Siirry pääsisältöön

Luukku 12: Christmas in the Rain


Tämä postaus on osa ulkosuomalaisten bloggaajien joulukalenteria. Postauksen lopusta löytyy lista kaikista osallistuvista blogeista, käy kurkkaamassa!

Instagram:  #ulkosuomalaistenjoulukalenteri2018



Niin laulaa Beaconnettes Seattlen sinfoniaorkesterin joulukonsertissa ja meitä naurattaa niitten puolentoista tuhannen muun kanssa. Seuraavaksi me nauretaan sille laululle jossa jouluvaloihin, peruukkeihin ja esiliinoihin virittäytyneet naiset laulavat Marijuanan veroeduista ja siitä miten joka kulmasta löytyy oma kannabiskauppansa. Konsertissa on laulamassa myös pari broadwayesiintyjää ja yliopiston monikymmenpäinen kuoro. Hartaan sijaan tunnelma on iloinen, hetkittäin suorastaan riehakas. Kapellimestari kehoittaa parvellaistujia juomaan enemmän terästettyä munatotia, permannolta lähtee kuulemma paremmat taputukset ja hurraahuudot. Holiday Pops on monen jouluperinne, niin myös meidän. Edessä istuvan perheen leikki-ikäinen ei jaksa istua konsertissa. Se vääntää ja kääntää, selaa esitteen kannesta kanteen ja kiipeää äidin syliin. Jossakin sivulla kuulen toisen lapsen, huomaan parven aitiossa pojan joka kiljahtelee konsertin mukana, äiti hyssyttelee. Väliajalla tämä perhe on lähtenyt pois vaikkei ketään tuntunut tourettepojan äänet häiritsevän. Mun takana istuu vanhempi rouva joka laulaa aina välillä mukana, sekään ei haittaa.



Amerikkalainen joulu on iloinen ja värikäs, täynnä tapahtumia. Joulukonsertteja, joulujuhlia, paraateja, tanssia ja laulua. Viikonloput täyttyvät jo varhain ja arki-illoillekin riittää ohjelmaa. Pähkinänsärkijäbaletti kuuluu monen joulukuuhun, onhan se paitsi meidän virallisen baletin niin myös monen tanssikoulun jokavuotisessa ohjelmistossa. Kasvitieteellinen puutarha on puettu jouluvaloihin ja on taianomaisessa väriloistossaan monelle se jokavuotuinen pyhiinvaelluskohde. Snowflake Lane on usealle ihan pakollinen tapahtuma vaikka se ei meidän perheen listalla olekaan. Meille riitti se vuosi kun seistiin kaatosateessa, armottomassa tungoksessa katsomassa paraatin tanssijoita saippuavaahtolumessa.

Pähkinänsärkijässä.


Kasvitieteellisessä puutarhassa kukat kukkivat joulunakin. 


Snow Flake Lane


Meidän vakkareihin kuuluvat vaihtoehtoisesti pähkinänsärkijä tai joulukonsertti. Useimpina vuosina ne arboretumin valot ja monet  muut jokavuotuiset tapahtumat, kuten ne ystävän ja kolleegan joulubileet jossa naisten kesken vaihdetaan ja varastellaan kuusenkoristeita shampanjan siivittämänä ja samalla kerätään lahjoituksia perheväkivallan kohteeksi joutuneille naisille. Kotiin lähtiessä ruoka ja hygieniatarpeitten keko on niin suuri että se jatkuu kuistille.

Joulukoristeen varastelu ja vaihtaminen alkamassa.


Me katsotaan joka vuosi samat elokuvat ja lisätään ehkä yksi tai kaksi lisää listaan. Kauden avaa heti kiitospäivän jälkeen Polar Express, samana päivänä kun koti puetaan jouluun. Joulukuusi, jouluvalot, joulukaupunki takan alle, joulusukat ikkunaan pukkia odottelemaan ja pähkinänsärkijät ovea vartioimaan. Tonttu ja sen ystävä Claire palaavat meille pohjoisnavalta. Niitten tehtävä on vahtia lasten kiltteyttä mutta kyllä ne käytännössä tuntuvat puuhaavan kaikkea muuta. Rakentavat lumiukkoja vessapaperirullista, auttavat yöpöydän kokoamisessa, leipovat ja syövät suklaat ruokakomerosta. Tontun ja Clairen seikkailut jatkuvat meillä edelleen vaikka lauma tietääkin että joulun taika löytyy pohjoisnavan sijaan jokaisen sydämestä.




Joulukuun alkaessa kuusen juurelle ilmestyvät joulukalenterit. Tänä vuonna myös Martta sai omansa oltuaan niin silminnähden pettynyt jäätyään ensin ilman. Joulukuun 12. juhlitaan aina. Juhlitaan mun syntymäpäivää samalla kun iloitaan siitä että ollaan puolitiessä jouluun. Olen aina pitänyt jouluisesta syntymäpäivästäni ja ehkä siksi erityisesti myös joulusta.

Tänäkin vuonna tehtiin kransseja yhdessä ystävien kanssa. 


Jouluaattoaamuna on joulu myös meillä. Joulupuuroa ja pullaa, joulurauhanjulistus ja meidän kirkon kynttiläjumalanpalvelus. Joulupöydästä ei meillä löydy sen enempää kinkkua kuin laatikoitakaan vaan aattoillan ateria vaihtelee vähän mielialan mukaan, jotakin juhlavaa kuitenkin. Ruuan jälkeen avataan maailmalta tulleet paketit ja nukkumaan mennessään jokainen pukee päälleen tuliterän yöpaidan. Alakertaan jätetään joulupukille lasi maitoa ja joulukeksi, poroille porkkanoita.

Joulukirkossa.


Ja sitten on lopulta joulu. Ihana, rakas, armas joulu. Lahjoja, leikkiä ja rentoutumista yöpaidoissa. 


Valmiina jouluaamuun.

Luukku 12: Tahdon Asiat / USA

Kommentit

  1. Ihania perinteitä, ja tuo joulukoristeiden vaihtelu/varastelu kuulosti mielenkiintoiselta. Miten se käytännössä toimii? Ja jos nyt oikein ymmärsin, niin mukavaa syntymäpäivää!!! Ja mahtavaa sä kuulut meijän 12 jengiin. Mä olen kanssa syntynyt 12. päivä kesäkuussa, Pimi 12. huhtikuuta, anoppi 12.3., käly 12.2. ja lanko 12.1. Joten meitä on aikamoinen klaani. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hah, teillähän on hauska sarja!

      Joulukoristeiden vaihtelu toimii niin että jokainen osallistuja tuo oman koristeensa paketoituna ilman nimeä ja lahjat kootaan pöydälle niin ettei kukaan tiedä mikä on kenenkin tuoma. Osallistujille arvotaan numero ja omalla vuorollaan saa sitten joko avata uuden paketin tai vaihtoehtoisesti varastaa joltakin joka on jo avannut omansa. Se jonka koriste varastetaan voi sitten käydä nyysimässä mieleisensä tai avata uuden paketin.

      Poista
  2. Miten kekseliäitä koristelujuttuja, hauska lukea ! Iloiset terveiset Pariisin kaatosateesta... :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja terveisiä takaisin sinne Pariisin sateiseen jouluun. Tiesitkö että Seattle ja Pariisi ovat jotakuinkin samalla leveysasteella.

      Poista
  3. Ihana, iloinen ja varikas kirjoitus kuin amerikkalainen joulu. Joulukoristeiden vaihto/varastus vaikuttaa hauskalta ja taidankin varastaa idean ystavien kanssa vietettavalle aatonaaton joululounaalle. Myos tonttujen touhut nain joulun alla ovat hauskoja.. Onnea ja mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi