Seattle - autioitunut kaupunki

Ei mulla ole kauheesti mitään sanottavaa, siis oikeesti. Olla möllötetään ja odotetaan koska määräyksiä tiukennetaan entisestään Kalifornian ja New Jerseyn malliin, valtaosa paikoista on jo kiinni, ja me ollaan perheenä oltu kotosalla enemmän tai vähemmän jo pari viikkoa. Enemmän siten että lapset on olleet kotona ja Fredde, vähemmän siinä kohdassa että minä tein töitä vielä reilu viikko sitten asiakkaitten kanssa kasvokkain. Sen jälkeen vähä vähältä kaikki on siirtynyt etäilyyn. Vaikka kuvernööri ei ole käskenyt kaikkia kotiin, on osa kaupungeista tehnyt sen itsenäisesti. Sitä mä vaan mietin että mihin ne Seattlessa meinaa laittaa kaikki ne kodittomat jos ulkona liikkuminen kielletään? Kerätäänkö ne massoina jonnekin halliin vai unohdetaanko heidän sinne telttakyliin ja katujen varsille?

Meidän naapurusto seurasi tätä meidän kaupunkia ja sulki yksityiset puistot lähettäen teinilaumat koteihinsa samalla muistuttaen että ulkoilla toki saa – oman perheen kesken. Vaikka päätökset ovat edelleen monessa ihmisten oman järjen varassa, on valtaosa ihmisistä osoittautunut sangen järkeviksi ja kaupunkien keskustat ovat hiljentyneet. Poikkeuksiahan nyt on aina ja kaikessa, niitä jotka ei nyt vaan välitä, mutta suurin osa onneksi välittää.

Eilen illalla me kokeiltiin virtuaalista kyläilyä ja skoolattiin ystävän synttäriskumpat facetimen välityksellä. Kaksi tuntia siinä vierähti jutustellessa ja koronaa päivitellen. Seuraava vastaava tilaisuus on keskiviikkona meidän naisten illalliskerholla ja huomenna Ollipolli testaa tätä terapiassa. Karate sillä jo oli torstaiaamuna videopuheluna. Mietin että oliskohan meidän eläinlääkärilläkin etävastaanotto kutisevalle koiralle?

Eilen aamulla, kun tuntui että seinät kaatuvat päälle, me lähdettiin valokuvausretkelle Seattleen. Kaikki kuvat hiljentyneestä kaupungista on otettu autosta, suljetun lasin takaa. Kahvit haettiin Starbucksin autokaistalta maksaen ne puhelinsovelluksella ja koskematta mihinkään.