pojatkin tanssii

Photo Credit, Ballerina Shop Piruetti

Lapsuudesta muistan balettitossukaupan Fredalla, sieltä ostin ensimmäiset ja viimeiset kärkitossut, ensimmäiset ja viimeiset steppikengät ja aivan liian monet balettitossut. Ballerina Shopin perustivat aikanaan tanssitaiteilija Eva Hemming miehensä Leif Wagerin kanssa, ja itsekin muistan hyvin Greta Mattsoffin joka toimi Ballerina Shopin myymälänhoitajana perustamisesta lähtien aina vuoteen 1988. Baletinopettajani Airi Säilä ei hyväksynyt tossuja mistään muualta ja sieltä ne oli siis haettava.

Mutta nyt ollaan kaukana Fredalta, liike on samanoloinen. Sen seiniä täyttää lattiasta kattoon kapeiden pahvisten laatikoitten rivistöt kuin Olivanderin taikasauvakaupassa, täällä tosin myydään taikasauvojen sijaan balettitossuja ja tanssikenkiä. Punaisessa samettituolissa istuu nuori nainen joka sovittaa ensimmäisiä kärkitossujaan kokeillen niitä varoen tangolla. Myyjä vastaa äidin kysymyksiin, äidin huoatessa syvään myyjän ilmoittaessa hymyillen että nämä neljännestuhannen arvoiset silkkitossut on uusittava useamman kerran vuodessa.

Minä seison kaupassa Ollipollin kanssa, Ollipolli on ostamassa tanssitossuja, Tättis ei tarvitse uusia juuri nyt, tosin sen balettitossut kuluu puhki muutamassa kuukaudessa. Ollipollin ekoilla tossuilla pärjätään varmasti hyvin ensimmäinen balettivuosi, aloittelijalla kun on piruetit vielä aika vähissä. Äidillä on rinta rottingilla, veljelläkin on. Maailma on täynnä valokuvia pienistä tanssivista tytöistä, vähemmistössä on 11-vuotiaat balettia tanssivat pojat mustissa trikoissaan ja valkoisissa paidoissaan. Myyjä kysyy tanssikoulun nimeä, jokaisella koululla kun on oma pukukoodinsa, tosin useimmiten pojat tanssivat mustissa shortseissa tai trikoissa ja valkoisessa tai mustassa yläosassa. Poikien tossut ovat miltei aina mustat. Tättiksen balettipuku on musta, sukkahousut ja tossut ihonväriset.

Kahden viikon lomailun jälkeen kesän tanssikausi alkaa ensi maanantaina. Kesällä otetaan vähän rennommin ja kaksikolla on yhteensä vain kuusi tanssituntia viikossa, syksyllä niitä on taas kahdeksan, niistä viisi Tättiksellä ja kolme Ollipollilla. Kummallakin on yläkoulun liikuntavalinnaisena tanssi, joko syys- tai kevätlukukaudella - viisi tuntia viikossa.

Kentsu on tanssinut lähinnä siksi ettei ole keksinyt muutakaan ja kun ne kaksi muuta tanssii niin miksei hänkin, kunhan kukaan ei kerro kavereille. Kentsun maailmassa tanssi on vähän noloa. Kentsu haluaa harrastaa yläkoulussa maastojuoksua ja yleisurheilua, koululiikuntavalinnaisena on se ihan tavallinen koululiikunta, se mitä itse vihasin. Kolmas vaihtoehto on kuntosaliharjoittelu, on ihanaa että meillä on erilaisia vaihtoehtoja liikunnan suorittamiseen.

Minä tanssin koska paras ystäväni tanssi. Tanssin koska luokkatoverini Nina Hyvärinen tanssi ja me käytiin koko luokan voimin katsomassa hänen näytöksiään Aleksanterin teatterissa, silloisessa Oopperan Baletissa. Tanssin juuri sen verran että ehdin saamaan ensimmäiset kärkitossuni ja sen jälkeen keskityin ratsastamiseen. Omista lapsistani yksikään ei ole erityisen kiinnostunut hevosista, sen sijaan kaksi kolmesta tanssii intohimoisesti. Niin se elämä heittelee.

Katson poikaani balettiasussa ja mietin että tämä näky peittoaa jokaisen vaaleanpunaisessa tutussa poseeraavan pikkutytön, olen haljeta ylpeydestä.

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti. Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla. Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena. Kaskadi

Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä. Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli. Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

Lue lisää

Tahdon Asiat

Hae tästä blogista