiä viikonloppuja, perjantai ja maanantai vapaaksi, sitä harrastetaan myös meidän perheessä vaikka silloinkin roikutaan edelleen sähköpostissa. ”Etelänlomallekin” kerkiää oikein hyvin vajaassa viikossa.

 

Meidän perhe lomailee, siis silleen ihan oikeasti - suomalaisesti - kerran vuodessa. Silloinkin oikeastaan vain sen takia että kohteessa ei ole matkapuhelinverkkoa sen enempää kuin toimivaa nettiäkään. Ei siis ole vaihtoehtoja ellei halua ajella lähimpään kaupunkiin kenttää ja wifiä kalastelemaan. Asiakkaille on siis kerrottava että olen ihan oikeasti lomalla, lomalla paikassa josta olen kertaalleen ajanut autolla puolisen tuntia yön pimeydessä saadakseni päivystävän eläinlääkärin langanpäähän. Viimekesänä valitsin odottaa murtuneen nilkkani kanssa kotiinpääsyä ainoan lääkäriaseman saatua sen tasoiset arvostelut etten välittänyt mennä testaamaan.

 

Vastaanotto tähän viikon vuosittaiseen lomaan on usein vähän hämmentynyt, sellainen ilmaan heitetty kysymys että enkö mä ihan oikeasti tee sieltä töitä, että kai mä nyt kuitenkin ainakin sähköposteihin vastaan, sillä eihän kukaan, oikeasti yhtään kukaan, vietä viikkoa ikuisessa katveessa. Minä vietän.


Ikuisessa katveessa näyttää tältä.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää