sairastupaa ja muuta

Kahvikuppi lämmittää käsiä ja tuntuu hyvältä aamun viileydessä. Hörppään ja poltan melkein kieleni. Moottoriöljyä, sanon lapsille kun ne katsoo mun mustaa kahvia. Mustaa. Ei maitoa. Ei sokeria. Moottoriöljyä. Lapsi maistaa ja irvistää, naurahdan. Kolmatta päivää töissä kotona. Ensin yksi sairas lapsi, nyt niitä on jo kaksi. Kevätflunssa, ei sen kummempaa. Yläkerrasta kuuluu puheensorinaa, annoin niille luvan pelata. Ei varmaan olis pitänyt, mutta saan tehtyä töitä kun ne saa hetken olla tableteillaan. Tehdään kohta jotain muuta, vaikka legoja. Josko huomenna pääsis takaisin maailmaan... tapaamisiin, toimistolle.

Ulkona paistaa kevätaurinko, Martta lepää mun jaloissa ja sähköposti kilahtelee tasaista tahtiaan. Rakennan tarjousta, kirjoitan blogia, suunnittelen markkinointia. Pitäis tilata tatskoja koulun karnevaaleihin. Nostan pöydän yläasentoon ja lasken sen tovin päästä takaisin ala-asentoon. Tykkään tästä uudesta työpöydästä vaikka säännöllisesti mun kahvikupillinen ajelee sitä ylös ja alas osuessaan hipaisunappeihin.

Tää jannu tokaa kertaa elämässään skeitillä. 

Perjantaina oli Tättiksen synttäribileet. Muistin taas kerran miksi on huono ajatus olla ainoa aikuinen viidentoista lapsen lastenjuhlissa, ja miksi viimeiset vuodet kotikutsuilla on ollut aina vain muutama lapsi kerrallaan. Ei auta vaikka ne on jo aika isoja, silti meillä oli liian monta kaatunutta juomaa ja tahmeat lattiat. Tytöillä oli kivaa ja se oli tärkeintä. Ne maalas kukkaruukkuja, leikki rikkinäistä puhelinta, pelas twisteriä ja metsästi pääsiäismunia. Itse tehty jäätelökakkukin maistui ja ne viisitoista pitsaa jotka yksitellen paistoin. Joku käytännöllisempi tyyppi olis ehkä paistanut pitsan uunipannulla ja unohtanut ajatuksen siitä että jokainen saa itse tehdä omansa. Minä pyyhin hikeä otsalta, söin irtareita, luuttusin lattioita, laastaroin sormia ja etsin sopivaa säilytyspaikkaa hampaalle joka yhdeltä juhlijalta lähti kesken juhlien.

Bileet ja pääsiäiskakku.

Se pieni kiinalainen tyttö, Tättiksen paras ystävä - Anna - jäi juhlista yökylään. Anna on maailman helpoin vieras ja vuodessa englantikin on alkanut sujumaan ihan kohtuullisesti. Ne nyt on toistensa luona yökylässä muutenkin harva se viikonloppu, joko Tättis Annalla tai Anna meillä. Mä tiedän jo että Anna tykkää pitsasta ja spagetista. Tiedän että jauhlihakastike ja pekoni on hyvää, pannarit ihan jees mutta vohvelit parempia, kertaalleen paistoin lettujakin. En tiedä mitä Tättis syö heillä ollessaan mutta ei se ainakaan kovin nälkäisenä ole tullut kotiin. Lauantaiaamuna olin kuitenkin lähdössä töihin ja koska sunnuntaina oli pääsiäinen en paistanut pannareita tai vohveleita vaan viittasin ruokakomeron suuntaan ja sanoin että syökää muroja tai vaikka paahtoleipää. Pieni kiinatar katsoi aamiaistarjoiluja pää kallellaan, osoitti Kentsun paahtoleipää ja kysyi kiinnostuneena mitä se on. Sen jälkeen hän osoitti voirasiaa ja kysyi onko se kenties juustoa. Voitelin työlle paahtoleivän ja ojensin sen lapselle. Hän maistoi varovaisesti yhdestä kulmasta ja lausahti vähän epäilevän tuomionsa: ”It's okay... I guess.” Joskushan ihmisen on se ensimmäinen paahtoleipänsäkin syötävä.

Keitän itselleni lisää kahvia, nappaan kupin matkaan ja loikin yläkertaan katsomaan mitä meidän potilaat puuhailee. On keskiviikko, ulkona on keväinen auringonpaiste.

Pääsiäisenä lauma ajoi keskenään pyörillä koululle leikkimään. Mietin miten niitten reviiri on kasvanut vaikka eihän se edelleenkään kovin laaja ole, meiltä koululle on matkaa muutama sata metriä, sen verran ettei ihan voi huudella kotipihalle. Me käytiin Fredden ja Martan kanssa vaklaamassa niitä  ja jatkettiin matkaa lenkille. Lampaan muhiessa uunissa naapuri tarjoili maistiaisia autotallipanimostaan ja me nautittiin pihalla ihanasta kevätpäivästä. 

Pääsiäisbrunssi.