pieniä laatikoita rivissä

Ensin ajattelin ettei tästä aiheesta saa kerta kaikkiaan mitään irti. Ei ainakaan mitään mielenkiintoista ja heitin jo Petran ja Helenan käsittelemän ihanan idean romukoppaan; osastolle en osaa sanoa tästä kahta sanaa enempää. 

pääsisäänkäynti

hienommissa malleissa on kivikulissit

Ai meidän naapurusto? Fredde – ja moni muu – käyttää tästä sanontaa ”prefab shit”. Ei me elementtitaloissa asuta, kyllä nää ihan tässä paikallaan on rakennettu, mutta silti meidän naapurusto on ehkä tylsin mahdollinen maailmassa. Meillä ei ole edes rikkaruohoja. Aina välillä me ollaan haaveiltu että muutettais jonnekin ihan ”oikeeseen” paikkaan, ja aina se kaatuu omaan mahdottomuuteensa, työmatkojen pituuteen ja lasten kouluihin. Näinpä me asutaan ”ei missään”. Me asutaan kohtuullisen isolla omakotitaloalueella joka on rakennettu keskelle ei mitään. Ennen meitä, tässä ei ollut kylää sen enempää kuin kaupunkiakaan. Tässä oli metsää. Kaupunki on mäen alla, kymmenen minuutin matkan päässä. Me ei tulla kasvamaan kiinni kaupunkiin. Me asutaan keskiluokkaisuuden ytimessä. Turvallisesti ja tutusti.

paljon on metsässä retkeilyreittejä

Tuli iso rakennuttaja ja osti paljon maata. Se iso rakennuttaja palkkasi liudan suunnittelijoita ja suunnitteli alueen, haluttavan omakotitaloalueen – keskelle ei mitään. Alue on jaettu kahteen; Phase I eli Redmond Ridge ja Phase II, Redmond Ridge East. Me asutaan jälkimmäisessä 690 naapurin kanssa. Meillä on iso ruokakauppa, kaksi vai kolme päiväkotia, kaksi alakoulua, mäkkäri, muutama Starbucks, muutama kampaamo, kauneushoitola, lastenlääkäriasema, paloasema, kiropraktikoita, kolme kuntosalia, eläinlääkäriasema, kymmeniä ravintoloita, hierojia ja kiropraktikoita, kaksi hammaslääkäriasemaa... On meillä. On meillä vaikka mitä. Meillä on kaunista, meillä on metsiä, meillä on lenkkipolkuja. Leikkipuistoja, kaksi koirapuistoa, koriskenttiä, jalkapallokenttiä, krikettikenttä ja tenniskentät. On meillä. On meillä hyvä koti. 

polku vie metsään

koirapuisto

Me kaikki 691 perhettä asutaan samanlaisissa taloissa. Toisilla on neliöitä liki neljäsataa ja muutamalla reilut sata, useimmilla kahdensadan molemmin puolin, ja meillä kaikilla samanlaiset talot. Huolimatta siitä että alueella on loppujen lopuksi kolme rakennuttajaa, meillä kaikilla on samanlaiset talot vähän eri mittakaavassa. Mennessäsi kylään uudelle naapurille tiedät kysymättä missä niitten vessa on. Tiedät ennen kuin astut sisään minkälainen kokolattiamatto ja keittiön kaapit niillä on. Vähän on väreissä vivahde-eroja, mutta periaatteessa meillä on kaikilla samanlaiset kodit. Isoissa taloissa on hienoja kivikulisseja, takaa ne on kaikki samanlaisia latoja. Talojen värit vaihtelee hillityissä harmaan ja ruskean sävyissä, vauvankakasta savunsiniseen. Mikään ei pistä silmään. Nurmikon pituus on määritelty asukasyhdistyksen dokumenteissa, samoin kuin pihoilla kasvavat kasvit. Aitojen korkeus, pituus, malli ja väri on säädetty. Jopa verhojen värit on säädetty. Meidän halpatalossa on sama kylpyamme-elementti kuin kiven heiton päässä neljänsadan neliön kartanomallissa, meillä on kaikilla samat rakennusmatskut ja samasta paikasta tulleen porraselementit. Kaikilla turvallisesti samaa. 

meidän talo vikana vasemmalla

moni kakku päältä kaunis... takapihan puoli voi olla vähän karumpi

Meillä ei tapahdu mitään mielenkiintoista, tai siis joskus jonkun koira kakkaa jonkun toisen nurmikolle ja sen omistaja jättää sonnat noukkimatta. Kerran pariskunta oli riidellyt äänekkäästi puistossa, ja oli sieltä joku käynyt pöllimässä matkalaukun kanssa multaakin. Jatkuvat riidanaiheet naapurustossa on aina ne saman; koirankakka, kaahaaminen ja liikenneympyrään liittyvä liikennekäyttäytyminen.

Me asutaan keskellä ei mitään, alueella joka on kaunis, turvallinen, hajuton ja mauton. Aamulla isät lähtee keskimäärin kolmeen eri työpaikkaan, äidit jää kotiin hoitamaan jälkikasvuaja tekemään vapaaehtoistyötä lastensa kouluissa.

Tänään aamulla Fredde hyppäsi autoon ja ajoi yhdelle näistä kolmesta työnantajasta. Minä toimitin kaikki kolme kouluihinsa ja ajoin M:n koululle tekemään vapaaehtoistyötä. Kävin ruokakaupassa ja ostin kaapit täyteen ruokaa, kävelin jannujen kanssa koulubussipysäkille M:aa vastaan ja jatkoin siitä matkaa M:n luokkatoverin kotiin – samanlaiseen taloon – leikkideitille toisen samanlaisen perheen luokse. Niittenkin isä on töissä yhdellä niistä kolmesta työnantajasta, äiti kasvattaa kotona lapsia ja ne asuu samanlaisessa talossa kuin me. Äiti oli käynyt kaupassa ja ostanut kaapit täyteen. Niillä on vaan kaksikymmentä neliötä enemmän kuin meillä. Me puhuttiin suurista uhkista, muurahaisista ja hiiristä, juotiin kahvia ja pohdittiin elämää. 

Malvina Reynoldsin vuonna -62 kirjoittama poliittinen protestilaulu ”Little Boxes” kuvaa meidän naaupurustoa paremmin kuin hyvin. Kyllä juuri siellä me asumme. Pienessä laatikossa, joka on aivan samanlainen kuin kaikilla muillakin. Pete Seeger teki laulusta tunnetun 1963. Tässä Pete Seegerin versio. Se on niin karun totta että nostaa väkisinkin hymyn huulille.