Siirry pääsisältöön

älä lopu ihan vielä loma

Perjantai oli viimeinen virallinen lomapäivä. Kaikki on päässeet loman makuun, ja just kun me ollaan lasten kanssa laskeuduttu loman syvimpään olemukseen tulee viikonloppu ja viikonlopun jälkeen taas maanantai – arki. 

Sen sijaan että mä saan heräillä heiluttelemalla varpaita peiton alla kahdeksan aikaan, ja hiipiä yksin Koiran kanssa alakertaan keittämään kupin kahvia, lukea muutaman blogin odotellessani ensimmäisiä pieniä jalkoja portaissa, niin, sen sijaan. Sen sijaan herätyskello soi taas vartin yli seitsemän ja tukkaputkella ja tuskanhien vallassa pakkaan kolmet eväät, etsin silmälaseja ja paitoja ja housuja, laitan aamiaista ja patistan ja hoputan ja kiirehdin. Yhdeksältä viimeinenkin on koulussa, kun lomalla me yhdeksältä vasta harkittiin aamiaista. Yhdeksältä ne on koulussa ja mä saan hengähtää kokonaista kaksi tuntia ennen kuin aloitan saman rulijanssin toiseen suuntaan. Olisin voinut lomailla pidempäänkin.

Perjantaina, sinä viimeisenä virallisena lomapäivänä me leivottiin aamiaiseksi suolarinkeleitä, aloitettiin uusi tuhannen palasen palapeli, todettiin se tolkuttoman vaikeaksi, joku kehveli kun oli päättänyt tehdä reunapaloja muuallekin kuin reunoihin.

keitetyt suolarinkelit




Me pakattiin repullinen retkieväitä ja lähdettiin metsään. Metsä on täydessä kukassa, mä valokuvasin ja lauma etsi mulle muitakin kuvauskohteita kuin ne itse. Lauma ihmetteli termiittien syömiä puita, tikan lounaspaikkaa, oravan jälkiä ja kojootinkikkareita. Koira tutustui niihin kojootinkikkareisiin vähän turhankin läheisesti ja pääsi kotona tuoksuvaan kylpyyn. Mä oli vaikuttunut siitä että lauma kulki mun kanssa metsässä, toki helppokulkuisessa ja tasaisessa maastossa, kuutisen kilometriä. Yhttään kertaan kukaan ei kysynyt koska me ollaan perillä tai vinkunut että väsyttää. Loppuun asti ne tutki ja ihmetteli ja juoksi. Perillä odotti leikkipuisto ja lounas.


Oravanmarja on melkein kukassa


Trilliumin kukka on aikuisen kämmenen kokoinen

Purppurapikkusydän





Keltamajavankaali




Alaskanvadelma kukkii
Monet suomalaiset puutarhakukat kasvaa täällä villeinä, siis oikeasti villeinä eikä puutarhoista luontoon levinneinä. Kesällä metsät on täynnä sormustinkukkia, joita niin tarkasti silloin joskus pikkupuutarhaläntillä istuttelin ja vaalin.






Illalla Fredde otti jannut ja vei ne ravintolaan samalla kun me tytöt vedettiin mekot niskaan ja ajeltiin loputtomalta tuntuvan metsätien päähän korukutsuille. Olin maltillinen, me tilattiin M:n kanssa vaan kaksi rannerengasta, yksi sille ja toinen mulle. Hyvä että mentiin kuorkilla, osaa vieraista irroiteltiin isännän traktorin avulla sateen pehmentämän soratien penkoista.




tienvierusta on täynnä sormustinkukan lehtiä

olkkarin seinällä on muisto isännän ekasta kaadosta


M teki kissan kanssa vähän turhan läheistä tuttavuutta




Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi12. huhtikuuta 2015 klo 15.09

    Ihania kuvia ja tosi kiinnostaviakin! Toivottavasti julkaiset vastakin kuvia alueenne luonnosta! Oli jännä nähdä oman puutarhan istutettuja kasveja vapaana Amerikan luonnossa. :)

    T: Tiinuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa14. huhtikuuta 2015 klo 10.46

      Kiitos! Ihan varmasti kuvaan meidän luontoa jatkossakin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää