Siirry pääsisältöön

110 taloa



Vähän vajaat kaksi tuntia. Oli pimeetä. Oli meidän mittapuulla kylmää, sellainen luihin ja ytimiin puskeva puuskainen tuuli ja aina välillä ripsautti vettä. M laski että me käytiin yhteen 110:ssä talossa. Kaikilla kolmella oli kurpitsat täynnä karkkia. Martta jaksoi hyvin mukana ja sai runsaasti niin ihailua kuin taputteluita osakseen.

ei tarvinnut taaskaan olla yksin


Kotiintultua lapset hävis yläkertaan syömään saalistaan. Me aikuiset oltiin glögin tarpeessa. Onneksi ruokakomeron ylähyllyltä löytyi pullo avaamatonta Ikean glögitiivistettä.




Vuosi sitten K leikkasi halloweeninnostuksissaan sohvaan ja nojatuoliin reiän. Tänä vuonna oli vuorossa sen omat ja sisarusten hiukset. Ensi vuonna lukitsen kaikki teräaseet jonnekin jo muutamaa viikkoa ennen kyseistä juhlaa. K ja Halloween on selkeästi huono yhdistelmä. Liikaa jännää, liikaa karkkia, liikaa ihan kaikkea. 


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anna R2. marraskuuta 2015 klo 20.08

    Whaaaaat? 110 taloa. Siinä on jo saanut kävellä aika hyvän matkaa. Me käytiin noin 30 taloa ja ne kurpitsakorit oli ihan täynnä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa3. marraskuuta 2015 klo 6.38

      Se ei tässä meidän supertiiviissä naapurustossa ole mikään mahdoton suoritus ollenkaan. Meillä on kuitenkin muutaman hassun neliömailin säteellä liki 700 taloa :)

      Poista
  2. Melina3. marraskuuta 2015 klo 7.16

    Olin helpottunut kun meidän pojat eivät jaksaneet kuin puolikasta kadunpätkää (alle 20 taloa) eikä kurpitsa täyttynyt kuin pohjasta, olivat silti tyytyväisiä. Aika suuri muutos siihen kun isompien lasten kanssa ollaan punnittu kilokaupalla karkkia! Muutenkin tämä Halloween oli vähän vaisumpi vaikka oli lauantai, kadun isot Halloween-koristelijat ovat joko muuttaneet tai muuten vain lopettaneet monen vuoden jälkeen. Harmi, sillä odotin aina kauhu-showta :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää