Siirry pääsisältöön

se olis kesä

Tättis ja hoitokoira Lilli relaa sohvassa. 



Meillä on kesä. No niin toki on teilläkin, mutta nyt puhutaankin meidän kesästä, niistä pitkin pihoja ja kujia juoksentelevista lapsista, lattialla tai sohvalla peiton alla makoilevista tubettajista ja äidistä ja isästä ja koirasta. Meidän kesästä.

Cokis ja Mentos on...


Aamulla on harvemmin kiire ja jos jollakin on, on se lasten sijaan jompikumpi meistä aikuisista, silloin jannut jää peiton alle pelaamaan ja Tättis nukkumaan, mä annan viimeiset ohjeet ja kerron koska palaan. Kahdesti ne on nyt olleet kotona keskenään kun olen piipahtanut asiakkaalla viemässä tai tuomassa papereita. Kerran vähän pidempään kun olin aamun kuntotarkastuksessa (asiakkaan talon, en itseni). Jos on enemmän ohjelmaa ne kulkee perästä ja jos ei ole ohjelmaa lainkaan, tavataan iltapäivällä ystäviä puistossa tai mennään uimaan.

...räjähtävä yhdistelmä.


Ollipolli on uimakoulssa viimeinkin päässyt eroon pelostaan vettä kohtaan. Tättis on jo pätevä uimari ja Kentsu hioo taitojaan. Tavoite on että koulujen alkaessa kaikki kolme osaa uida sujuvasti. Mulle on aika iso voitto se että Ollipolli kysyy koska me mennään taas uimaan sen sijaan että kysyis; ”Ei kai me mennä uimaan?” Poika joka on itkenyt kaikki kahdenksan vuotta hiuksia pestessä on ruvennut vapaaehtoisesti sukeltelemaan kylpyameessa.



Meidän lapsista on tullut hyvää seuraa ja sen sijaan että olis koko ajan kylmä rinki persauksissa kun ne raahaa palaveriin tai toimistolle tai kahvilaan, mulla on mukana kolme lasta joista kaikki tykkää. Autossa Tättis ja Ketsu toimii DJ:nä ja Ollipolli viihdyttää meitä sarkastisilla kommenteillaan.

Tämä mies ei ennen halunnut mennä edes kylpyyn. 


Pojat syö raparperipiirakkaa keittiössä aamiaiseksi ja mä katselen niitä täältä mun työpöydän luota salaa. Ne heittää herjaa, juttelee ja kikattaa aina välillä. Kentsu murjaisee veljelleen vitsin:” There was a red man, in a red suit, with a red gun… Hey, must have been a red neck!” Aina välillä ne kääntyy mun suuntaan ja kysyy saako sanoa kirosanan, ne perustelee että se kuuluu kontekstiin ja annan luvan. Kirosana kuiskataan ja sen jälkeen nauretaan yhdessä.

Kentsun luokka istutti keväällä 2017 valkosipulia muovimukeihin,
tänä kesäänä ne pihalle siirretyt ja sittemmin unohtuneet istutukset kantoivat yllättäin satoa.


Kaksosuus on edelleen kiehtovaa. Puiston penkillä ystävä katsoo mua kateellisena kun sanon ettei noi kaksi juuri koskaan tappele keskenään, siskonsa kanssa kyllä senkin edestä, mutta toistensa kanssa harvoin. Ehkä ne on riittävän erilaisia jotta saumaton yhteiselo on mahdollista. En tiedä, mutta onhan noi aika mahtava kaksikko.

Kentsu haluaa korviksen... tää on tällainen kokeilukappale ennen varsinaista lävistämistä.


Huomenna lähdetään lomalle Kanadaan. Pakataan autoon kamat ja lapset ja Martta ja ajetaan pohjoiseen, rajan ylitse ja Vancouverin läpi kohti Whistleriä.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi