Siirry pääsisältöön

Milloin viimeksi?

Tämä haaste on kiertänyt jo hyvä aikaan ja siitä on olemassa parikin eri versiota. Tässä kuitenkin mun vastaukset näihin melkein 50. kysymykseen. Näihin oli mukavaa vastailla vaikka muutama aamuhetkihän tässä ehti vierähtämään ja palasin kysymyksiin useampana päivänä. 



Karjuit. Eilen korotin ääntä vaikka lupasin taas kerran itselleni etten huuda, saati sitten karju. Ennen lomaa karjuin päivittäin.

Ajoit autoa. Tänään. Eilen, toissapäivänä, huomenna.  Ajan autoa käytännössä päivittäin ja sanoisinkin että kysy vaan kuinka paljon. Fysioterapeutti pyörittelee silmiään mun viimeaikojen tuhat kilsaa viikossa tahdille.

Halasit ei-perheenjäsentä ajattelematta,onko se turvallista. Halasin tänään mutta mietin olikohan se nyt ihan ookoo. En muista, joskus alkuvuodesta 2020 kai. Senkin muistan kun törmäsin helmikuussa 2020 poikien kummitätiin kaupan pihalla ja päätimme että on parempi olla halaamatta. Maailma on puolessatoistavuodessa muuttunut ihan valtavasti. 

Urheilit. Lomalla tuli “urheiltua” päivittäin. Mullehan kelpaa urheilusuoritukseski kävelylenkki, sähköpyöräily ja suppailu. Ja urheilenhan mä kahdesti viikossa fysioterapiassa ja ainakin periaatteessa teen saman jumpan päivittäin myös kotona. Niin että mähän olen aivan valtavan aktiivinen.

Olit pelokas. Mulla on paha tapa pohtia mitä kaikkea kamalaa saattaa tapahtua lähiperheelle, mutta oikeasti säikähdin kun Martta reilu viikko sitten sai hyvänlaatuisen asentohuimauksen eikä yhtäkkiä pysynytkään pystyssä.

Itkit. Eilen terapiassa.

Söit vaan herkkuja lounaaksi. En muista. Tai ainakaan en tunnusta. 

Sheivasit. Tänään. 



Olit kateellinen jollekin toiselle. Jos olen ihan tosi rehellinen niin olin kateellinen ja vähän ärsyynnyinkin salaa kun kotiäiti ystävä kailotti somessa että jos työ ei tunnu lomailulta niin ammatinvalinta on väärä. Ja kyllä, itse monta vuotta kotiäitinä olleena tiedän ettei sekään ole mitään ruusuillatanssimista, eikä kotiäitiys tosiaankaan sopinut mulle.

Olet sijoittanut rahaa osakkeisiin tai rahastoon. En koskaan. Fredde hoitaa tän mun puolesta.

Olit yksin kotona yön? Ennen Tättiksen syntymää ja silloin kun Fredde vielä matkusti, siis syyskuussa 2007.

Sait olla yksin. Lasketaanko yksin autossa? Entä yksin ennen kuin kukaan herää aamulla? Jos ei niin ehkä tammikuussa 2020.

Nauroit niin, että meinasi tulla pissat housuun. Eilen. Paasasin Freddelle autossa jostakin suomeksi Kentsun ollessa takamatkustajana. No suomenkielen ”faktat” kuulostaa 11-vuotiaan englanninkielisen pojan korvissa vähän toiselta. ”Mom, why did you say fuck that!” - Ei kun faktat. ”MOM!!!! Fuck twat, that’s even worse!!!!” (twat = pillu) Mutta tällaiselle kaksoset kantaneelle keski-ikäiselle ne pissat tulee housuun aika helposti, eikä edes kauheesti tartte naurattaa.



Valvonut aamulla kello neljään? Neljältä herätään, ei mennä nukkumaan. Oikeesti herään useimpina aamuina puolikuuden pintaan.

Olet bailannut aamuun saakka. Tää meneekin jo tosi vaikeeksi - ehkä en koskaan.  

Teit jotain, mitä et ikinä uskonut tekeväsi. Ryhdyin vanhempainyhdistysaktiiviksi keväällä 2018. Mä olin aina ajatellut että ne on sellaisia nurkkakuntaisia ja ahdasmielisiä tyyppejä. T. Se äiti joka on nyt Vanhempainyhdistyksen Koulupiiritason Hallituksen Jäsen.

Rukoilit. Tänään aamulla. Se on osa mun aamuriittiä meditointeineen ja kynttilöineen. 

Kävit Alkossa. Siis ihan oikeassa Alkossa, toukokuussa 2011. Joskus tulee käytyä alkoholin erikoisliikkeessä mutta meillähän saa ihan tavallisesta ruokakaupasta niin oluet, viinit kuin väkevätkin.  

Kävit ulkomailla. Kanadassa kesällä 2019.

Kävit järvessä uimassa. Viime viikolla lomaillessa lähellä Idahon rajaa.




Söit ulkona ravintolassa. No ulkona, ulkona hyvinkin. Kesäkuussa ystävien kanssa. Sisällä ravintolassa, noh joskus 2019.

Maistoit itsellesi uutta ruokaa. Meillä on aika laaja-alainen ruokavalio ja syödään ruokaa kaikkialta maailmasta, olisko ollut friteeratut suolakurkut 2016.

Kiroilit. Varmasti useampaan kertaan ihan tänään. Olen ihan varmasti ollut merimies edellisessä elämässä.

Olit humalassa/kännissä. 16-vuotiaana eli vuonna -87.

Leikkasit kynnet. Aamulla koiran kynnet, eilen omat.

Turhauduit. Liikenteessä tänään. Ekaks yks tyyppi yritti vaihtaa kaistaa päälle ja vähän myöhemmin sellainen kolmesataavuotias papparainen tuli vastaan mun kaistalla.

Juoksit cooperin testin. En koskaan. Uinut olen sen joskus lukiossa.

Nukuit yön yli. Onneksi useimmiten nykyään. Oli olemassa aika kun sellaista luksusta ei osunut eteen vuosiin.  

Mietit omia arvojasi. Eilen siellä terapeutilla. On itsestäänselvää että perhe on tärkeämpää kuin mikään muu ja silti tuo työperhana yrittää tunkea väliin.



Teit hutiostoksen. Hutiostoksia tulee tehtyä enemmän lapsille kuin itselle. Tai ostinhan mä meille ne merileväsipsit jotka oli ihan karseen suolaisia eikä kukaan niitä syönyt.

Puhuit englantia. Puhun englantia useammin kuin suomea. Tänään palaverissa, tänään keittiömiehelle, tänään lapsille, tänään koiralle, tänään kissalle, tänään ystävälle, tänään kaupassa, tänään hississä, tänään toimistolla, tänään apteekissa, tänään puhelimessa. Suomea puhuin Freddelle.

Olit rohkea. Kun viimeinkin varasin ajan sinne terapiaan. Onhan tätä asiaa tullut vetkuteltua jokunen kuukausi.

Sanoit “minä rakastan sinua”. Monta kertaa tänään - lapsille, Freddelle, koiralle. 

Maksoit laskun. Fredde maksaa laskut. Mä saatan maksaa korkeintaan ravintolalaskun.

Lahjoitit hyväntekeväisyyteen. Jokaisesta myydystä kohteesta osa välityspalkkiosta menee hyväntekeväisyyteen. Sen lisäksi tuen lastensairaalaa, kouluja, löytöeläinkotia, LGBTQ+ nuoria ja montaa muuta.  

Koit olevasi hyvä äiti. Melkein päivittäin, vastapainoksi sille että usein koen riittämättömyyttä yrittäessäni yhdistää työn ja perheen.  Näitten teinien ja esiteinien vanhemmuus on ihanaa, monimutkaista ja usein kutkuttavan haastavaa.




Ajattelit onnistuneesi. Eilen tiukassa palaverissa jossa lopulta löydettiin yhteisymmärrys osapuolten välillä.

Ostit itsellesi jotain ihanaa. Uusia lankoja ennen lomalle lähtöä, neulon niistä olohuoneeseen torkkupeiton.

Häpesit jotain sellaista, jota joutuu oikeasti käsittelemään. En oikeastaan ymmärrä tätä kysymystä. Häpeä on tärkeä tunne joka viestii siitä että tuli tehtyä tai sanottua jotakin sellaista jonka olisi voinut olla sanomatta tai tekemättä. Mutta minkälaista häpeää joutuisi sitten isommalti käsittelemään?

Oli sun menkat. Pian kymmenen vuotta sitten.

On tullut verta nenästä. On siitä nyt muutama viikko. Mulla ja Tättiksellä on samanlaiset nenät ja nenäverenvuoto on aika arkipäiväinen juttu.

Myönsit olleesi väärässä. Myönnän herkästi olleeni väärässä ja pyydän sitä myös anteeksi.

Annoit positiivista palautetta tuotteesta/palvelusta. Tänään aamulla kahvilassa ja eilen rautakaupassa. Annan herkästi positiivista palautetta. Vuoesienmyötä sitä on muutenkin oppinut kehaisemaan tuntemattoman hametta tai kampausta tai polkupyörää.



Pyysit apua ystävältä. Olen surkea pyytämään apua ja ihan liian helposti tulee sanottua että kyllä mä/me pärjätään. Soitin kuitenkin sunnuntaina ystävälle ja kolleegalle ja kysyin neuvoa.

Pyysit anteeksi. Tänään pyysin anteeksi sähköpostissa työtiimiltä. Yritän opettaa myös lapsille että anteeksi on hyvä pyytää silloin kun tulee törttöiltyä, mutta toisaalta sellainen muuten vaan ja tavan vuoksi anteeksi pyytäminen on turhaa. Omaa olemassaoloaan ei tarvitse pyytää anteeksi, eikä sitä että on kysyttävää. Loukkaus tarjoiltuna anteeksipyynnön kanssa on silti loukkaus: ”Anteeksi mutta mun täytyy nyt kertoa sulle että sulla on tosi vino nenä.”

Suutuit puolisollesi. Aika harvoin. Useimmiten se on sellaista pientä kinailua ja ehkä kerran vuodessa tulee ihan oikeasti suututtua.

Nolasit itsesi. Vähintään päivittäin, ainakin jos lapsilta kysytään. Jotenkin musta tuntuu että täällä länsirannalla ehkä noloillaan aika vähän ja olen oppinut pois siitä että kun kaupassa liukastun banaaninkuoreen ja kaadun persauksilleni vetäen mukanani kolmetuhatta säilyketölkkiä, en ensimmäisenä katso ympärilleni ajatellen, että eihän kukaan tuttu nähnyt.

Tunsit pakahtuvasi onnesta. Illalla katsellessani meidän sänkyyn nukahtanutta iso-pientä poikaa.



Muita juttuja:


Kommentit

  1. Hei Muusa!

    Olipa inspiroiva kirjoitus! Asiat, joita käsittelet blogissasi, koskettavat, herättävät ajatuksia ja inspiroivat. Nyt on oikein pakko mennä kirjoittamaan :) Ja kiitos maininnasta! Tämän haasteen oli tosi kiva tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Ihanaa kuulla :) Sun kirjoituksia on myös aina hauskaa lukea!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi