päivän tärkein ateria

 

Ruispuuroa, voisilmä ja vadelmia - maanantai.

Kyllähän isot lapset nyt osaa itsekin aamiaisensa laittaa... auts! Se osui ja se upposi. Istuin hiljaa enkä sanonut mitään, en kehdannut. Sen sijaan mietin hiljaa: Niin. Kai niitten pitäis. Kymmenen ja kaksitoista. Osata laittaa aamupalaa ihan itse. Minä, joka olen aina ollut ylpeä siitä etten nouse pöydästä hakemaan lapsille ketsuppia tai vesilasia, osaahan ne itsekin enkä minä ole mikään kotiapulainen. Minä, joka olen aina ollut sitä mieltä että vanhempina meidän tehtävä on antaa lapsille eväät elämään, ihan kirjaimellisestikin, siis keittotaito ei pastapakkausta. Niin, että siinä istuin enkä kehdannut edes väittää vastaan koska kyllähän niitten pitäis.

Tiistai.

 

Mutta aamiainen on mulle jotenkin rakas ja pyhä. Onhan meillä niitäkin aamuja kun lapset vetää muroja alakerrassa mun istuessa palaverissa, niin että osaahan ne, mutta minä rakastan sitä hetkeä kun kolme koululaista istuu mun kanssa aamiaispöytään, kynttilät on sytytetty ja jossakin välissä me soitetaan päivän biisi joka yleensä löytyy jostakin keskustelusta jota käydään tai vaan yleisestä tunnelmasta. Kokeilkaapa vaikka Manic Monday maanantaiaamuun tai Every Breath You Take muistuttamaan että mutsi tietää käykö ne koulua siellä oven takana vai ei. Musiikin laji ja aikakausi vaihtuu ja aika usein vähintään Fredde huhuilee että voisko tän ***kan kuuntelun lopettaa.

Ruisvohveleita hapanjuuresta, pakastemansikoita joissa lusikallinen hilloa ja makeuttamatonta vaniljajogurttia - keskiviikko.

 

Aamiainen on meidän hetki, mun ja lasten. Se kun jutellaan kaikkea sekalaista, epämääräisessä järjestyksessä ja mä olen laittanut meille aamiaisen. Ehkä ne sitten aikuisena miettii että meillä kotona oli aina äiti laittanut aamiaisen valmiiksi kun herättiin tai sitten ei, ehkä ne miettii että se oli ihan karseeta kun ei saanut syödä mitä halus kuin satunnaisesti. Toivon että näistä hetkistä jäis kaikille lämpimät muistot, meidän yhteisistä aamiaisista.

Persikoita, ruisskonsseja ja kaksi munaa - tiistai.

 

Sunnuntaiaamiainen on vielä omassa sarjassaan ja sen laittamiseen menee usein toista tuntia, koska aamiainen on vaan niin ihana. Sunnuntaisin istutaan brunssille ja syödään erikseen makeat ja suolaiset, juodaan mimosat ja lastenkin appelsiinimehut on skumppalaseissa. Sunnuntaisin lapset auttaa. Ne keittää mun kanssa kompotit marjoista tai hedelmistä, latoo pekonit tai makkarat ritilälle ja rikkoo kananmunat. Jos on pannareita pojat usein paistaa ne tai ainakin kääntää ja Tättis auttaa vohveleissa, niin että osaahan ne, minä vaan varaan itselleni oikeuden ruokkia ne arkiaamuisin.

Tämän aamiaisen lapset valmistivat ja tarjoilivat mulle. 

 

Lauantaina jokainen tekee aamiaisensa itse. Yksi syö muroja banaanilla, toisen lautaselta löytyy islantilaista jogurttia ja mysliä, kolmas lämmittää perjantain pizzan jämiä. Niin että osaahan ne kun tarkemmin ajattelen. Minä en osaa. En osaa olla laittamatta aamiaista, koska se on mun hetki lasten kanssa – rakas ja pyhä.

"Make your own breakfast day" - Niih... pakastevphveleita, vaahterasiirappia ja paljon kermaa.

Olen juuri niin hullu kuin ajattelet. Leivon käytännössä kaiken leivän ja leipomotuotteet itse. Meidän lapset on innoissaan kun ne löytää pakastimesta hätävaraksi ostetun paketin kaupan paahtoleipää tai saa lauantaisin syödä näitä pakastevohveleita. Tätä kirjoittaessa mulla on alakerrassa leipätaikina kohoamassa huomisaamuksi. Miksi? Koska aamiainen on päivän paras ja tärkein ateria.