Siirry pääsisältöön

mielipidekysymyksiä?


Image may contain: text
TezMania


Aborttikeskustelu velloo kuumana Yhdysvalloissa, se velloo myös tai ehkä etenkin oman osavaltion kaltaisissa liberaaleissa osavaltioissa joissa ne osavaltiot joissa aborttia on rajoitettu kuulostavat pelottavilta ja ajatus siitä että lainsäädäntö leviäisi maassa laajemmaltikin tuntuu kammottavalta ja tuo monelle mieleen Margaret Attwoodin dystopian.

Keskustelu käy kuumana, niin kuumana että ovia paiskotaan ja erilaisilla arvomaailmoilla varustetut keskustelijat taantuvat vähän yllättäin syytämään solvauksia toisilleen ison asian äärellä. Ei vain me keski-ikäiset vaan sama pätee myös nuorisoon. Puolesta ja vastaan, rajoittamattoman aborttioikeuden puolesta ja sitten ne jotka muistuttavat että myös syntymättömällä lapsella tulisi olla oma oikeutensa ja ehkä jopa myös lapsen isällä. Keskustelu kiertää kehää ja palaa ääritilanteisiin, raiskaukseen ja insestiin. Raiskaus tai insesti edustaa kuitenkin aika mitätöntä määrää aborteista (alle 0,5%) ja siten sen ehkä kuitenkin pitäisi pysyä marginaalisena osana keskustelua. Samoin on teiniaborttien kohdalla. Vuonna 2015 alle 15 vuotiaita oli 0,3% kaiksta abortin tehnestä ja 9,8% aborteista tehtiin 15-19 vuotiaille.

Minä en enää voi saada lasta eikä abortin tekeminen tai tekemättä jättäminen ole minulle henkilökohtaisesti asia jota joutuisin pohtimaan. Sen sijaan minulla on teini-ikää lähestyvä tytär ja pohdinta lähtee näkökulmasta, mitä jos minun lapseni? Mitä jos minun kolmetoistavuotiaani olisi yllättäin raskaana? Entä viisitoistavuotiaana tai parikymppisenä nuorena aikuisena? Mitä jos? Olen monesti leikkimielisesti todennut että toinen noista viikonpäästä yhdeksänvuotiaista on potentiaalisesti se jonka takia löydän yhtenä aamuna kuistilta käärön korissa... entä jos se onkin puhelu tytön perheeltä, kysymys siitä että mitäs nyt tehdään? Ainakin toivoisin että poikani olisi osa tätä keskustelua.

Raskaudenkeskeytys tai abortti on niin monimutkainen asia joka koskettaa monella tasolla. Se on niin iso asia että siitä on vaikeaa olla mustavalkoisesti vain yhtä mieltä, siis minun mielestäni. Oma perusajatus lienee kuitenkin se ettei abortti ole mikään ehkäisykeino, että siinä kohdassa kun teini tekee toisen tai kolmannen aborttinsa ollaan tilanteessa jossa kenenkään ei pitäisi olla. Raskauden ehkäisyn tulisi tapahtua kauan ennen aborttia ja ei-toivotun raskauden ehkäisyn tulisi alkaa jo kotona ja koulussa. Seksuaalikasvatus on koulun opetusohjelmassa viidennen luokan keväällä, vanhemmilla on kuitenkin oikeus päättää osallistuuko lapsi siihen vai ei. Omasta lähtökohdastani koen käsittämättömänä sen että lapsi ei osallistuisi tähän, mutta tunnen perheitä joissa ollaan sitä mieltä että seksuaalivalistus ei kuulu kouluun ja että siitä ei seuraa mitään muuta kuin aviottomia lapsia tai vaihtoehtoisesti niitä abortteja.

Yhdysvalloissa on 50 osavaltiota. Meillä on jotakuinkin 50 lainsäädäntöä abortista ja itse asun osavaltiossa jossa suhtautuminen aborttiin on hyvin liberaalia. Meillä ei ole odotusaikoja, pakollista keskustelua siitä mitä abortti tarkoittaa eikä alaikäinen myöskään tarvitse vanhemman lupaa. Abortin voi tehdä kunnes sikiön katsotaan selviävän kohdun ulkopuolella. Abortti on myös julkisesti rahoitettu eli rahasta sen tekeminen ei jää kiinni. Toisessa ääripäässä on sitten ne osavaltiot joissa abortti on rajoitettu hyvinkin tiukasti ja aborttia haluava joutuu maksaman lystin ihan omasta kukkarostaan ja jossakin toisessa osavaltiossa. Näissäkin osavaltioissa lainsäädännössä on kuitenkin äidin ja lapsen terveyteen liittyviä poikkeuksia. Useimmat osavaltiot sijoittuvat jonnekin välimaastoon. Yhdysvaltain ollessa tapetilla unohtuu että useimmissa länsimaissa on rajoituksia abortin tekemisen suhteen. On maita joissa abortti on käytännössä kielletty (Malta ja Puola) ja sitten kaikki ne maat joissa ollaan jossakin välimaastossa.

  • 42 osavaltiota vaatii että abortin suorittaa lääkäri. 
  • 19 osavaltiota vaatii että aborttiin tarvitaan kahden lääkärin mielipide tietyn raskausviikkomäärän jälkeen. 
  • 43 osavaltiota rajoittaa abortin tekemisen tietyille raskausviikoille, esimerkiksi meillä ennen viikkoa 24. 
  • 11 osavaltiota rajoittaa abortin korvattavuutta vakuutuksessa. 
  • 27 osavaltiossa on käytössä harkinta-aika ennen aborttia. 18 osavaltiossa aborttia haluava joutuu käymään läpi keskustelun siitä mitkä ovat abortin psykologiset ja fyysiset vaikutukset.
  • 37 osavaltiossa alaikäisen lapsen vanhemmille täytyy ilmoittaa abortista ja 26ssa osavaltiossa vaaditaan vähintään toisen vanhemman suostumus.
  • New Yorkin kaupungissa 35% raskauksista päättyi aborttiin vuonna 2015. 
  • Yhdysvalloissa tehtiin 879,000 aborttia vuonna 2017.


Mitä sitten sanoisin jos oma lapseni olisi tilanteessa jossa aiheesta joudutaan keskustelemaan? Muistuttaisin että abortti on aina iso päätös onhan kysymys ihmisestä. Abortti ei ole mikään läpihuutojuttu jonka voi hetkessä unohtaa, että se jättää pykologiset jälkensä silloinkin kun muista vaihtoehtoja ei ole tai päätös tuntuu järkiratkaisulta. Elämä harvemmin menee niin kuin sen on ajatellut menevän ja niin iso asia kuin lapsen syntymä onkin ei se tarkoita sitä että elämä on ohitse, tie on vaan toisenlainen kuin se mitä oltiin ajateltu. Omat lapseni ovat siitä etuoikeutetussa tilanteessa että he eivät tässä kohdassa olisi yksin vaan tukena olisi myös omat vanhemmat. Syyllistäisinkö? En. Olisinko eri mieltä? Olisin.

Olen ennenkin kirjoittanut abortista, syksyllä 2012 siis seitsemän vuotta sitten. Luin kirjoituksen ennen kuin lähdin tähän uuteen ja totesin että oma arvomaailmani on pysynyt muuttumattomana.


Guttmacher Institute
CDC

Kommentit

  1. Hakekaa kätilö kirjoijen kirjoittaja Jennifer Worth sanoi joskus mielestäni osuvasti abortista, että kyseessä ei ole moraalinen kysymys vaan lääketieteellinen kysymys. Pieni osuus naisista tulee aina haluamaan abortteja ja siksi se täytyy tehdä kunnolla.

    Jaan näkemyksesi siitä, että abortti ei ole yksinkertainen kysymys ja jättää psykologiset arvet. Siksi abortteja pitäisi myös minun mielestäni pyrkiä vähentämään, mutta se pitäisi tehdä valistuksen ja aitojen vaihtoehtojen tarjoamisen keinoin eikä kieltämällä tai kohtuuttomasti vaikeuttamalla laillisen abortin tekoa. Viimekädessä päätös kuuluu naiselle, jonka kehossa kaikki tapahtuu. Lapsen isällä pitäisi toki myös olla sananvaltaa, mutta biologisista syistä kuitenkin vähemmän. Lääkärit ja lähipiiri voivat näkemyksensä sanoa, mutta muille asia ei mielestäni kuulu. Aborttien vastustajien (siis esimerkiksi niiden, jotka meuhkaavat klinikoiden ympäristöllä ja tekevät lainsäädäntöä) toivoisin käyttävän resurssinsa auttamaan jo syntyneitä lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysymys on sekä lääketieteellinen että moraalinen, puhutaanhan kuitenkin toisen ihmisen elämästä. Olen ihan ehdottomasti sitä mieltä että tarvittaessa aborttiin pitää olla pääsy ja samoin kuitenkin sitä mieltä ettei sen tulisi olla sellainen kuin se esimerkiksi tällä hetkellä on meidän osavaltiossa, meillä nimittäin ei kukaan kysy miksi, tarjoa vaihtoehtoja tai edes puhu niistä seurauksista.

      Olen myös samaa mieltä kanssasi siitä että raivokkaan vastustamisen sijaan energia olisi hyvä suunnata aborttien ehkäisemiseen valistuksen kautta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän