Siirry pääsisältöön

minä olen muistanut




Sinä vilahdat puheissa aina toisinaan, joku lapsista kysyy miten se menikään tai kertoo kavereille että ihan oikeasti meillä on neljä lasta. Joskus me katsotaan sinusta kuvia, niitä rullautuvalla paperilla olevia mustavalkoisia tuhruja, niitä lapset pyytää harvemmin koska ne tietää että silloin äiti yleensä itkee - edelleen.

Miten sä et vieläkään ole päässyt siitä yli? Olisko jo aika päästää irti siitä?

Tänään sinä täyttäisit kymmenen, tai oikeastaan et, sillä sinun syntymäpäiväsi piti olla vasta syksyllä mutta sinun kuolemastasi tulee tänään kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta siitä kun opin että suru voi tuntua myös fyysisenä kipuna. Kymmenen vuotta siitä pilvisestä aamusta ja harmaasta päivästä. Kymmenen vuotta on pitkä aika ja toisaalta vain yksi silmänräpäys. Ilman sinua en olisi se ihminen joka olen tänään. Ilman sinua katsoisin maailmaa toisin.

Tuomas. Me muistamme sinua taas tänään niin kuin niin monena muunakin päivänä. Meillä on ikävä sinua, meillä kaikilla... Hyvää syntymäpäivää rakas, tai siis jotakin sen tapaista.

Äiti

Minä olen miettinyt sinua paljon
Paljon enemmän kuin ketään muuta
Kaipuuta polttavaa olen tuntenut kylmin illoin
Miettinyt sinua silloin enemmän kuin muita

Minä olen muistanut sinut hyvin
Niin paljon paremmin kuin ketään muuta
Minä olen muistanut sinut niin kauniina kuvina
Vakavina unina muistanut paremmin kuin muita

Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana
Suruna sielussain, valona yössä vain

Minä olen valvonut tuhat yötä
Tehnyt työtä tyhjää niin kuin kuolemaa
Kaipuuta polttavaa olen tuntenut näillä teillä
Elämäni kintereillä ajanut eteenpäin

Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana
Suruna sielussain, valona yössä vain

Minä olen muistanut sinut kipuna kiivaana
Suruna sielussain, valona yössä vain

- Kim Lönnholm

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää