Siirry pääsisältöön

elämää etäopetuksessa

 


Uutta kouluvuotta on käyty vähän maasta ja paikasta riippuen kuukaudesta kolmeen kuukautta ja somessa keskustellaan edelleen siitä miten missäkin ja kussakin koulua käydään. Yhdet menee kouluun ihan tavallisesti, toiset tavallisesti mutta maskeilla, kolmansilla maskit ulkona ja käytävillä neljänsillä hybridimalli yhdellä tavalla ja viidensillä jollakin muulla... lista on loputon ja jokaisen mielipide omasta koulumuodosta vaihtelee sen mukaan minkä-ikäisiä ne omat kullannuppuset on ja kuinka vallitseva metodi sattuu oman perheen pirtaan sopimaan. Kaiken kaikkiaan muutos vuoden takaiseen on valtava, ainakin melkein kaikkialla.

 

Omat lapset ovat käyneet koulua - silleen perinteisesti koulussa - viimeksi maaliskuun alkupuolella ja tilanne on sama kaikilla lähialueen lapsilla jotka käyvät julkista koulua. Koulupiirejä meidän osavaltiossa on 294 ja niistä jokainen tekee omat päätöksensä seuraten samalla kukin omalla tavallaan osavaltion kouluhallituksen OSPI:n ja terveysvirannomaisten WADOH ohjeita. Yksityisillä opinahjoilla on omat sääntönsä, mutta niissäkin toki maskipakko kaikilla kaksivuotiaasta ylöspäin, ei niin että siellä kouluissa olis kaksivuotiaita mutta kuiteskin. Realiteetti on kuitenkin se että jokainen kerta kun koulujen osittaisesta avaamisesta on puhuttu, on ne puheet taas muutaman päivän päästä pyörretty ja viimeksi eilen meidän koulupiiriltä tuli taas sähköpostia jossa kerrottiin että me ollaan - ylläripylläri - edelleen korkean riskin alue ja että koulupiiri kyllä tietää mitä naapurikoulupiirit puuhailevat ihan ilman ”hyväntahtoisten” vanhempien avustusta ja neuvontaa. Koulut pysyvät kiinni ja seuraava edes potentiaalinen avaamisajankohta olis tammikuussa.




 

Älkää ymmärtäkö mua väärin. Mä ymmärrän paremmin kuin hyvin niitä perheitä joissa etäopetus aiheuttaa haasteita syystä tai toisesta tai mahdollisesti useammastakin. Hyvänä esimerkkinä ystävän perhe, se jossa lapset ovat viisi ja seitsemän. Jos olen rehellinen niin eipä käy kateeks. Itse ainakin olisin aivan pississä jos joutuisin sen ikäisten etäkoulua tukemaan. Toinen esimerkki on mun silmälääkärin perhe, äiti on silmäklinikalla ja isä yrittää tehdä töitä kotoa kahdeksan ja kymmenvuotiaan kanssa. Kymmenvuotiasta ei koulunkäynti hotsita ja faijalla menee enemmän aikaa kuin tarpeen lapsen koulunkäynnin ohjailuun. Sen lisäksi tässä koulussa lapsilla on läksyjä ja koulupäivän jälkeen alkaa se jälkimmäinen koulupäivä kun isä auttaa työnteon sijaan lapsosia läksyissä Kun mutsi viimeinkin tulee töistä on kotona vastassa kiukkuinen siippa ja kaksi seiniä pitkin kiipeilevää lapsukaista jotka on nälkäkuoleman partaalla ja joitten läksyt on edelleen puolitiessä. Huokaan helpotuksesta silmälääkärin tilittäessä ja mietin että onneksi ei meillä.




 

Mutta miten meillä sitten on? Onhan meillä kuitenkin kolme lasta, kaksi kymmenvuotiasta poikaa, se yksi ylisuoriutuja, ja kaikilla kolmella jonnin sortin mukautettu opetus. Pitäishän tän olla haastavaa ja kamalaa ja vaikeeta, mutta mua suorastaan hävettää miten helpolla me Fredden kanssa päästään ja miten paljon hankalampaa meille olis jonnin sortin hybridifiilistely covidtesteineen.

 

Lasten koulupäivä alkaa porrastetusti niin että Tättis hyppää ekalle oppitunnille aamuyhdeksältä. Maanantaisin ja torstaisin se on luonnontieteitä, tiistaisin ja perjantaisin lääketieteen esikurssi. Poikien koulupäivä alkaa varttia yli yhdeksän luokan aamupalaverilla ja jatkuu sen jälkeen omaopettajan ohjaamalla englannin kirjallisuuden tunnilla. Kymmeneltä Tättis siirtyy pienryhmätunnille joka vähän vaihtelee sen mukaan mitä milloinkakin tarvitaan. Välillä se on pienryhmätyöskentelyä, joskus pienryhmäopetusta tai sosiaalisten taitojen ryhmä.




 

Tättiksen lounas alkaa yhdeltätoista ja tää on se ainoa asia minkä haluaisin muuttaa. Olis kivaa jos noitten ruokis olis samaan aikaan, mutta kaikkea ei kai voi saada. Koulupäivä jatkuu puoliltapäivin maanantaisin ja torstaisin terveystiedolla, ja sitä seuraavalla englannintunnilla. Tiistaisin ja perjantaisin algebralla ja historialla. Läksyjä lapsella on lähinnä algebrasta ja nekin se ehtii tekemään iltapäivän työtunnin aikana joka on siis kahdesta kolmeen. Salakuuntelin kertaalleen Tättiksen englannintuntia ja ne teki jotakin tekstin vertailua kahdesta kiinan kultturivallankumousta käsittelevästä kirjasta. Osa tyypeistä tuntui olevan aika hukassa joten tämä oppimismuoto sopinee parhaiten itseohjautuville, motivoituneille oppijoille. Ei varsinaisesti mikään yllätys.

 

Jannujen aamupäivä jatkuu niin että englannintunnin jälkeen Kentsu siirtyy matematiikan pienryhmään erityisopen johdolla ja Ollipollilla on oma pienryhmänsä omaopettajan kanssa. Ennen lounasta niillä on vielä välitunti jota seuraa matematiikantunti matikanopettajan kanssa ja kummallakin oma matikan pienryhmätunti. Näitä matikanopen pienryhmiä on neljä ja ja sillä aikaa kun yksi ryhmä on tunnilla tekevät muut itsenäisesti laskujaan. Torstaisin Kentsun aamuun kuuluu myös koulun puheterapia.




 

Poikienkin lounas kestää tunnin. Lounaalta mennään englannin kirjoittamisen tunnille kirjallisuusopettajan vetämänä ja välitunnin jälkeen jatketaan kirjoitustehtäviä pienryhmissä opettajan hyppiessä ryhmästä toiseen auttamassa. Puolikolmesta puolineljään on itsenäistä työskentelyä johon sisältyy kuvataidetta tai liikuntaa ja päivä päättyy taas yhteenvetopalaveriin koko luokan ja omaopen kanssa. Koulun jälkeen noi hyppää pyöränselkään ja lähtee ulos kavereitten kanssa - satoi tai paistoi.

 

Keskiviikkoisin työskennellään itsenäisesti siten että jannut tekevät tiedeaineprojektin ja opiskelevat yhteiskuntaoppia. Keskiviikkoisin on myös musiikkia ja kirjastotunti. Tättiksen keskiviikon täyttää ryhmätyöt ja muut projektit sen algebran lisäksi. Nämäkin päivät ovat lähteneet sujumaan, vaikka en ole ihan varma siitä kuinka paljon mun voimakaksikko keskiviikkoisin oppii tai tekee. Oman työnteon kannalta päivän heleys parani merkittävästi kun totesin että tekevät mitä tekevät ja saavatpahan nukkua aamulla pitkään.




 

Sunnuntaiaamuisin mun sähköpostista löytyy sähköposti joka ilmoittaa puuttuvat koulutehtävät. Tättis on yleensä aina unohtanut palauttaa jotakin, Ollipollilla on aina kaikki palautettu ajallaan ja Kentsu palauttaa tehtävänsä kun sunnuntaina muistuttelen.

 

Olisin siis varmasti aika rikki jos mä joutuisin säätämään tätä lasten puolesta jatkuvasti, mutta jannut hoitaa oman palettinsa kahden miehen voimalla. Vain satunnaisesti joudun raottamaan niitten ovea ja kysymään et eikö niitten pitäis olla koulussa. Tättis tarvitsee tukea lähinnä silloin kun tietokone ei toimi tai kokeesta ei tullutkaan kymppipuol vaan vain kymppimiinus.




Kommentit

  1. Herranpieksut, lääketieteen esikurssi? Minkä ikänen Tättis taas olikaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tättis on kaksitoista ja käy toista vuottaan yläkoulua. Tämä on valinnainen kurssi niille joita ura lääketieteessä kiinnostaa ja siellä opetellaan esimerkiksi vitaalitoimintoja, ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa ja tutustutaan erilaisiin erikoistumislinjoihin. Viime viikolla ne taisivat puhua anestesiologin työstä.

      Poista
    2. Tuollainen kurssi kuulostaa ihan todella mahtavalta! Olisin varmasti itekin halunnut tuollaselle ala-asteen lopussa tai yläasteella, vaikka lääketieteellinen ei kiinnostanutkaan. Huikeeta kun on erilaisia mahdollisuuksia ja erikois-valinnais-mitä nyt ovatkaan- kursseja!

      Poista
  2. Meilla juuri peruttiin hybridimalli, jonka olisi ollut maara alkaa nyt marraskuussa. Eli se siita pohtimisesta mita tehda! Toivottavasti saadaan aloittaa se helmikuussa vaikka pahoin pelkaan etta silloin koronatilanne on viela pahempi. Ihanan "leppoisalta" kuulostaa teidan etakoulu, siis vanhemman nakokulmasta. Meidan 10-vuotiaat tarvitsee jatkuvasti coachaamista edelleen tehtavien valmiiksi saattamisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ihan hyvä että etäopetus jatkuu vaikka onkin haastavaa. Meidän koulut on ottaneet tästä ihan mielettömän hyvin kopin ja ymmärtäneet että meillä on vähemmistö perheitä joilla on mahdollisuus pitää lapsia kädestä kiinni päivät pitkät vaan perheissä on useampia lapsia, pieniä lapsia, erityislapsia ja/tai molemmat vanhemmat töissä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän