Siirry pääsisältöön

i love you more!

 


Luen vuosien takaisen ystävän, sen saman korttelin kakaran ja koulutoverin kirjoitusta lähestyvästä ensimmäisestä äitienpäivästä, ja palaan taas kerran muistoissani siihen omaan ensimmäiseen äitienpäivään, niihin maljakossa nuokkuviin tulppaaneihin ja lounaaseen ravintolassa. Palaan tähän hetkeen ennen jokaista äitienpäivää, siihen tunteeseen etten oikeastaan kuulunut joukkoon, sillä eihän se muutaman viikon ikäinen tyyppi jonka raivokasta itkua olin jo oppinut odottamaan kauhunsekaisin tuntein, oikeuttanut minua istumaan siinä, edessäni lasi kuohuviiniä ja yllä mekko jonka rintamusta koristivat jo maitotahrat. Rautakaupassa olin loukkaantunut kun minulle ei ojennettu punaista ruusua kuten niille äideille jotka näyttivät enemmän äideiltä - kai.

 

Sitä ensimmäistä äitienpäivää on seurannut pitkälti toistakymmentä uutta. Ensin yhden lapsen äitinä ja sitten kolmen. On ollut äitienpäiviä kun koko päivä oli yhtä fiaskoa ja kyyneleet kaukana onnensellaisista, sellaisia jotka olivat jotenkin lempeitä ja hitaita, ja sekoitus arkea ja juhlaa. Yhtään kiiltokuvankaunista äitienpäivää en ole saanut eikä sellaisia taida ihan oikeasti ollakaan, ei ainakaan meillä, ei ainakaan kolmen lapsen perheessä. Sitäpaitsi se ihan oikea äitienpäivä asuu jossakin muualla kuin toukokuun toisessa sunnuntaissa vaikka sinä yhtenä päivänä saankin aivan erityisellä huolella kirjoitetut kortit, paketoidut lahjat ja jos oikein lykästää niin jonkun toisen tekemän aamiaisen. On kohtuutonta vaatia seesteistä hiljaisuutta päivänä joka on lapsen ja vielä teininkin silmissä niin täynnä latausta että se tihkuu reunoistakin. Odotuksista syntyy jännitteitä,  jännitteistä riitaa ja rosoisuutta. On ollut äitienpäivä kun uhkasin että peruutan koko p***kan seuraavalta vuodelta ja sekin kun pikkumaisesti naisten kanssa vatvottiin mitä kaikkea äitienpäivänä ei tapahtunut, niitä lausumattomia toiveita ja vaatimuksia jotka jonkun muun olisi pitänyt ajatuksista osata lukea.




 

Minun äitienpäiväni löytyy toukokuisen sunnuntaiteatterin ulkopuolelta, jostakin muualta kuin sosiaalisen median nokittelusta ja ruusunpunaisista kuvista. Kyllä minä ne kukat ja kakut, kortit ja yhdessä valitut lahjatkin otan, mutta ihan oikea äitienpäivä on se korvaan kuiskattu rakkaudentunnustus, unentuoksuinen lapsi kainalossa, juttuhetki autossa kahdestaan, se on lautapeli ja pöydän kulmalle vaivihkaa ilmestynyt tölkki ananaksenmakuista kivennäisvettä - sitä mistä erityisesti pidän.

 

Kolme tärkeintä asiaa maailmassa, ne jotka ohittavat ihan kaiken. Mun tyypit. On maailman parasta olla teidän äiti. I love you more.




Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Lähetä kommentti
Lue lisää