Siirry pääsisältöön

sisäistä kapinaa

 

Olen jotenkin väsynyt kirjoittamaan tai ehkä se on tämä loputtomalta tuntunut kesä, kesä joka muistuttaa liian paljon edeltäjäänsä. Savua, helteitä, peruuntuneita lomia ja takapuolessa pieni pelko siitä miltä tuleva kouluvuosi näyttää tälle kolmikolle, joka on kirjaimellisesti pölyyntynyt huoneessaan viimeiset viikot ja kuukaudet. Onko delta viimeinen näytös, vai seuraako sitä vielä epsilon, gamma ja omega? Olisiko meidän kesä näyttänyt toisenlaiselta jos koko perhe olisi jo rokotettu? Kai? Ehkä? Ainakin vähän.



Oman postinumeroalueen 12-vuotta täyttäneistä 95% on saanut koronarokotteensa, niin meilläkin. Paska juttu että 40% meidän perheestä ei ole vielä täyttänyt kahtatoista. Toinen heistä kiteytti kesälomansa niin että me (lapset) ollaan aina vaan kotona, mutsi ja faija duunissa tai takakireinä. Ai kun meillä on kivaa.

 

Muidenkin kuin allekirjoittaneen empatia on aika vähissä niitä kohtaan jotka eivät halua rokotetta ottaa, heidän päätöksensä kun kusee kaikkien muidenkin arjen. Meidän pohjoispuolella olevaan piirikuntaan on palannut maskipakko, meillä siitä tehtiin ”vain” painava suositus. Seattlen kaupunki on ilmoittanut että ilman rokotetta ei tarvitse tulla töihin, samoin osavaltion hallinto. Niitten ravintoloiden, joihin pääsee vain rokotustodistus kourassa, määrä kasvaa päivittäin. Ravintolayrittäjät ovat kyllästyneet. Yhä useamman kaupan ovella lukee että heille on aivan se ja sama onko rokotetta vai ei, mutta ilman maskia et ole tervetullut asioimaan, tämä on aiheuttanut se että oli olemassa ne neljä viikkoa kun jokainen sai valita omantuntonsa mukaan miten toimi eikä rokotettujen tarvinnut käyttää maskia. Omissa lähikaupoissa ollaan kahdessa viikossa siirrytty siihen että 85% asiakkaista käyttää maskia alkukesän 10% verrattuna vaikkei maskin käyttöön velvoiteta ulko-ovella.



Sosiaalisen kontaktin jano on suuri. Sen huomaa kun pyörähtää toimistolla (rokotustodistusta vastaan), istuu lapsen kanssa lääkärissä ja ruotii lääkärin kanssa kaikkea muuta kuin itse asiaa, tai kun viikon kaksi kohokohtaa on juttuhetket fysioterapeutin kanssa.

 

Meidän piti lähteä tänä aamuna kesän toiselle lomapätkälle, olisin suonut sen paitsi meille aikuisille, niin ennen kaikkea lapsille. Lomakaupungin ilmaantuvuusluku on kuitenkin päälle 1300 (200,000 asukasta) kun omassa piirikunnassa se on 180 (vajaat 2.4 miljoonaa asukasta). Niin että kiitti vaan niille 55.5%:lle jotka eivät ole ottaneet rokotetta, alueen miettiessä mihin helvettiin viinituristit on menneet. Ne jäi kotiin vähän niin kuin meidänkin perhe.

Valokuvissa sitten niitä parempia siivuja meidän perheen kesästä. Kahdestatoista kesäkuvasta kahdeksan liittyy työhön. 

























Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...
Lue lisää

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...
Lähetä kommentti
Lue lisää

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...
Lähetä kommentti
Lue lisää