Siirry pääsisältöön

aamulla liian varhain

Jos makaa yöllä hereillä sängyssä ja miettii kuinka pitää aamulla muistaa ottaa O:n kansio mukaan ja pakata sille vaihtovaatekerta ja samalla kertaa mielessään koulu- ja koulubussiaikatauluja on kai stressaantunut. Se nyt vaan on yksinkertaisen raivostuttavaa maata hereillä, miettiä asioita jotka itsekin ymmärtää turhiksi ja tuijottaa kelloa koska on liian myöhäistä edes ottaa se penteleen nukahtamislääke. Vieressä pieni tyttö puhuu unissaan, kääntyy ja halaa – lujasti. Sen käsi tapailee mun kättä, kuin varmistaakseen että olen siinä, ihan varmasti olen.

Aamu koittaa aivan liian aikaisin, ennen seitsemää, ukkosen jyrähtäessä ja Koiran haukkuessa. Häädän Koiran alakertaan, avaan matkalla jannujen oven – nekin nukkuu vielä. Kytken hälyttimen pois päältä, otan autotallista Koiran remmin ja lähden yöpaitasillani viemään sen ulos aamupissalle ja haukkumaan ukkosenjumalaa. Kaukaa kuuluu kumea jyrinä, Koira haukkuu, vielä ei sada. Maailma nukkuu vielä, on vain minä ja Koira ja se sama mies joka juoksee meidän ohi jokaisena aamuna.

Pojat on löytäneet myöhäissyntyisen rakkauden kaurapuuroon. Rikottuja kaurajyviä, voita, kanelia, fariinisokeria ja kuivattuja karpaloita... otan puurokattilan likaisena tiskikoneesta, tiskaan sen ja ryhdyn puuronkeittoon. Apulaiseksi tulee ensin K, se juoksee pissalle ja huutaa mennessään et haluu auttaa ja haluu maistaa karpaloita... se juoksee takaisin keittiöön ilman housuja, ja vessakin jäi taas vetämättä.

Mä luulen että O jännittää ekaa koulupäivää, tai siis tiedän että se jännittää. Sen tullessa alakertaan tulee perässä kuvainnollinen lauma kärpäsiä ja K huutaa jo kaukaa et ”Yuck!!!” O on sekä pissannut että kakannut yöllä housuun. Stressireaktio lapselta joka on jo pitkään ollut ilman yövaippaa enkä edes muista koska se olis unissaan kakannut. Sotku on armoton... sitä itseään on poikien huoneen lattiassa, portaiden matossa, olohuoneen lattialla. Riisun pojan suihkussa ja se kiljuu että ei tukkaa, ei tukkaa... lupaan olla pesemättä tukkaa ja saan sen rauhoittumaan hetkeksi. ”Ei saippuaa, ei saippuaa...” – kiljuntaan joudun toteamaan, että tästä ei mitenkään selvitä ilman saippuaa. Katseltuani hetken pyjamaa, heitän sen suosiolla roskiin.


Palaan alakertaan, keitän poikien kanssa puuron, laitan kupin kahvia ja toivon loppupäivän sujuvan – helpommin? Puhtaammin? Paremmin.

M ei syö puuroa, se on ihan liian limaista. Se haluaa kinkku-juustotoastin.
Ei niin että se sen söis, mutta hyvä kun edes haluaa, se on jo paljon, tosi paljon. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi