Siirry pääsisältöön

yksitoista




Sinä päivänä kun synnyit, satoi maahan myöhäisin lumi koskaan. Kahden suomalaisen vanhemman amerikkalainen lapsi syntyi sattuvasti hyiseen säähän lämpimän huhtikuisen auringonpaisteen sijaan. Siitä aamusta on tänään yksitoista vuotta. Katson sinua farkkuhaalareissasi olohuoneen sohvalla. Ranteessa kimmeltää uusi ranneketju, se vanha kun oli jo jäämässä lyhyeksi. Olet itse valinnut vaatteesi syntymäpäivälahjoistasi, kampasit hiuksesikin ihan itse. Tarjosin apua muttet huolinut, et tarvinnut enää. Katson sinua, lumen lapsi. Katson sinua rakkaudella ja pohjattomalla ylpeydellä. Minun esikoiseni. Miten minusta onkaan lähtenyt mitään noin hienoa ja kaunista.

Olet kasvanut vuodessa lapsesta jonnekin orastavan naiseuden kynnykselle. Elät tunteiden sekamelskassa ja mielesi vaihtaa suuntaa kuin pyörteinen myrskytuuli. Elämäsi on murroksessa. Et aina huomaa miten tärkeä olet veljillesi, olet isosisko ja pikkuveljet on lähinnä aika rasittavia. Sinäkin kyllä rakastat. Vähän salaa. Tiukan paikan tullen puolustat tulisesti. Heille olet koko maailma, niin minullekin. Minä rakastan sinua.

Olet kasvanut vuodessa myös fyysisesti. Pääsi on jo minun olkapääni yläpuolella ja aamuisin kenkämme tahtovat mennä sekaisin. Lastenvaateliikkeet ovat taaksejäänyttä elämää ja katson vähän kaihoisasti kevätmekkoja kauppojen ikkunoissa. Sinä haluat revityt farkut ja t-paidan. Minä rakastan sinua.

Olet kasvanut vuodessa ihmissuhdetaidoissasi. Olet viimeinkin löytänyt ihan oikean ystävän. Sellaisen jonka kanssa jaat ne suurimmat salaisuudet, ilot ja surut. Ystävän jonka kanssa vaihdat varmasti satoja tekstiviestejä viikonlopussa. Jokainen meistä tarvitsee ystävän ja olen onnellinen siitä että olet löytänyt sellaisen. Minä rakastan sinua.

Olet kasvanut vuodessa tanssijaksi. Vuosi sitten olit vasta aloittanut. Nyt sinulla on soolo tanssikoulun kevätnäytöksessä kahdessa esityksessä ja odotat kilpatiimin pääsykokeita. Tanssinopettajasi sanoo että olet taitava, että olet kehittynyt ihan valtavasti ja että kova työnteko näkyy. Tanssinopettajasi sanoo että olet ystävällinen ja autat jokaista muuta tanssijaa, että olet ilo jokaisella tanssitunnilla. Olet löytänyt oman juttusi. Siinä missä minä lapsena vihasin tanssitunteja, sinulle ne ovat päivän paras hetki, ja haluat mennä tanssitunnille tänäänkin, syntymäpäivänäsi. Minä rakastan sinua.

Olet kasvanut vuodessa. Menet syksyllä yläkouluun ja minua jännittää enemmän kuin sinua. Sinulle on tärkeintä että sielläkin saa tanssia. Vuodet menevät niin nopeasti ja tiedän jo että ennen kuin huomaankaan olet aikuisuuden kynnyksellä. Onneksi olet kuitenkin vielä aika pieni. Tulet meidän aikuisten väliin nukkumaan, halaat ja kiipeät syliin. Minä rakastan sinua.

Hyvää syntymäpäivää!



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää