Siirry pääsisältöön

110 taloa



Vähän vajaat kaksi tuntia. Oli pimeetä. Oli meidän mittapuulla kylmää, sellainen luihin ja ytimiin puskeva puuskainen tuuli ja aina välillä ripsautti vettä. M laski että me käytiin yhteen 110:ssä talossa. Kaikilla kolmella oli kurpitsat täynnä karkkia. Martta jaksoi hyvin mukana ja sai runsaasti niin ihailua kuin taputteluita osakseen.

ei tarvinnut taaskaan olla yksin


Kotiintultua lapset hävis yläkertaan syömään saalistaan. Me aikuiset oltiin glögin tarpeessa. Onneksi ruokakomeron ylähyllyltä löytyi pullo avaamatonta Ikean glögitiivistettä.




Vuosi sitten K leikkasi halloweeninnostuksissaan sohvaan ja nojatuoliin reiän. Tänä vuonna oli vuorossa sen omat ja sisarusten hiukset. Ensi vuonna lukitsen kaikki teräaseet jonnekin jo muutamaa viikkoa ennen kyseistä juhlaa. K ja Halloween on selkeästi huono yhdistelmä. Liikaa jännää, liikaa karkkia, liikaa ihan kaikkea. 


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anna R2. marraskuuta 2015 klo 20.08

    Whaaaaat? 110 taloa. Siinä on jo saanut kävellä aika hyvän matkaa. Me käytiin noin 30 taloa ja ne kurpitsakorit oli ihan täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa3. marraskuuta 2015 klo 6.38

      Se ei tässä meidän supertiiviissä naapurustossa ole mikään mahdoton suoritus ollenkaan. Meillä on kuitenkin muutaman hassun neliömailin säteellä liki 700 taloa :)

      Poista
  2. Melina3. marraskuuta 2015 klo 7.16

    Olin helpottunut kun meidän pojat eivät jaksaneet kuin puolikasta kadunpätkää (alle 20 taloa) eikä kurpitsa täyttynyt kuin pohjasta, olivat silti tyytyväisiä. Aika suuri muutos siihen kun isompien lasten kanssa ollaan punnittu kilokaupalla karkkia! Muutenkin tämä Halloween oli vähän vaisumpi vaikka oli lauantai, kadun isot Halloween-koristelijat ovat joko muuttaneet tai muuten vain lopettaneet monen vuoden jälkeen. Harmi, sillä odotin aina kauhu-showta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää