lauantai 26. elokuuta 2017

northwesternejä

Naapuruston lapset. 


Hesarissa julkaistiin kirjoitus lapsista jotka kasvavat kiertolaisina maailmalla, teksti perustui Saija Benjaminin väitöskirjaan. Suomalaisissakin lapsissa löytyy näitä kiertolaislapsia, vuosi siellä, kaksi täällä ja kolme jossakin seuraavassa. Kesäksi ja jouluksi palataan ehkä takaisin kotiin – Suomeen. Mitä sellaisesta lapsesta kasvaa? Minkälainen sellaisesta lapsesta kasvaa? Juureton? Tarvitaanko niitä juuria edes yhtään mihinkään, vai voiko juuret muodostua siitä perheyksiköstä jonka kanssa matkataan. Alueelle on viimeisen parin vuoden aikana muuttanut ihan valtavasti suomalaisia. Osa näitä maailmankiertolaisia, osa taas ekakertalaisia, suoraan Suomesta. Seuraan sivusta kaikenlaisia sopeutumistarinoita, seikkailuita uudessa ja ihmeellisessä.

Viiniretkellä ties monettako kertaa. 


Meidän perhe on ulkosuomalainen ja sitten taas ei kuitenkaan. Siirtolaisia ehkä ennemminkin vaikka suomalaisia ollaankin. Meidän perheessä on kaksi suomalaista aikuista ja kolme lasta. Meidän lapset eivät ole suomalaisia. Meidän lapsista yksikään ei koe itseään suomalaiseksi huolimatta suomalaisista vanhemmistaan. Nyt kesällä me ollaan tavattu uimarantareissuilla uusia suomalaisperheitä. Minä tapaan muita suomalaisia, ja meidän lapset tapaavat niitä suomalaisia, mutsin tuttujen lapsia.

Marjassa lähimetsässä.


Lasten yhteys Suomeen on löyhä. Isovanhemmat on nähty elämän aikana muutamaan kertaan. Fredden äidin, lasten isoäidin on nähnyt vain kaksi meidän kolmesta lapsesta – kerran. Anoppi kun ei skypetä tai facetaimaa. Anoppi lähettää postikortin ja lahjan synttärinä ja jouluna. Anoppi on se jonka kanssa Fredde puhuu aina sunnuntaisin puhelimessa. Lapset eivät puhu. Lapset eivät puhu suomea, eikä anoppi englantia.

Uimassa parhaan kaverin kanssa.


Fredden isään, isoisään lapsilla on jo huomattavan paljon läheisempi suhde. Isoisän kanssa facetaimataan ainakin kahdesti kuukaudessa ja isoisän kanssa on nähty niin meillä kotona kuin yhteisillä matkoillakin. Isoisä ja Barbi ovat meidän lasten maailmassa ihan oikeita ihmisiä ja niistä kysytään aina säännöllisesti että koska ne tulevat taas kylään. Isoisän kanssa samaan ryhmään kuuluu Fredden sisko. Fredden siskoakin osataan kaivata, mutta Fredden kumpikin veli on jo huomattavasti eksoottisempi tyyppi. Periaatteessa tiedetään että Freddellä on kaksi veljeä ja että heillä on serkkuja Suomessa, mutta siihen se sitten jääkin, sillä lapsi ei osaa kaivata ihmistä jota ei tunne.

Samalla rannalla kuin kymmeniä kertoja aikaisemminkin. 


Meidän lapsilla on ollut huomattavan paljon tasaisempi lapsuus kuin kummallakaan meistä. Tättiksen iässä minä olin jo muuttanut kolmesti ja vaihtanut kouluakin. Freddellä oli takanaan neljä muuttoa. Meidän kummankin vanhemmat olivat jo eronneet, mun vanhemmat raikuvien huoltajuuskiistojen saattelemina. Olin kuusivuotias ja muistan edelleen miten mun elämästä riideltiin oikeudessa. Muistan minkälaista oli tulla ala-asteelle yksityisestä päiväkodista tuntematta yhtään lasta niistä lapsista joilla oli takana yhteinen päiväkotiura, ja muistan minkälaista oli vaihtaa koulua hypäten taas jo valmiiksi muodostuneeseen ryhmään ulkopuolisena. Tämä kaikki tapahtui Helsingissä, ei siihen tarvittu kokonaista maailmaa että tunsin itseni irralliseksi.

Puistossa suomalaisten lasten kanssa.



Mutta meidän lapset eivät ole juurettomia. Meidän lapsilla on juuret tukevasti tämän maan mullassa. Ne on tässä talossa. Kodissa joka rakennettiin meidän perheelle, ja johon me muutettiin kun Tättis oli juuri täyttänyt kaksi ja jannut olivat muutaman päivän ikäisiä. Ne on tällä kadulla. Ne on meidän vanhempien muistoissa siitä miltä täällä näytti silloin ennen. Ne juuret ovat naapurin lapsissa, koulutovereissa ja siinä eskarissa jonka ohi ajetaan miltei päivittäin: ”Tuolla on mun vanha koulu!” Ne juuret ovat Tyynenmeren kohinassa ja sen hiekassa, lomakaupungin suolaisessa tuulessa. Meidän lapsista ei kasva maailmankansalaisia. Niistä kasvaa northwesternejä. Ne kasvavat tähän länsirannikon lempeään ja maanläheiseen elämäntapaan, luontoon ja sateisiin talviin. 

Koulun viereisellä niityllä tutkimassa siemeniä.

6 kommenttia:

  1. Tämä oli hyvä! Juuri näin!
    Juuret voidaan luoda niin monella tapaa <3

    -One Glass of Milk, Please Annuska

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Vaihtoehtoja ja kokemuksia on niin monenlaisia ja juurien käsitekin kai aika häilyvä.

      Poista
  2. Ei vaikuta lainkaan juurettomalta teidän lasten elämä. Oliko siihen muuten jonkinlainen erityinen syy, minkä takia päädyitte siihen, että ette puhu lapsille suomea?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitten juuret on vaan vähän erilaiset. On syy, jokainen meidän lapsista on erityislapsi ja kielenkehityksen erityisvaikeudet johtivat lopulta siihen että kieleksi oli valittava se kodin ulkopuolisen maailman kieli, jo ihan siksikin että kaikki terapiat olivat englanniksi.

      Poista
  3. Olipa mukava teksti. Aihe oli ajankohtainen itselleni tällä viikolla, joten tekstisi puhutteli ja tunnen itseni onnekkaaksi kun minullakin on yksi talo ja katu joihin lähes kaikki rakkaat lapsuudenmuistot liittyvät. Poikaystävälläni on irralliset muistot erimaista, kouluista ja ihmisistä. Elämä muokkaa ja molemmissa kasvutavoissa on puolensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa jos kosketti. Elämä muokkaa ja miltei kaikessa on aina kymmeniä puolia ja erilaisia kokemuksia. Ne jokaisen omat kokemukset taas muokkaavat niitä omia näkemyksiä, oliko ratkaisu hyvä vai huono vai vain omanlaisensa.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.