Siirry pääsisältöön

ensimmäinen koulupäivä

 


Kaikkia jännittää. Edellisenä iltana unihiekka oli hukassa ja kaksi nuorta miestä tai pientä poikaa - miten sen nyt ottaa - jutusteli tovin jos toisenkin mun kanssa mun peiton alla. Yksi yhdessä kainalossa, toinen toisessa. ”Herätäthän varmasti viimeistään puolikahdeksalta?” - No en herätä, herätän kahdeksalta. Ehditte kyllä. Mennään yhdessä. ”Ne kuitenkin laittaa mut sinne teloitusalueelle...” - No, ei laita ja se on karanteenialue. Ne tietää että sulla on tic-yskä. ”Mut ainakin joudun sinne yskimisalueelle, sinne mikä on merkattu sinisellä teipillä lattiaan.” - No, et joudu sinnekään.

 

Kun lapsella on ikää 3953 päivää on 387 päivää pitkä aika, melkein kymmenen prosenttia elämästä. Sen ajan, 387 päivää, meidän kaksikko oli etäopetuksessa. Joo, oli siinä epäkesä ilman kavereita, uimarantoja ja puistoja, mutta kouluun ei ollut asiaa maaliskuun 8. ja seuraavan vuoden maaliskuun 30. välillä. Ei mikään ihme että vähän hermostutti.



 


Aamulla täytettiin kaavakkeet ja kiinnitettiin ne reppuihin. Mitattiin kuume ja testattiin maskit. Pakattiin reppuihin vielä varmuudeksi ylimääräiset maskit. Edellisenä päivänä katsottiin yhdessä kaikki ne videot joilla kerrottiin miten koulussa toimitaan. Tättis oli vakavana. Vähän ehkä kateellinenkin mutta enimmäkseen kai huolissaan.


Koululla piti olla heti yhdeksältä vaikka koulu alkaisi vasta 9.20. Onneksi oli aurinkoista ja loistava sää ekan koulupäivän ikuistamiseen. Saatoin jannut ekalle tarkastuspisteelle, sille missä katsottiin ne kaavakkeet ja mitattiin taas kuume. Kuljin poikien rinnalla aidan toisella puolen ja törmäsin reksiin. Ilmassa oli suuren urheilujuhlantuntua, poppi soi ja kaikki tanssi - lapset ei tanssineet, lapset oli kalpeina ja hermostuneina. Reksi avasi mulle portin ja kehoitti menemään mukaan. Esittäydyin uusille välituntivalvojille ja koulunkäyntiavustajille: ”Hei vaan, sain luvan reksiltä, olen Ollipollin ja Kentsun äiti ja vanhempainyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja.”



 


Muutamaa tuntia myöhemmin olen kuistilla vastassa kaksikkoa. Niillä on kuulemma ollut maailman paras koulupäivä. Luokalla on kahdeksan oppilasta ja kaikki nyt on vaan ihan huikeeta!

 

Huhtikuun 19. jos koronavirus suo, on Tättiksen aika palata kouluun. Samalla viikolla jannujen kaksi aamupäivää vaihtuu neljäksi melkein kokonaiseksi koulupäiväksi. Tartuntalukuja seurataan eikä vähiten meillä. Miten käy koulun, toivottavasti koulunkäynti jatkuu käyttäjäpalautteen ollessa äärimmäisen positiivista.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...