Siirry pääsisältöön

kympin tyttö



Eletään syyskuuta 2015. Seison koulun pihalla pilvisenä alkusyksyn päivänä ja erityisopettaja pitää mua puolittain kiinni hihasta, se sanoo mulle toistamiseen että älä mene, odota, annan niitten selvittää tilanne... ei olla koskaan nähty mitään tällaista. Eihän se yleensä näin ja siksi ajateltiin että pitää varmaan soittaa sinulle... me seistään siinä, tyhjällä koulun pihalla ja tuijotetaan koulubussia jonka ovi on auki. Muut lapset on luokissaan, minun tokaluokkalaiseni istuu siellä bussissa rehtorin kanssa. Tilanne päällä, koulumatka ei mennyt ihan parhaalla mahdollisella tavalla, se oli ottanut yhteen bussikuskin kanssa ja lopulta saanut aivan järjettömän raivarin ja kieltäytynyt poistumasta bussista. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen, joka ehkä kuitenkin oli vain vartti, pieni tyttö astuu ulos bussista rehtorin kanssa. Se pitää reksiä kädestä ja katsoo mua vähän hämmentyneenä kuin kysyen miksi ihmeessä minä olen siellä. Lapsen rintamus on kastunut kyyneleistä, rehtori kantaa reppua. Halaan lasta, kuiskaan kysyäkseni onko kaikki hyvin ja lupaan tulla iltapäivällä hakemaan. Ei tarvitse mennä bussilla. Tämä on varmasti mun vahvimpia muistoja esikoiseni alakoulutaipaleelta.



Kesäkuussa 2019 katson kyynelsilmin koulun juhlasalissa kun viidesluokkalainen käy pokkaamassa itselleen todistuksen siitä että on päättänyt alakoulun. Viidesluokkalainen kättelee ensin vararehtorin sitten rehtorin ja lopulta opettajan,  ja kun viidesluokkalaiset lopulta lähetetään vilkutusten saattelemena ulos juhlasalista ei kyynelten virrasta tahdo tulla loppua, tälläkertaa äidin. Onneksi siellä kostui aika monen muunkin silmäkulmat, ja minä sentään itkeskelin suomalaisen hillitysti enkä pärskinyt äänekkäästi nenäliinaan sellaista räkäitkua kuten se viereinen äiti. Syksyllä alkaa yläkoulu ja siinä missä olin ihan totaalisen varma että alakoulussa olisi takkuja matkassa, ja kyllä niitä on ollutkin, olen ihan yhtä varma siitä että se sama lapsi on nyt valmis yläkouluun, että se osaa ja pärjää. Takkuja silläkin taipaleella tulee, mutta nyt lapsella on paremmat eväät selvitellä niitä.



Päivää myöhemmin saadaan tasokokeitten tulokset. Kympin tyttö. Kympin tyttö se on ollut siitä lähtien kun näitä monipäiväisiä osavaltiotason kokeita on kolmannesta luokasta eteenpäin tehty. Laitan tulokset sille tekstarilla, neiti itse kun on perjantaista saakka ollut parhaan kaverin luona. Se soittaa mulle takaisin ja myhäilee tyytyväisyydestä, miten siitä on tullutkin tällainen. 



Kympin tyttö rakastaa tanssia. Siinä missä minä itse vihasin tanssitunteja ja kammosin baletinopettajaa joka torstaisin kulki aina ympäri kulttuuritalon salia karttakepin kanssa osoittaen jokaisen virheen ja pamauttaen kepukalla aina välillä takapuolelle. Samalla intensiteetillä, tai paljon suuremmalla, esikoiseni rakastaa tanssia. Kuluneena vuonna tanssitunteja on ollut kaksi. Kesällä niitä on kaksi ja tulevana syksynä viikossa viisi. Miten se jaksaa tanssin ja vaativan yläasteen, aika näyttää. Syksyllä se sama pieni tyttö joka istui rehtorin kanssa koulubussissa siirtyy junioriryhmästä teiniryhmään muutaman vuoden etuajassa. Pieni tyttö ei enää ole niin kovin pieni. Siitä on kasvanut osaava ja itsenäinen - yläkoululainen. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi