ihana loma rannalla

Kuinka me oltiinkaan, tämän kaiken keskellä, loman tarpeessa, ihan kaikki, meistä aikuisista lasten kautta koiraan ja kissaan – no, siitä kissasta en ole varma, se taisi olla tyytyväinen ihan kotosalla. Mutta me muut, me tarvittiin sitä että päästiin hetkeksi pois kotoa, talosta jonka seiniä me ollaan tuijotettu, kaikki yhdessä, päivästä toiseen jo maaliskuun alusta. Miten juhlava tunne oli pakata auto kylmälaukkuineen ja makuupusseineen, edessä pitkä ajomatka pysähtymättä.

 

Ehkä jotakin meidän koronakesästä kertoo lapsen kysymys siitä tulenko minäkin sitten ihan oikeasti mukaan uimaan, vaan istunko kuitenkin vaan koneella tekemässä töitä, ja kun vastasin että tottakai tulen, nyt ollaan lomalla, oli hymähdys täynnä epäuskoa. Tiedättehän sen vanhemman elokuvista, sen joka on aina kokouksessa tai meilissä, sen joka ei koskaan tule mukaan mihinkään ja joka aivan liian usein joutuu sanomaan, että mun täytyy nyt ensin tehdä tämä ja usein käy niinkin, että ”ensin” kestää niin pitkään ettei ”sitten” pääse koskaan tapahtumaan. Se vanhempi jonka kohdalla itsekin ajattelen surullisena että miten joku voi olla noin työssään kiinni. 

Kaiken kruunasi se että viimeiset viikot olen asiakkaiden lisäksi pyörittänyt Fredden ja mun tiimin siirtämistä toiseen välitystoimistoon. Sellaiseen joka on vähän kuin Ravintola Teatterin VIP silloin joskus ysärillä, se minne mentiin vain kutsusta. Siirtymiseen liittyvät neuvottelut veivät aikaa yllättävän monta parituntista videopuhelussa. Lomalle lähtöä edeltävät päivät säädettiin papereita ja kaikkia niitä pakollisia osia, jotka liittyvät kahden lisenssin ja myynnissä olevien kohteitten siirtämiseen yhden lipun alta toiselle.

Mutta siellä, reilun viiden tunnin ja viiden sadan kilometrin päässä odotti loma. Sellainen ihan oikea loma. Paikka jossa netti on auttamattoman hidas ja puhelin toimii vain laiturinnokassa tietyssä kallistuskulmassa, silloinkin yhdellä pykälällä pätkien. Se missä viini juodaan muovimukista ja kahvit kaadetaan eriparikuppeihin joista toisesta puuttuu korva. Kesämökki.

 

Tämä viikko ollaan oltu ihan oikeasti lomalla, herätty aamulla viereisen venesataman purjeveneitten mastojen kolinaan ja laineitten liplatukseen. Me ollaan uitu ja sitten uitu vähän lisää, tehty retkiä niin kävellen vuoriston hiekkateillä kuin järvellä suppaillen ja polkuveneellä. Kun kaikki on kiinni eikä minnekään voi mennä poistuu paine alueen vesipuistoissa ja pikkukaupungeissa vierailusta. Loma on tässä ja nyt.

 

Sitten joskus – okei, huomenna – kun palataan kotiin ja loma loppuu on edessä kiinteistövälitystoimiston johtajan tutkinnon opinnot, työ, asiakkaat ja lasten tulevaan kouluvuoteen valmistautuminen. Se ainoa palaveri johon olen täällä järvenrannalla osallistunut oli vanhempainyhdistyksen toimintaan liittyvä palaveri koulun rehtoreitten kanssa. Rehtoreitten, vanhempien ja vanhempainyhdistysten suuri erävoitto koulupiirin suunnitelmien kanssa oli se että jokainen palaa syyskuun alussa omaan kotikouluunsa – etänä. Toistaiseksi ajatus erillisestä etäkoulusta on kuopattu.

 

Huomenna on kuitenkin vielä kaukaisuudessa. Minä istun kuistilla katsellen uimareitani ja hautoen kipeää nilkkaa kylmäpakkauksin. Se viimeinen pellehyppy eilen oli liikaa, liukastuin ja oikea jalka osui hiekkapohjaan. Onneksi sieltä yhden komeron takanurkasta löytyi kainalosauvat ja onhan mulla tässä näitä avustajia kantamassa mulle karkkia ja sipsejä. Ennen huomista uidaan vielä monta kertaa, grillataan kanaa ja kasvisvartaita, syödään keksejä ja juodaan viiniä muovikupista.