maanantai 30. toukokuuta 2016

martta matkustaa - ja perhe myös



Sunnuntaiaamu aukeaa sateisena ja harmaana, lämpömittari näyttää 48F (9C). Mä tuijotan Freddeä kysyvästi kahvikuppini ylitse; ”Ihan aikuisten oikeestiko sä haluat lähteä ajamaan sateiseen saaristoon?” – kylmää, märkää, tuulista ja sade vihmoo harmaana vaakatasossa pilvien peittäessä näkyvyyden. Kolme lauttaa, jonoja ja harmaa maisema. Fredde katsoo takaisin, näppäilee sääennustetta koneelta ja huokaa. Sit se kysyy et jos me lähdettäiskin itään eikä länteen... mut vuorten yli on matkaa, mihin Martta? Mä olen jo syventynyt omaan näppäimistööni; Googlailen koirien pahoinvointilääkkeitä, sellaista käsikauppa kamaa. Eihän meidän eläinlääkäriäkään saa Memorial Dayn sunnuntaina käsiin, ainakaan autopahoinvoinnin takia. Bingo. Heitän pallon takaisin Freddelle; Ei me sitä mihinkään saada tällä varoituksella, on pitkä viikonloppu ja kaikilla on jo jotakin... mut jos me otettais se mukaan. Fredde laittaa Expediaan vielä yhden täpän: kaksi aikuista, kolme lasta, koira. Mä ajan apteekkiin ostamaan niitä pillereitä. Ennen lapsia me tehtiin näitä tempauksia jatkuvasti, viimeiseen kahdeksaan vuoteen tää on toinen kerta. 



Tuntia myöhemmin me ollaan autossa, ne kaksi aikuista, kolme lasta ja koira. Koira on saanut tabunsa ja nostettu puoliväkisin autoon. Lapset on pakanneet shortsit, t-paidan ja yöpaidan riemustakiljuen. Mulle riittää mukaan se yöpaita vaihtoalusvaatteilla. Martalla on mukanaan ruokaa, hihna ja pari siankorvaa. Hetken vouhkattuaan se käy nukkumaan.



Passilla sataa, korkeimmissa kohdissa on edelleen lumipälviä. Puiden vähetessä sade muuttuu auringonpaisteeksi ja elohopea nousee vähitellen sieltä viidestäkympistä kahdeksaankymmeneen. Vajaat kymmenen celsiusta vaihtuu vajaaseen kolmeenkymmeneen, harmaus siniseen. On pakko myöntää että kahdeksanpaikkainen perhekuljetin näyttää taas karvansa. Jannun keskirivillä omissa tuoleissaan, neiti puhelee kuorsaavalle Martalle haltiakielellään. Mä nauran Freddelle et keskiajalla ne olis jo polttaneet meidän tyttären roviolla.





Lauma kysyy koska me pysähdytään ekalla viinitilalla, ne on tehnyt tätä syntymästään saakka, ja tietää miten autiomaaretket etenee. Me arvotaan missä halutaan käydä. Voittajaksi pääsee tällä kertaa Fidelitas. Martta ulos autosta lauman mukana, lauma juoksee pihannurmikolla ja karkaa viinitarhaan, me istutaan aurinkotuoleihin lasillisten kanssa. Ohimennessäni huikkaan yhden kaukaloikäisen vanhemmille että hyvä siitä tulee, meidänkin kolmikko on aloittaneet tän touhun tuossa iässä. Ne vastaa ettää näyttää tosiaan omaksuneen hyvin tän viininmaistelusysteemin. Martta käy nurtsille istumaan.  Lähellä istuvat naiset kehuvat ensin meidän vauvan hyvää käytöstä, sen jälkeen toinen niistä kysyy miksi se on niin lyhyt. Hämmennyn kysymyksenasettulasta ja yhtäkkiä tajuan että ne tarkoittaa että miksi meidän koira on kääpiö. Vastaan että se on ”English Lab” ei ”Standard American Labrador” amerikkalainen labbis kun on keppanasti kolme kertaa englantilaisen sukulaisensa kokoinen. Lasken Martan irti ja se painelee viinitarhaan lauman mukana.





Valmistaudun nostamaan vastahakoisen koiran takaisin autoon ja yllätyn positiivisesti kun Martta hyppää ihan itse kuljetuskenneliin. Meidän pupulainen on viimeinkin oppinut että autoilussa on myös hyviä puolia. Seuraavalla pysähdyksellä Martta saa kaverin. Cooper toivottaa Martan tervetulleeksi ja ne peuhaa hetken Cooperin Budin kanssa.

ehkei tää autojuttu sittenkään ole niin kauhee...

Martta ja Bud




Vähän myöhemmin Martta kävelee Marriottin ovista sisään kuin kokeneempikin matkailija. Se istahtaa odottamaan Fredden hoitaessa ”paperityöt”, hämmästelee vähän hissiä, kulkee rinnalla huoneen ovelle ja testaa ensimmäiseksi yhden sängyistä. Illalla Martta editoi mun kanssa kuvia, lauma katsoo elokuvaa telkkarista ja Fredde surffaa viereisellä sängyllä. Yhden vuorokauden irtiotto tekee hyvää, nyt opittiin sekin että Martta on hyvä matkustaja, ja koira jonka voi hyvin ottaa mukaan kaikkialle. Länsirannikon hotelleihin saa yleensä tuoda mukanaan koiran. Osassa karvaisesta seuralaisesta peritään ”pet fee”, joka vaihtelee $10-$15/yö tai vaihtoehtoisesti karvakorvat ovat ilmaisia, mutta luottokortille tehdään siivousvaraus, jonka joutuu maksamaan vaan jos seuralaisesta tulee ylimääräistä sotkua. Länsirannikoiden hotelleissa ei saa tupakoida, joten koirahuoneet eivät ole niitä perinteisiä tupakkahuoneita, sitä en tiedä onko allergisille oma kiintiönsä, vai ohjataanko allergiset niihin harvoihin hotelleihin joihin pääsee vain kaksijalkaiset. 

Martta kirjautuu Marriottiin


editointipuuhissa

maanantaiaamuna me käydään kahdestaan Martan kanssa lenkillä, ja pysähdytään samalla kahdestaan hotellin aamiaishuoneeseen kahville. Muut nukkuu vielä.