Siirry pääsisältöön

karvamakkaroita ja perhosentoukkia



Vanha talo on pitkän kujan päässä. Kujaa reunustaa  pensasaita ja vehreät puut, ja sen oikealla laidalla pilkottaa hetkittäin nurmikenttä kasvihuoneineen ja kukkapenkkeineen. Tuoksuu kesälle. Kun auto pysähtyy kujan päähän, avaan oven ja neljä koiraa – yksi musta ja kolme kullankeltaista - hyppää aitaa vasten tervehtimään. Yksi haukkuu kuin muodon vuoksi, kai siksi että koiran nyt pitää haukkua.

Me kiivetään portaat kuistille, jätetään kengät suloiseen sekamelskaan oven ulkopuolelle ja astutaan eteiseen. Eteisen lattialla on hiekkaa ja me kuljetaan ahdasta käytävää keittiön suuntaan. Hoputan poikia menemään sisään portista. O:ta jännittää ja sen askel hidastuu.

haukotus


Tunnelma talossa on leppoisa, vähän kuin mummolassa. Keittiön nurkassa on puinen laatikko ja laatikossa nukkuu viisi lasta. Laatikon vieressä on puinen kaappi täynnä astioita, ihailen sivusilmällä kristallilaseja ja mietin minkälaista täällä on kiitospäivänä.

karvamakkarat

Ennen kuin kukaan koskee mihinkään, me käydään vielä kertaalleen läpi säännöt: Pentuja ei saa nostaa. Laatikkoon ei mennä sisään. Silitetään yhdellä sormella. Kukaan ei huuda eikä juokse.

Kolme ja puoliviikkoinen koira on vähän kuin karvainen elävä tuoremakkara, tai ehkä se muistuttaa pörröistä perhosen toukkaa. Pontevasti yksi punnertaa pystyyn ja yrittää jotakin haukun tapaista. Hymyilen ja nappaan sen laatikosta syliin. Se on tyttö. Toinen tytöistä. Viidestä pennusta kaksi on tyttöjä, toinen niistä on meidän Martta. Pennuissa on oma ominaishajunsa, haistan sen niskaa ja silitän sitä poskellani. Pieni tyttö nukahtaa mun syliin.




Vielä neljä viikkoa Marttaan. Tai siis neljä viikkoa ja yksi päivä. Tai kuukausi, tai 30 päivää... Marttaan, siihen että meillä on taas talossa koira muutenkin kuin aistien tasolla. Sillä edelleen kurotan käteni puolihuolimattomasti silittääkseni karkeanpehmeää selkää. Sitä jota ei enää, tai ehkä enneminkin vielä, ole. 


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi14. elokuuta 2015 klo 11.52

    Voi Martta, olet suloinen! Mäkin odotan jo innolla että saatte pötkylänne kotiin. -Mia

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää