Siirry pääsisältöön

Amerikan aakkoset: O - U

 O is for Owl

Amerikanviirupöllö ja huuhkaja, meidän öiset ääneet keijokojootin lisäksi. Pöllöjen huhuilussa on mulle jotakin rauhoittavaa enkä taida koskaan kyllästyä kuuntelemaan niitten juttelua. Pöllöjä näkee meillä myös päivisin ja joskus metsän hämärissä päivänsokea pöllö erehtyy luulemaan lenkeilijän pipoa tai ponnaria saaliiksi ja etenkin alkusyksystä monilla poluilla on varoituksia hyökkäilevistä pöllöistä. Olen itsekin jokusen kerran törmännyt polulla pöllöön joka on lähtenyt seuraamaan mun ja koiran matkaa lehahtamalla puusta toiseen.


Photo: Christopher Schwarz/Audubon Photography Awards


P is for Pumpkin

Omppujen lisäksi kurpitsat ovat syksyn merkki niin pihoja koristamassa kuin ruuassakin. Kaupat täyttyvät kurpitsasoseesta, jota on helppo tehdä ja pakastaa ihan itsekin. Soseesta se päätyy keittoihin, aamupannareihin, kuivakakkuja mehevöittämään, muffinseihin, skonsseihin ja jopa kahviin. Syksyn eka tunnari taitaakin usein olla Starbucksin Pumpkin Spice Latte. Ne kaiverrettavat kurpitsat ovat lähinnä isoja ja kauniita ja maukkaampi versio on huomattavasti pienempi sokerikurpitsa.


Koristekurpitsat ja yhdet kaksoset kuistilla.


 

Q is for Quiet

Hiljaisuus. Minä tarvitsen hiljaisuutta. Ilman omaa aikaa, hiljaista hetkeä ja mahdollisuutta koota omia ajatuksia väsyn. Hiljaisuus on ennenkaikkea hiljaisuutta ihmisistä ja arjen äänistä. Se on metsän polku ja mullan tuoksu. Syksyn lehtien kahina jaloissa tai kevään lätäköt. Hiljaisuudessa kuuluu sammakon kurnutus, ilmaan karkaava listu tai majavan hännän läpsäys lammen ruovikossa.


Hiljaisuus.


 

R is for Rain

Sade soittaa lauluaan taloa vasten liimaten kellastuneet lehdet edessä olevaan katuun syksyn ensimmäisen myrskyn pyyhkiessä meidän ylitse. Muistan miten ihosin sateisia viikonloppuja häärätessäni kaksosten autoistuinten kanssa, nostaessani niitä autosta ostoskärryyn ja takaisin märällä, viimaisella parkkipaikalla. Sade on kuitenkin kasvanut olennaiseksi osaksi minua, onhan se kastellut minua vuodesta 2002 ja kesän kuivan kauden jälkeen sade tuntuu armolliselta sen sammuttaessa metsäpalot ja kastellessa pölyisen ja kuivan maan.


Toisinaan sataa liikaakin.


 

S is for Seattle

Siinä missä Helsinki oli joskus minun kaupunkini on Seattle kasvanut sellaiseksi. Vaikka me asutaan kahden järven tuollapuolen, suojaisassa suburbiassa hengitän kaupunkilaisena kaupungin tahtiin. Tunnen kaupungin kadut niin etelässä kuin pohjoisessakin sen sydän ei syki keskustassa, siellä missä turistit ennen vaelsivat vaan kaupunginosissa keskustan ympärillä, niitten pienissä kahviloissa, putiikeissa ja ihmisissä. Ajan kaupungissa pääasiassa ilman auton tai puhelimen ohjausta enkä pelkää sen kapeita, ahtaita katuja ja liikennesolmuja.


Seattle


T is for Transaction

Työ. Suomalaiselle naiselle työ on osa identiteettiä. Olen yrittänyt karistaa sitä ja olla arvottamatta itseäni - en muita - työni kautta, mutta kotoa saatu yrittämisen malli virtaa vahvana. Minä olen hyvä tässä. Minä osaan tämän. Pidän työstäni ja vaikka hetkittäin toivon että voisin laskea puhelimen alas olen innoissani jokaisesta uudesta asiakkaasta ja heidän unelmiensa toteutumisesta. Transaction - kauppa. Jokainen niistä on yhtä tärkeä riippumatta siitä liikutellaanko miljoonia vai satoja tuhansia.



 

U is for Umbrella

Niin sateenvarjot tai ehkä enneminkin niitten puute. Kaksi kirjainta menee sateelle sen ollessa olennainen osa arkea ja ajatuksia. Täällä turistin tunnistaa sontikasta ja kesällä kiinalaisen suojelemassa hipiäänsä auringolta. Sateella ei sateesuojaa käytä kukaan, tihkusateessa voi hetken loikkia ilman sadetakkiakin, mutta sadetakki ja kumisaappaat kuuluvat täällä pohjoisella länsirannikolla jokaisen varustukseen ja omastakin vaatekaapista löytyy neljä sadetakkia ja kolmet kumpparit.



Aakkosiaan ovat listanneet myös Minna ja Heidi:

Kahvikissan kynästä 

Heidin Italia

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän