ihan liikaa ruudulla

 

Sunnuntaiaamuna sataa vettä. Poikien huoneesta kuuluu tasainen puheensorina niitten pelatessa ja yhdessä. Kun pelikaverit herää se vaihtuu huudahduksiin joissa vilisee mulle tuntemattomien lapsioletettujen nimiä, Cody, CatsForLife, Ethan, taysoures, Koa, JailHouse. Muistutan aina säännöllisesti että nämä tyypit on tosiaan lapsioletettuja vaikka olenkin melko varma tässä vaiheessa että he ovat ihan oikeasti lapsia, onhan ystävyys kantanut jo yli vuoden ilman minkäänlaisia kalasteluyrityksiä. Ne herää viikonloppuisin kukonpieremän aikaan pelaamaan, sääntö tosin on että ennen kuin mä olen herännyt ei pelata. Sääntöä on kohtalaisen helppoa noudattaa kun mä olen pystyssä kuitenkin kuuteen mennessä.

 

Prinsessa nukkuu vielä ja nukkunee vielä tovin jos toisenkin. Sen huoneesta kuuluu musiikki, teini nukkuu yönsä Bebe Rexhan kanssa. Mä tiedän että tää tyyppi on pelannut pitkälle yli puolenyön, pelannut tai chattäillyt ympäri maailmaa. Niistä senkin kavereista alan olemaan melko vakuuttunut että ne on vaan samanlaisia koiria ja kissoja rakastavia tyyppejä kuin rinsessa itse.

 

Viimeisen vuoden aikana, lasten elämä on siirtynyt nettiin. On turhaa keskustella siitä onko se hyvä vai huono vai jokin harmaan sävyistä. Olisiko lasten elämä netissä ilman koronaa, ei jos minusta olisi kiinni, mutta kun elämä on päiviä, viikkoja ja kuukausia ollut neljän seinän sisällä, löytyvät sosiaaliset kontaktit kuitenkin jostakin. Vanhempana olen onnellinen siitä että yksinäisyyden, epätoivon ja masennuksen sijaan meillä on Skya, Winston ja moni muu. Tiedän että osa tytön ystävistä on aikuisia tai ainakin nuoria aikuisia, olkoon niin.

 

Kaltaisiani vanhempia on tällä hetkellä paljon, niitä jotka vähän häpeillen myöntävät lasten viettävän aikaa netissä enemmän kuin suotavaa, enemmän kuin tarpeeksi ja enemmän kuin vanhempana haluaisi. Vanhempia jotka pelkäävät lastenlääkärin kysymystä ruutuajasta sillä se ei enää ole tunti vaan viisi tai kuusi. En ole niinkään huolissani, ennemminkin vähän häpeissäni ja tunnistan saman tunteen muissa lähipiirini samanikäisten lasten äideissä. Myös puolustus on meillä kaikilla sama, mitä muuta ne tekis, meillä kaikilla kaatuu seinät päälle ja lautapelien pelaaminen, samoilu lähimetsissä ja askartelu oli kivaa ne ensimmäiset päivät ja viikot, niistä päivistä on kuitenkin venähtänyt viikkoja ja kuukausia, jos nyt ihan täsmällisiä ollaan niin 13 kuukautta tai 59 viikkoa tai 413 päivää.

 

Rokotukset ovat avanneet meidän vanhempien maailmaa vähäsen, sen verran että rohkenen tapaamaan asiakkaan kahvilassa tai oluen äärellä. Halaan taas pitkästä aikaa rokotettua ystävää, mutta lasten elämä on edelleen hyvin rajattua. Tättis palasi torstaina kouluun 410 päivän tauon jälkeen. Koulun käytävät ovat nykyään yksisuuntaisia ja jokainen desinfioi oman pulpettinsa tunnin aluksi ja päätteeksi, ennen siirtymistään seuraavaan luokkaan. Pojat ovat käyneet koulua maaliskuun lopusta. Aamuisin mitataan kuume ensin kotona, täytetään terveystodistus ja koulussa ennen rakennukseen pääsyä lomake tarkastetaan ja kuume mitataan uudestaan. Maski pysyy naamalla koko päivän, sisällä ja ulkona, sen saa riisua vain lounastauoksi. Tanssistudiolla kuume mitataan ennen sisääntuloa ja jokainen pysyy tunnin omassa neliössään, myös tanssissa pidetään maskia, kevätesitykseen tilataan asuihin sopivat maskit. Maski on aikaa sitten lakannut olemasta rangaistus, se nyt vaan on, vähän samalla tapaa kuin että paita on hyvä olla päällä julkisilla paikoilla, muuten tulee sanomista.

 

Pelkäänkö tartuntaa? En. Pelkäsin silloin joskus. Elämä nyt vaan on tällä hetkellä tällaista, ehkä se joskus taas muuttuu toisenlaiseksi, olen lakannut odottamista ja siirtynyt elämään tätä hetkeä. Kaikkihan on oikeastaan tosi hyvin, elämme maailmassa jossa teknologia on mahdollistanut sosiaalisten suhteiden muodostamisen ja ylläpitämisen, minulla on rakas työ jota voin edelleen tehdä, meillä on koti ja perhe, elämä on edelleen täyttä ja hyvää ja ihanaa. Kiitos siitä.

 

Tättiksen huoneesta kuuluu edelleen musiikki, jannut pelaavat kavereittensa kanssa ja kuulen että Fredde on herännyt meidän makkarissa. Martta jonottaa makuuhuoneen ovella. Kaadan kuppiin lisää kahvia, kissa hyppää mun työpöydälle ja naukaisee. On sunnuntaiaamu, viikon paras päivä.

Kuvat viimeviikon lomalta Oregonin rannikolla.