perjantai 11. elokuuta 2017

kahdeksanvuotiaana

tikanpojat


Katson naamiksen fiidiä vuoden takaa. Tiedäthän, ne muistelot joita sivusto tarjoaa aina päivittäin ja vuosi sitten oli yleinen toive että meillä olis edes yksi ehdokas, joka ei olis totaalisen tärähtänyt. Ei ollut, ja vastoin kaikkia oletuksia maa sai presidentiksi sen aikuisen uhmaikäisen, sen joka kiukuttelee ja polkee jalkaa, ja jonka twiitit pitää sisällään ”mun isä on vahvempi kuin sun isä” tyylisiä lausahduksia, paitsi että isän voi korvata ohjuksella, ja vastapuolella on toinen aikuiseksi kasvanut uhmaikäinen, joka on edelleen kolmen vuoden uhman kourissa. Tilanne tuntuu absurdilta ja silti se on ihan totta, ja keskustelun kääntyessä politiikkaan syystä tai toisesta on jokaisen toive se että joku antais herrapresidentille leikkipuhelimen sen nykyisen tilalle, sellaisen jolla se vois ihan rauhassa tviittailla, ilman että kukaan sais tietää mitä se kirjoittelee.

Työpaikoilla viljellään mustaa huumoria ydinsodasta, ja hetkittäin tuntuu kuin olisin palannut takaisin lapsuuteen, aikaan jolloin Yhdysvallat ja Neuvostoliitto isotteli toisilleen ja rauhankokouksista lähdettiin vuorotellen ovet paukkuen. Ydinkokeita tehtiin kummankin toimesta ja ydinsodasta puhuttiin ihan varteenotettavansa uhkana. Silloin asuttiinn äitivenäjän kainalossa, nyt ensimmäisenä vastaanottamassa korealaisten leluja.

Kahdeksanvuotiaana tiesin
että maailma tuhoutuu
kaksintaistelussa suurvaltojen
kahdeksanvuotiaana tiesin
että ihminen murskautuu
silmänräpäyksessä historiaan
(Ultra Bra)

Jättimäisen väritulostimen vieressä pohditaan olisko takapihan lyijypintainen, maahan upotettu lantalaari riittävän turvallinen suojaamaan ydinlaskeumalta. Mä kysyn miten ne on ajatellut siellä kakan keskellä hengittää? Seuraava heittää herjaa bunkkerista jota on kaivamassa talonsa alle ja mä ilmoitan muuttavani perheeni kanssa niille. Fredden kolleega tarjoaa asuinsijaa itäisestä Washingtonista, vuorten toiselta puolen, mutta mahtaako noitten korealaisten ohjusten osumatarkkuus olla kuinka hyvä? Kannattaisko sittenkin suunnata suoraan jonnekin sisemmälle? Wyomingissa on kuulemma kaunista.

Kahdeksanvuotiaana tiesin
että maailma tuhoutuu
kaksintaistelussa suurvaltojen
kahdeksanvuotiaana etsin
kartalta kaukaista paikkaa
joka välttäisi laskeuman
(Ultra Bra)

Mustaa huumoria lukuunottamatta elämä on samanlaista kuin eilenkin. Presidentin twiittailut puolikoomisia ja tosiasia se ettei äijä kauheesti kykene sisäpoliittisesti yhtään mihinkään niin senaatin kuin kongressinkin kuohitessa miehen omalla voimallaan, niinpä jäljellä on enää sotaleikit. Valitettavasti näitä tyyppejä on maailmassa kaksi ja niillä iso hiekkalaatikko. Jospa joku antaisi kummallekin pojalle sen feikin älypuhelimen ja maailma sais taas jatkaa menoaan. Voishan niille ostaa ihan oikean hiekkiksenkin ja muutaman lelun sinne, tapelkoot sit siitä kumman lappari on parempi.  


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.