Siirry pääsisältöön

sisäistä kapinaa

 

Olen jotenkin väsynyt kirjoittamaan tai ehkä se on tämä loputtomalta tuntunut kesä, kesä joka muistuttaa liian paljon edeltäjäänsä. Savua, helteitä, peruuntuneita lomia ja takapuolessa pieni pelko siitä miltä tuleva kouluvuosi näyttää tälle kolmikolle, joka on kirjaimellisesti pölyyntynyt huoneessaan viimeiset viikot ja kuukaudet. Onko delta viimeinen näytös, vai seuraako sitä vielä epsilon, gamma ja omega? Olisiko meidän kesä näyttänyt toisenlaiselta jos koko perhe olisi jo rokotettu? Kai? Ehkä? Ainakin vähän.



Oman postinumeroalueen 12-vuotta täyttäneistä 95% on saanut koronarokotteensa, niin meilläkin. Paska juttu että 40% meidän perheestä ei ole vielä täyttänyt kahtatoista. Toinen heistä kiteytti kesälomansa niin että me (lapset) ollaan aina vaan kotona, mutsi ja faija duunissa tai takakireinä. Ai kun meillä on kivaa.

 

Muidenkin kuin allekirjoittaneen empatia on aika vähissä niitä kohtaan jotka eivät halua rokotetta ottaa, heidän päätöksensä kun kusee kaikkien muidenkin arjen. Meidän pohjoispuolella olevaan piirikuntaan on palannut maskipakko, meillä siitä tehtiin ”vain” painava suositus. Seattlen kaupunki on ilmoittanut että ilman rokotetta ei tarvitse tulla töihin, samoin osavaltion hallinto. Niitten ravintoloiden, joihin pääsee vain rokotustodistus kourassa, määrä kasvaa päivittäin. Ravintolayrittäjät ovat kyllästyneet. Yhä useamman kaupan ovella lukee että heille on aivan se ja sama onko rokotetta vai ei, mutta ilman maskia et ole tervetullut asioimaan, tämä on aiheuttanut se että oli olemassa ne neljä viikkoa kun jokainen sai valita omantuntonsa mukaan miten toimi eikä rokotettujen tarvinnut käyttää maskia. Omissa lähikaupoissa ollaan kahdessa viikossa siirrytty siihen että 85% asiakkaista käyttää maskia alkukesän 10% verrattuna vaikkei maskin käyttöön velvoiteta ulko-ovella.



Sosiaalisen kontaktin jano on suuri. Sen huomaa kun pyörähtää toimistolla (rokotustodistusta vastaan), istuu lapsen kanssa lääkärissä ja ruotii lääkärin kanssa kaikkea muuta kuin itse asiaa, tai kun viikon kaksi kohokohtaa on juttuhetket fysioterapeutin kanssa.

 

Meidän piti lähteä tänä aamuna kesän toiselle lomapätkälle, olisin suonut sen paitsi meille aikuisille, niin ennen kaikkea lapsille. Lomakaupungin ilmaantuvuusluku on kuitenkin päälle 1300 (200,000 asukasta) kun omassa piirikunnassa se on 180 (vajaat 2.4 miljoonaa asukasta). Niin että kiitti vaan niille 55.5%:lle jotka eivät ole ottaneet rokotetta, alueen miettiessä mihin helvettiin viinituristit on menneet. Ne jäi kotiin vähän niin kuin meidänkin perhe.

Valokuvissa sitten niitä parempia siivuja meidän perheen kesästä. Kahdestatoista kesäkuvasta kahdeksan liittyy työhön. 

























Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää