Siirry pääsisältöön

puusta pudonnut ja muita



Tättis ei ole nukkunut päiväunia naismuistiin, oikeastaan se ei nukkunut päiväunia koskaan ellei se ollut tosissaan kipeänä joten kun eilen löysin nukkuvan tytön sängystään alkuiltapäivästä silitin sen poskea ja hymyilin. Annoin sen nukkua, olihan takana seikkailuista suurin, ja niin se nukkuikin - kolme kokonaista tuntia.

42:ssa tunnissa ehtii kokemaan ihan kamalasti ja taskuun jäi kaikille tytöille taas kerran kasa muistoja ja elämyksiä alkaen nuotiolla leipomisesta, pakkassäässä ulkona nukkumisesta, jousiammunnasta ja monesta muusta.



Lisäjännitystä saatiin päivänvaloon eksyneen lepakon ja puusta pudonneen oravan pelastusoperaatioista. Kukaan muu ei uskaltanut siirtää sen enempää lepakkoa kuin oravaakaan ja kumpikin oli sattunut landaamaan aika hankalaan paikkaan, joten minä sit reippaana tyttönä siirsin ensin lepakon perjantaina ja oravan lauantai-iltana. Lepakot levittävät rabiesta, joten niihin on syytäkin olla koskematta ja peloissaan ne ihan varmasti käyttävät myös hampaitaan. Apuvälineenä käytin luutaa ja varovaisesti vedin lehtien päällä makaavan otuksen luudan harjaksien päälle lehtineen päivineen ja siirsin sen mökin alle hämärään. Seuraavana aamuna se oli jatkanut matkaansa.



Orava taas makasi puolipökerryksissä keskellä polkua ja yritti peloissaan kiipeillä pitkin ihmisiä herättäen melkoista paniikkia lapsissa. Harmaaoravat ovat aika majesteettisen kokoisia, noin oravaksi siis, mittaa niillä on ilman häntää reilut 30 senttiä, hännän kanssa tuplat ja painoakin saattaa olla miltei kilo. Tämän tyypin päälle nakkasin fliseeni ja kannoin sen kääreessään parempaan paikkaan toipumaan saamastaan iskusta.



Ensimmäisenä yönä oli kylmä, ei makuupussissa mutta muuten. Elohopea tipahti pakkaselle jo illalla ja aamulla oli aika kirpeät oltavat ennen kuin keittokatoksen takkaan saatiin taas tuli ja kahvipannu kiehumaan kaasupolttimolle.



Aamun kohmeisista tunnelmista selvittiin vaelluksella ja siinä vaiheessa kun me oltiin kiivetty huipulle ei kenelläkään enää ollut kylmä syödessään eväitä auringonpaisteessa. Iltapäivällä jousiampumaradalla oli suorastaan lämmintä ja tuli itsekin kokeiltua uutta lajia. 





Ei leiriä ilman leirinuotiota, nuotioleikkejä ja partiolauluja. Ensi vuonna taas uudestaan. 




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää