ihan tavallista

 

Viikonloppuna viinitilalla mun työparin kanssa palaveeraamassa.

Alakerrasta kuuluu algebranopettajan monotoninen ääni open vastatessa oppilaitten kysymyksiin. Ne käy yhdessä läpi viimeviikon koetta - luulisin. Tättis parkkeerasi itsensä loppuviikosta olkkarin sohvalle eikä ole siitä hievahtanut juuri muualle kuin vessaan ja lääkäriin. Portaat sattuu, istuminen sattuu, kävely sattuu, kaikki sattuu. Niinpä lapsi makaa sohvalla ja hautoo tanssissa satutettua lonkkaa vuoroin kuumalla ja kylmällä.

Raksalla asiakkaitten kanssa. 

 

Mä vastailen Fredden kanssa asiakkaitten viesteihin ja suunnittelen loppuviikkoa silmälääkäreineen, puheterapioineen ja ortopedeineen. Onneksi meitä on kaksi hoitamassa työasioita, mun kalenterissa kun on tällä hetkellä taas uuvuttavan paljon lasten lääkäriaikoja ja terapioita, onneksi useimmat hoituvat videopuheluin. Valtaosa asiakkaista tavataan tällä hetkellä viikonloppuisin. Selaan tontteja ja viestejä rakennuttajien edustajilta. Luen kuntotarkastusraportteja remonttikohteen etsijälle ja katson myytyjä kohteita hinnoitellakseni arvoasuntoa. Koira makaa jaloissa ja kynttilät luovat tunnelmaa meidän työtilaan kissan kehrätessä laiskasti paikallaan kirjahyllyssä. Opettajan monotoninen puhe kantautuu alakerrasta tänne ylös. Pojat pyörähtävät hetkittäin tässä ja palaavat sitten taas takaisin luokkaan, kiitän itseäni päivittäin siitä että ne on samalla luokalla. Sähköpostiin kilahtelee viestejä kouluista ja opettajilta syysmyrskyn heilutellessa puista ja katkoessa sähköjä ulkona. Meillä on edelleen sähköt mutta tuulen havahduttamana käydään nykäisemässä aggregaatti kokeeksi käyntiin autotallissa.

Toimistovieras.

 

Alakerran monotonia vaihtuu jossakin kohtaa historianopettajan elävään puheeseen ja Fredden palaveriin pöydän toisellapuolen. Päivä tuntuu matelevan eteenpäin ja puheen kakofonian häiritessä keskittymistä piristän itseäni lenkillä koiran kanssa. Väistelen Martan kanssa puuskaisan myrskytuulen heittelemiä käpyjä, tervehdin laitumella ulkoilevia hevosia ja aidan takana haukkuvaa koiraa.

Lenkillä Martan kanssa.

 

Syksy on asettunut omaan uomaansa ja elämä kotosalla on alkanut tuntumaan yhä enemmän ja enemmän ennemmin normaalilta kuin poikkeukselta. Koulupiiri ilmoitti että vaikka koulujen avaamisen prosessia edelleen suunnitellaan, on aikataulu jossakin hamassa tulevaisuudessa meidän koulupiirin kuuluessa ns. riskiryhmään piirikunnan ilmaantuuvuusluvun ollessa 85/100.000 asukasta kohden ja tartuttamiskertoimen (Re) ollessa 1,6. Meidän omalla 100000 asukkaan tilastoalueella ilmaantuvuusluku on 20 mutta olen silti tyytyväinen siihen ettei kouluja nyt tässä vaiheessa lähdetä avaamaan tilanteitten muuttuessa päivittäin. Fredde on viimeksi käynyt toisella toimistollaan helmikuun lopussa ja minä en ole käynyt meidän uudella toimistolla koskaan. Tunnen ihmiset siis lähinnä puhuvina päinä tietokoneen ruudulla. Hiljaa hyvä tulee.

Lapsuuden makuja - piimälimppu.

 

Tarjoilen itselleni ja Tättikselle lounaaksi aamulla leivottua piimälimppua. Fredde lämmittää mikrossa jauhelihakastikkeen jämät. Tiistai on samanlainen kuin useimmat muutkin päivät, paitsi tanssi ja myrsky. Tanssitunnit on toistaiseksi hyllyllä, kunnes lapsen kipu on saatu hallintaan ja tiedetään miksi sen lonkka on niin järjettömän kipeä edelleen, yli viikko kaatumisesta. Naapuri raportoi tielle kaatuneesta puusta ja osalla lasten koulutovereista ei enää ole sähköjä. Koulu päättyy tavallista aikaisemmin tuulen aiheuttamien sähkökatkojen takia.

 

Meillä on edelleen sähköt ja alakerrassa, siellä olkkarin sohvalla kolme lasta pelaa yhdessä. Minä ja Fredde tehdään töitä. Tuuli kolistelee ovea.

Tuuli kolistelee oven kylttiä.