Siirry pääsisältöön

pojatkin tanssii

 

Photo Credit, Ballerina Shop Piruetti

Lapsuudesta muistan balettitossukaupan Fredalla, sieltä ostin ensimmäiset ja viimeiset kärkitossut, ensimmäiset ja viimeiset steppikengät ja aivan liian monet balettitossut. Ballerina Shopin perustivat aikanaan tanssitaiteilija Eva Hemming miehensä Leif Wagerin kanssa, ja itsekin muistan hyvin Greta Mattsoffin joka toimi Ballerina Shopin myymälänhoitajana perustamisesta lähtien aina vuoteen 1988. Baletinopettajani Airi Säilä ei hyväksynyt tossuja mistään muualta ja sieltä ne oli siis haettava.

 

Mutta nyt ollaan kaukana Fredalta, liike on samanoloinen. Sen seiniä täyttää lattiasta kattoon kapeiden pahvisten laatikoitten rivistöt kuin Olivanderin taikasauvakaupassa, täällä tosin myydään taikasauvojen sijaan balettitossuja ja tanssikenkiä. Punaisessa samettituolissa istuu nuori nainen joka sovittaa ensimmäisiä kärkitossujaan kokeillen niitä varoen tangolla. Myyjä vastaa äidin kysymyksiin, äidin huoatessa syvään myyjän ilmoittaessa hymyillen että nämä neljännestuhannen arvoiset silkkitossut on uusittava useamman kerran vuodessa.




Minä seison kaupassa Ollipollin kanssa, Ollipolli on ostamassa tanssitossuja, Tättis ei tarvitse uusia juuri nyt, tosin sen balettitossut kuluu puhki muutamassa kuukaudessa. Ollipollin ekoilla tossuilla pärjätään varmasti hyvin ensimmäinen balettivuosi, aloittelijalla kun on piruetit vielä aika vähissä. Äidillä on rinta rottingilla, veljelläkin on. Maailma on täynnä valokuvia pienistä tanssivista tytöistä, vähemmistössä on 11-vuotiaat balettia tanssivat pojat mustissa trikoissaan ja valkoisissa paidoissaan. Myyjä kysyy tanssikoulun nimeä, jokaisella koululla kun on oma pukukoodinsa, tosin useimmiten pojat tanssivat mustissa shortseissa tai trikoissa ja valkoisessa tai mustassa yläosassa. Poikien tossut ovat miltei aina mustat. Tättiksen balettipuku on musta, sukkahousut ja tossut ihonväriset.  

 

Kahden viikon lomailun jälkeen kesän tanssikausi alkaa ensi maanantaina. Kesällä otetaan vähän rennommin ja kaksikolla on yhteensä vain kuusi tanssituntia viikossa, syksyllä niitä on taas kahdeksan, niistä viisi Tättiksellä ja kolme Ollipollilla. Kummallakin on yläkoulun liikuntavalinnaisena tanssi, joko syys- tai kevätlukukaudella - viisi tuntia viikossa.




 

Kentsu on tanssinut lähinnä siksi ettei ole keksinyt muutakaan ja kun ne kaksi muuta tanssii niin miksei hänkin, kunhan kukaan ei kerro kavereille. Kentsun maailmassa tanssi on vähän noloa. Kentsu haluaa harrastaa yläkoulussa maastojuoksua ja yleisurheilua, koululiikuntavalinnaisena on se ihan tavallinen koululiikunta, se mitä itse vihasin. Kolmas vaihtoehto on kuntosaliharjoittelu, on ihanaa että meillä on erilaisia vaihtoehtoja liikunnan suorittamiseen.

 

Minä tanssin koska paras ystäväni tanssi. Tanssin koska luokkatoverini Nina Hyvärinen tanssi ja me käytiin koko luokan voimin katsomassa hänen näytöksiään Aleksanterin teatterissa, silloisessa Oopperan Baletissa. Tanssin juuri sen verran että ehdin saamaan ensimmäiset kärkitossuni ja sen jälkeen keskityin ratsastamiseen. Omista lapsistani yksikään ei ole erityisen kiinnostunut hevosista, sen sijaan kaksi kolmesta tanssii intohimoisesti. Niin se elämä heittelee.

 

Katson poikaani balettiasussa ja mietin että tämä näky peittoaa jokaisen vaaleanpunaisessa tutussa poseeraavan pikkutytön, olen haljeta ylpeydestä.


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää