presidentin päivä

Presidents Dayn aamuna avaan tutusti netistä uutiset. Siitä on tullut tuttua. Ennen kurkkasin ensin sähköpostin, sitten naamiksen. Nyt siirryn suoraan uutisiin - New York Times, Washington Post, The Guardian. Fredde täydentää samalla uusimmat twiittailut ja taas kerran kysyn ääneen että eikö kukaan saa siltä edes otettua puhelinta pois. En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa...

Joku vääräleuka luettelee positiivisia puolia; jokainen amerikkalainen osaa nimetä senaattorinsa ja kongressiedustajansa ilman googlea, suurin osa on lukenut perustuslain ja tietää mitä siellä sanotaan. Jokainen amerikkalainen on oppinut kirjoittamaan uusia sanoja, vaikeita sanoja, sellaisia kuin holocaust, emoluments, narcissist, fascist, misogynist, ja cognitive dissonance. Uutisista on tullut monelle kiinnostavampaa kuin Kardashianin perheestä.

Arkikuvahaasteen eka kuva 1/7. Lauantaina hakemassa meidän klubiviinejä.
Viinialueella asumisessa on tiettyjä etuja. 

Arkikuva 2/7. Kirkossa on kastesunnuntai ja Pastor Ben puhuu suvaitsevuuden ja rakkauden puolesta.
Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi nuorisotyöhön. 

Elämä ruohonjuuritasolla jatkuu ennallaan vaikka poliittinen vastarinta on kaikkien huulilla ja siitä puhutaan samalla tavalla kuin ennen säästä ja viikonlopun kuulumisista. Hiihtolomaa, partiota, ystäviä, Martan koulutusta ja töitä koulussa.

Arkikuva 3/7. Aamulla on pakkasta ja päivällä elohopea hivuttelee kahtakymmentä astetta.
Martta kulkee mukana bussipysäkille jokainen aamu. 

Arkukuva 4/7. Parturin työkalupakki puhuu omaa kieltään. Opin että Rudy's:iin tullaan kauempaakin. Ne jotka haluaa jotakin muuta kuin sen tavallisen polkkatukan ja raitoja. Täällä tehdään irokeesejä, vaaleanpunaista, sinistä ja violettiä. Kaikkia sateenkaaren värejä. 

Istun työpöytäni ääressä arkisin ja kasaan liiketoimintasuunnitelmaa. Olen innoissani ja hetken päästä täysin vakuuttunut omasta hulluudestani. Lasken markkinointibudjettia, suunnittelen ja väännän ja käännän. Flowtilassa suunnitelmat näyttää hyvältä.  Epätoivon hetkellä Fredde muistuttaa että ei tästä tarvitse suurta menestystarinaa tulla heti eikä välttämättä koskaan. Kunhan nyt omilleen pääsis. Kaksi viikkoa kurssin alkuun.

Arkikuva 5/7. Keskiviikkoiltana päivällisklubi kokoontuu meille ja tein vaaleanpunaisen kukka-asetelman illan teemaan.
Me puhutaan taas kerran politiikkaa, mutta puhutaan me muustakin... lapsista, työstä, rakkaudesta. 

Arkikuva 6/7. Torstai on lasten ensimmäinen hiihtolomapäivä ja Ollipolli juhlistaa sitä oksentamalla. 

Siinä sivussa yritän kahlata läpi ArtHousen mulle lähettämää arvostelukappaletta, mun ensimmäinen ”blogiyhteistyön” tapainen. Alison Gopnikin Puuseppä vai Puutarhuri. Käytän sanaa kahlata koska mulla on mennyt viikko päästä sivulle 44. Kirja on helppolukuinen kepeäkin, mutta ehkä mun oma vaikeus tulee siitä että olen ihan oikeasti, siis silleen aikuisten oikeasti, lukenut kehityspsykologiaa enkä muutenkaan ole tainnut koskaan lukea yhden yhtä kasvatusopasta. Paikoitellen tökkii kehnohko käännös, pistääkö se silmiin siksi että voisin yhtä hyvin lukea sen alkukielellä ja siksi kiinnitän huomiota siihen että paikoitellen teksti maistuu käännetyltä. Kunhan olen saavuttanut sivun 319, palaan asiaan ja peilaan kirjaa omaan vanhemmuuteeni. Olenko minä puuseppä vai puutarhuri.

Viimeinen arkikuvahaasteen kuva 7/7. Perjantaina oli legopäivä.
Me raksattiin lauman kanssa koko päivä kaupunkia ja mä pääsin väkertämään kaupunkiin kahvilan. 

Tättis haluaa lähteä mun kanssa kaupungille. Sillä on jo suunnitelmat valmiina. Ostoksille ja lounaalle – ihan vaan kahdestaan. Mä haluan ostaa origamipaperia tän viikon matikantunteja varten. Keskiviikkona Kentsun luokka, perjantaina Ollipolli. 

Sit oli epäpoliittinen koirahaaste... yksi kuva. Tässä Martta. Martta on 19kk vanha labbis. Kaikki tuntee meidän Martan koska mä valokuvaan sitä jatkuvasti. Martasta tulee palveluskoira meidän Tättikselle. Martta on maailman paras.