Me ollaan lasten
kanssa askarteluliikkeessä. Mulla on mielessä visio just tietynlaisista
jouluvaloista jotka tahdon tehdä meidän olkkarin ikkunaan. Me ollaan menossa
M:n kiipeilytunnille, tai siis M on menossa ja me ollaan menossa kotiin. M
kulkee mun perässä ja jannut jossakin sen perässä. Ne kaikki hypistelee kaikkea
ja aina välillä kuulen kun joku niistä sanoo; ”Mom, you gotta look at this...”
M nykäisee mua hihasta ja mun eka ajatus on että se on löytänyt jotakin mitä se
haluaa mun ihailevan, jokainen niistä kun tietää että meillä harvemmin ostetaan
heräteostoksena leluja, saati sit joulukoristeita.
 |
| M on valmis kiipeilemään |
Käännyn katsomaan tytärtäni ja se sanoo;”I have a lot to be
thankful for... Like our home and my family and our cars.” Torstaina on kiitospäivä. Tiedän että jokaisen
lapsen luokassa puhutaan kiitospäivästä, kiitollisuudesta ja pyhiinvaeltajista.
O sanoi mulle aiemmin et se ei kauheesti välitä siitä pilgrimfoodista.
 |
| mun työpaikka - opin eilen et me ollaan yksi osavaltion kahdeksasta sairaalasta jossa ollaan valmistauduttu vastaanottamaan Ebola-potilaita, minä mukaanlukien |
Vastaan M:lle
että se on ihan oikeessa, kerron että meidän perheellä on paljon sellaista
mistä pitäis muistaa olla kiitollinen, meillä on perhe ja rakkautta, lapsilla
kaksi vanhempaa. Meillä on ruokaa pöydässä, meillä on kaksi autoa ja koti,
kaksi työpaikkaa, lapsilla jokaisella koulunsa, meillä on niin paljon enemmän
kuin mitä me oikeesti tarvitaan. Me voidaan mennä lääkäriin joskus turhaankin,
eikä se meidän maksama osuus aiheuta sen kummempaa tuskaa. Kun tiskikone menee
rikki me ostetaan uusi. Meillä on rahaa ja varaa tehdä monia asioita sen
kummemmin miettimättä niitä, siitä on syytäkin olla kiitollinen.
 |
| K tänään lääkärissä |
Me puhutaan siitä
miten halu ja tarve on kaksi erillistä asiaa, että loppujen lopuksi ihminen
ihan oikeesti tarvitsee aika vähän, vaatteet, ruokaa, suojaa ja turvaa,
rakkautta, terveyttä ja mahdollisuuden käydä koulua tai tehdä työtä. M saa
kasvaa ympäristössä ja perheessä jossa se ei suoraan törmää köyhyyteen ja
turvattomuuteen oikeastaan missään. M:n koululla on koulutilaistoissa se pyöreä
kymppi. Vuoden 2012 tilaston mukaan M:n koulussa oli kaksi lasta jotka saivat
kouluaterian ilmaiseksi tai alennettuun hintaan. En löytänyt uudempaa tilastoa,
mutta uskoisin ettei lukema ole mitenkään radikaalisti muuttunut.
 |
| sairas lapseni katsoo telkkarista Lumiukkoa |
Kerron M:lle että
olen ilmoittanut meidän perheen sen koulun jouluprojektiin. Kerron että meidän
perhe lahjoittaa joululomaruuat perheelle jolla ei ole varaa ostaa ruokaa. Siis
ei jouluateriaa, vaan tarvikkeet aterioihin koko joululoman ajaksi. M katsoo
mua, se miettii hetken ja toteaa sit et sehän on hienoa et me voidaan auttaa
niitä joilla ei ole yhtään rahaa. Mä vastaan että niin on. Se kysyy et onks tää
”pantry pack thing” ja mä vastaan et joo. Viime viikolla M kantoi kouluun
omenasosetta repullisen, ennen Halloweeniä se vei Pantry packin laatikkoon
kaksi kassillista oransseja ruokia. M on konkari ruokalahjoituksissa. Sit
kerron sille että mun jokaisesta palkasta menee yhden tunnin palkka varattomien
lasten terveydenhuoltokuluihin. Kerron että me lahjotetaan joka kuukausi rahaa
kirkon kautta erilaisiin hyväntekeväisyyskohteisiin, tarkennettuna autististen
lasten terapiatarpeisiin. Kerron että lasten käytettyjä vaatteita ei meillä
myydä eteenpäin, vaan ne lahjoitetaan niille jotka tarvitsevat vaatteita – L laski
just verotusta varten että tänä vuonna me ollaan tehty vaatelahjoituksia liki
tuhannen taalan arvosta.
 |
| Mä odottelen autossa et M pääsee koulusta |
Usein mietin että
pitäis auttaa enemmänkin, mutta toisaalta niistä pieneltä tuntuvista asioista
kasvaa yhteenlaskettuna aika paljon apua. Miten sinä autat niitä joilla on
vähemmän? Vai autatko? Autatko ihmisiä lähellä vai kaukana? Itse koen niin että
autan ensin mieluiten niitä jotka on tässä lähellä. Jos joskus vielä koittaa se
päivä ettei Yhdysvalloista löydy enää yhtään avuntarvitsijaa suuntaan avun maan
rajojen ulkopuolelle. Koetko että se on Suomessa yhteiskunnan tehtävä? Haastan "Oisko tulta" blogin bloggaamaan joulukalenterissaan antamisesta!
Itse autan kauheen vähän ja se nolottaa... :/ mitä teen oikeestaan on, että töissä, autan meidän kehitysvammasia asiakkaita. Tää ei siis kuulu mitenkään mun työkuvaan, mutta etsin, kerään ja pakkaan heille myyjänä ostokset, niin kuin eräs toinenkin meidän myyjä.
VastaaPoistaMuut sitten ei, kun ei heille kuulu ja tää kiireyttää liian paljon kuulemma työpäivää. Niinhän se tekee, mutta nää herrat kun ei ole saanut rahoitusta avustajaan :/
Älä turhaan nolostele, apua se käytännön apukin on :)
PoistaOlipa ilahduttavaa lukea teidän perheen auttamisprojekteista! Tosi hienoa sekin, että lapset oppii anteliaisuutta ja empatiaa jo pienestä! :)
VastaaPoistaItse olen toki iloinen, että Suomessa maailmanlaajuisesti ajatellen tuetaan ja autetaan ihan yhteiskunnankin taholta aika hyvin vähävaraisia ja syrjäytymisuhan alla olevia. Silti se ei minusta mitenkään poista sitä asiaa, että meidän kaikkien tulisi osoittaa lähimmäisenrakkautta ja anteliaisuutta. Itse olen pitkään, jo aika nuoresta, lahjoittanut säännöllisesti hyväntekeväisyyteen. Tapoja: Rahalahjoituksia eri kohteisiin niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lahjoituksia myös oman seurakuntamme kautta mm köyhille ja sairaille Moldovassa. Ostamme myös säännöllisesti ruokatarpeita varhaisnuorison hengellisen toiminnan ja virkistäytymisen iltoihin. Esikoisemme on sitten siellä vapaaehtoistyössä usein päävastuussa keittiössä kokkaamassa vielä itseään nuoremmalle porukalle.Lahjoitan myös lasteni vaatteita hyväntekeväisyysjärjestöille.Joskus olen avustanut taloudellisesti vähävaraisia ystäviänikin. Patmoksen Suomessa organisoima, mutta sinänsä kansainvälinen joulunlapsi-keräys on myös yksi sydäntämme lähellä oleva lahjoitusmuoto.
Suurin osa ystävistäni on uskovaisia ja aika lailla kaikki heistä auttavat toisia ja osallistuvat hyväntekeväisyyteen ja jonkun seurakunnan vapaaehtoistoimintaan toisten hyväksi. Se on ihan sellainen elämäntapa ja luonnollinen asia niissä porukoissa, joissa minä ja perheemme pyörimme. Auttamisesta tulee hyvä mieli. Sitä kokee myös itsensä hyödylliseksi ja auttaminen lähentää myös suhdetta Luojaamme ,
Kiittos tästä ihanasta bloggauksesta tärkeästä aiheesta ja mukavaa joulun odotusaikaa! :)
T: Mammuska
Kiitospäivä tuntui musta aluksi todella omituiselta juhlalta, mutta kun siitä on enemmän keskustellut paikallisten kanssa, se on ruvennut tuntumaan jotenkin tosi kauniilta ajatukselta. Liian harvoin ihmiset pysähtyvät miettimään, mikä heillä on hyvin ja mistä voi olla kiitollinen.
VastaaPoistaMä itse lahjoitan rahaa kansainvälisille järjestöille, koska tiedän, että kaikkein huonoiten asiat ovat Länsimaiden ulkopuolella, ja siellä sillä rahalla on eniten vaikutusta. Musta on kiva ajatella, kuinka monta lasta saadaan kouluun tai taloa uudelleenrakennettua, ja Länsimaissa vastaavan tasoisia ongelmia ei ihmisillä edes ole. Suomalaisille järjestöille lahjoittaessani painotan enemmän ympäristöä (= Itämerta), koska tuntuu, ettei valtio pidä siitä tarpeeksi hyvin huolta. Ja todellakin toivon, että Suomessa yhteiskunta pysyy tahona, joka lähtökohtaisesti huolehtii ihmisten auttamisesta, koska yksityisillä ihmisillä on taipumus lahjoittaa kohteille, jotka ovat "kivoja" tai "söpöjä". Lahjoitusperustaisessa maailmassa rakennetaan kyllä lastensairaaloita, mutta esimerkiksi alkoholistit tuskin saisivat tarvitsemaansa apua.
Mutta oli auttamistapa tai -kriteerit mitkä tahansa, niin pääasia, että auttaa! Kiitos siis siitä, että tekin ajattelette noin paljon muita! Ja toisin kuin Mammuska vihjaa, minulla ystäväpiirissä ihmiset osallistuvat hyväntekeväisyyteen uskovaisuuden tasosta riippumatta, juurikin koska siitä tulee ihan kaikille hyvä mieli. :)
Hei Jenni! Sulla on monia hyviä ajatuksia ja tapoja auttaa. Omasta mielestäni en kyllä vihjannut mitään, ei ollut ainakaan tarkoitus. Tiedän kyllä myös ateisteja, jotka miettivät paljon eettisiä asioita ja lahjoittavat paljon köyhille ja luonnonsuojeluun. Kerroin vain omasta tilanteestani. Satun nyt vain olemaan seurakunta-aktiivi ja ystäväpiirini koostuu pääasiassa toisista uskovaisista eri yhteisöistä ja seurakunnista. Käyn paljon esim yhteiskristillisissä tilaisuuksissa. Olen vain tottunut, että lähes
VastaaPoistakaikissa tilaisuuksissa, joissa käyn, kerätään rahaa köyhille ja sairaille niin Suomeen kuin ulkomaillekin ja ihmisiä kannustetaan auttamaan ja kehittämään lähimmäisenrakkautta.
Arvomaailmani perustuu Raamatun sanomaan samoin lähiystävieni. Raamatun opetusten mukaan Jumala on rakastava ja antelias ja hän toivoo ja kannustaa jo Raamatun opetustenkin kautta siihen samaan ajattelutapaan ja elämänasenteeseen seuraajiaan. auttaminen tuntuu siis jo tästäkin syystä meistä uskovaisista yleensä normaalilta ja tärkeältä asialta.
Mutta en kiellä ollenkaan sitä asiaa, että vaikkapa agnostikoilla ja ateisteillakin tai lähes minkä muun aatteen tahansa edustajilla voi myös olla hyvin antelias ja hyväntekeväisyyttä tärkeänä pitävä elämänasenne. Ja monilla onkin. Kerroin vain omasta ja ystäväpiirini elämänasenteesta ja tiedän, että ainakin meillä Raamatun opetukset aiheesta pitävät tätä tärkeää auttamisasiaa jatkuvasti esillä ja mielessä. Ja kun tilaisuuksissa, joissa käymme, tarjotaan jatkuvasti tapoja ja kanavia auttaa, niin niihin tulee helpommin tartuttua kuin, jos auttamistavat eivät olisi niin paljon luonnostaan omassa elämässä esillä. Helpostihan sitä ihminen aikoo kaikenlaista, mutta se voi jäädä ja unohtua kaiken kiireen keskellä, joten on hyvä, jos auttamisasiaa pidetään jollain muotoa jatkuvasti selkeästi esillä omassa elämänpiirissä.
Olen kokenut myös hyväksi jutuksi sen, että niillä seurakuntamme jäsenillä, joilla on taloudellisesti tiukempaa, on tarjolla mahdollisuuksia auttaa vapaaehtoistyössä mm vapaaehtoistyöntekijänä kirpputorilla, jonka tuottoa ohjataan mm Moldovian ja Suomen vähävaraisilla. Osa taas auttaa tapaamalla yksinäisiä vanhuksia tai tarjoamalla seuraa kuntoutuville alkoholisteilla tai yksinäisille maahanmuuttajille tai hoitamalla säännöllisesti yksinhuoltajien lapsia, jotta vanhempi pääsee välillä tuulettumaan tai lepäämään.
Auttamismahdollisuuksia on monia. Itse olen ollut innostunut hengellisten piirien laajoista ja hyvin organisoiduista auttamismahdollisuuksista. Ihminen puhuu yleensä itselleen tutuista asioista. Jotkut muut voivat olla sitten innostuneita joittenkin muitten aatepohjaisten tai sitoutumattomien tahojen auttamistavoista. Kaikki auttaminen on aina plussaa ja en siis yrittänyt vihjata, että vain uskovaiset auttavat.
Nyt kun aloin pohtia asiaa tarkemmin, on toki niinkin, että hedelmistään puu tunnetaan ja kyllähän se kertoo aina ihmisestä hyvää, jos hän haluaa auttaa ja toteuttaa sitä elämässään. Ja kun Raamatun opetuksia tutkii, niin kyllä uskon ja rakkauden Jumalaan ja lähimmäisiin Raamatun opetusten mukaan tulisikin näkyä pyrkimyksenä käyttäytyä itsekin rakkaudellisesti ja auttaa toisia.
Mutta totta kai myös ateistit, agnostikot ym ihmiset voivat myös olla lähimmäisenrakkautta osoittavia ja empaattisia ja auttamishaluisia. Toisaalta on olemassa myös aatesuuntauksia, joissa halveksutaan auttamista ja ajatellaan, että jokaisen pitäisi pärjätä itse ja parempi vaan, että evoluutio karsii heikot ja huonosti selviytyvät ja voittajatyypit jäävät eloon jatkamaan sukua ja ihmiskuntaa. Onneksi suurin osa ihmisistä ei edusta ajattelultaan esim tälläistä äärimmäistä kantaa. Mutta ei siis voida poissulkea sitäkään asiaa, että kyllä ihmisen aatemaailma ja uskontokin voivat vaikuttaa siihen miten auttamishaluinen tai -haluton kukin on. Esim Nietzsche kirjoituksineen ja hänen filosofisen ajattelutapansa kannattajat eivät ole olleet kovin auttamishaluisia asenteiltaan.
T: Mammuska