synttärit

Juhlat juhlittu, paketit avattu ja kakkua kasapäin jäljellä.

Sunnuntainen juhlienrakentelu alkoi sillä että L ilmoitti olevansa sairas ja vetäytyvänsä sänkyyn. Rakastavana vaimona pidin nyrkin suussa ja yritin muodostaa jotakin hymyntapaista miettiessäni juhlatarjoiluiden hakemista kymmenille ihmisille kolmen lapsen kanssa. Ilmapallojen noutamista niitten samaisten kolmen sankarin kera ja sen kakun tekemistä ja tavaroiden pakkaamista bileitä varten. Samalla korvissa soi se kateuden pienen peikon ääni: ”miksi hiivatissa mulla ei oo pokkaa vetäytyä potemaan?” ...niin siis, ei L varmaan mitään sanois. Hoitais homman ja elämä jatkuis, mutta mulla ei vaan ole kanttia sairastaa.

Puolisen tuntia lojuttuaan L pyörsi avio-onnea kiristävän lepopäätöksensä ja lopulta me oltiin kaikki matkalla kauppaan-ilmapallokauppaan-kauppaan ja takaisin kotiin pakkaamaan ja tekemään kakkua. Hyvä niin, aika meinas loppua kesken näinkin ja hirveessä hiessä herttaisen vaimon karjunnan säestämänä kaikki istui lopulta autossa ja mä kaiken kaman ja kakun kanssa lavalla... jossakin vaiheessa L tosin vienosti kysyi et miksi mä oon niin vihainen, no koska juhlia järjestelevät naiset on vihaisia ja stressaantuneita.

Neljältä me oltiin kuitenkin ojennuksessa siellä pudessa ja mä aloittelin nakkien laittamista hodareita varten. Vieraat tuli ja viihdytti itseään puistossa ja seurustellen muitten kanssa ja sen kolmen tunnin aikana taisin törmätä omiin lapsiini kai kolmasti. Oikeesti, osa pelas baseballia, joku jalista, kolmannet leikki, M polki pyörää... Taideope se kai oli, oka kysyi et paljonko meille on tulossa vieraita ja mun vastaus oli et noin viiskyt kai ja rankimmassa tapauksessa 80. Rankin tapaus oli se toteutuma ja melkoista hulinaa meillä oli, mutta kivaa ja ihanaa ja oikeastaan tosi relaa – siis jopa mulla.

Meidän puisto on aivan kaikista paras bilepaikka, paitsi ettei siellä ole vessaa. Jokainen arvannee mitä tapahtuu 80 vieraan kemuissa joissa vieraista puolet on lapsia... eipä aikaakaan siis kun ekalla oli pissahätä. Minä lähetin tietty reippaasti meille pissalle ja huikkasin L:lle et anna niille autotallin ovikoodi. Muuten kaikki hyvin, mut L unohti etänä laittaa meidän hälyn pois päältä ja juhlien sivujuonteeksi pääsi siis meidän varashälytin, vartiointiliike ja jopa se sheriffi joka kaarsi paikalle katsomaan meidän pissillä käyviä juhlavieraita. Se että meidän hälytin jäi päälle ja laukes ja aiheutti melkoisen tapahtumaketjun ei tietenkään millään muotoa ole asukasyhdistyksen syytä tai virhe, mutta kuivakkaasti totesin silti piknikkatoksen avaimia palauttaessani et vessa ei varsinaisesti haittais... se on kuulemma tulossa, eli ensi vuonna pissalle pääsee vähän helpoimmin. Pojille olin varannut potan. Lähinnä siksi ettei K osaa pissiä seisten ja välttääkseni suurempia ongelmia tajusin pakata yhden BabyBjörnin mukaan ja sielläpä herra sit istui auton lavalla hoitamassa hommiaan.

Iltaseiskan jälkeen meillä oli väsyneitä lapsia ja vähintään yhtä väsyineitä aikuisia. K:n vaatimaton pyyntö kuului et se haluu kotiin ja vaahtokylpyyn, vaahtokylpyyn siksi et se on likainen... On hetkiä, jolloin sää sensorisen integraation ongelmat on oikeastaan aika käytännöllisiä ja jopa toivottavia. L:n purkaessa kamoja autosta, mä saattelin lapset kylpyyn ja alle vartti siitä eka oli jo nukahtanut ruususen uneen. O yritti hetken vastustella ja olis halunnut alas availemaan lahjoja mutta eipä senkään nukahtamiseen montaa minuuttia mennyt.

M sen sijaan nousi kylvystä, laittoi kypärän päähänsä ja istui iltaa meidän kanssa. Aamusta M oli myös se joka nukkui ja mä odottelin toistatuntia noitten täpinöissään olevien sankareiden kanssa alakerrassa. K oli ennen kuutta noussut jo itsekseen ylös, riisunut kuivan vaippansa ja käynyt potalla. O ei edelleenkään halua käydä itsekseen aamuisin pissalla, vaan pidättää kunnes apvustaja saapuu paikalle. Käyhän se niinkin.

M ja sen kypärä

Mitä tapahtuu kun kolme lasta alkaa avaamaan noin miljoonaa pakettia? Noin puoliväliin saakka mä pysyin kartalla siitä et mitä tuli ja mistä ja kuka antoi ja mitä... Kiitoskorteissa – niissä, mitä mä en koskaan lähetä - kun on tapana kiittää just siitä nimenomaisesta lahjasta. Puolivälistä eteenpäin meillä oli vaan pino kortteja, kauheesti paperia ja toinen toistaan hienompia lahjoja. Osasta kykenin päättelemään mistä tai keneltä ne oli, osasta en tosiaankaan osaa sanoa. Tää on ihan selkeesti meidän kohtalo. Ekan kerran näin pääsi käymään jo kuutisentoista vuotta takaperin meidän häissä, rakkaiden kaasojen irroittaessa huolella lahhjoihin teipatut kortit lahjoista laittaakseen ne kauniiseen pinoon lahjojen viereen. Tänä päivänäkään meillä ei ole selkoa siitä, mitä me saatiin lahjaksi keneltäkin, ja silloinkin tais kiitoskortit lopulta homehtua jonnekin pöytälaatikkoon.

Niin että, lämmin kiitos kaikesta menneestä, nykyisestä ja tulevasta. Pojat on nyt kolme ja intoa täynnä.

odotellessa taisteltiin...

...ja painittiin

ekat paketit

snakariaamiainen

joskus on rankkaa olla se jolla ei oo synttärit