keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

niityllä hän tanssii järin yöpaidassaan

Kouluvuoden viimeisinä viikkoina, muiden valmistautuessa kesään ja lomaan, meillä palaveerataan, lisätään lääkkeitä, jutellaan, pidetään sylissä ja yritetään elää kasvavan ahdistuksen kanssa. Me jätetään menemättä niihin häihin joihin meidät kutsuttiin jo tammikuussa. Me ei mennä, koska meillä on lapsi joka ei just nyt kykene menemään keskelle tuntemattomien ihmisten laumaa.

lukutoukka sunnuntaiaamuna

Eletään sitä aikaa vuodesta kun meidän esikoisesta kuoriutuu esiin suoraan sanottuna aika vastenmielinen tyyppi. Rakas se on, mutta helppoa sitä ei ole rakastaa. Se kiusaa muita, lähinnä koska se haluaa että kaikilla muillakin on paha ole kun sillä itsellään on, ja se saa jotenkin kieroutunutta lohtua kampittamalla pikkuveljen autoon kiivetessä, tai rikottuaan toisen leikit. Se riitelee ja huutaa, se keskeyttää ja kiljuu. Sen kanssa on raskasta olla. Pojat taas, ne purkaa nää viimeisten päivien jännitykset aivan tolkuttomaan menoon. Moottoriturpa puhuu taukoamatta, oli asiaa tai ei ja se toinen, siitä kuoriutuu entistä tehostetumpi versio ikiliikkujasta. Kyyneleet on kaikilla herkässä ja meillä itketään koska kengät on hukassa, joku ehkä ajatteli sanoa pahasti, katsoi väärin, painotti sanan väärin, oli ajatellut töniä, valitsi väärän telkkariohjelman, leikkii, ei leiki, leikkii väärin. Vanhempana tiedän että tämä menee taas ohitse, elämä tasoittuu ja muutaman viikon päästä meillä taas nukutaan ja pärjätään paremmin.

tää oli aivan järjettömän söpöä katsottavaa... tyypit uppos kokonaan näitten pallojen sisään ja pyöri hervottomasti ympäri valtavaa pihaa törmäillen toisiinsa holtittomasti. 

synttäreillä sunnuntaina

Sunnuntaisilla synttäreillä puolituntematon äiti kommentoi miten mä aina näytän siltä että kaikki on hallinnassa, että kaikki sujuu jotenkin helposti, enkä mä koskaan unohda yhtään mitään. Niin, ja tukka on nätisti ja vaatteet kauniit ja meikkikin virheetön. Naurahdan että meidän elämä on jatkuvaa kaaosta ja mä hukkaan jatkuvasti palloja sinne ja tänne, että se rauhallinen ulkokuori on oikeesti T-O-D-E-L-L-A kaukana totuudesta oikean minän maatessa sikiöasennossa pöydän alla. Ulkopuolelta muitten elämä näyttää helpommalta kuin oma todellisuus, ja silti meillä kaikilla on omat haasteet ja harvemmin kenenkään elämä on niin kaunista kuin miltä se ulospäin näyttää. 


valmiina vikaan koulupäivään

Kun reksiltä tulee maanantaina meili jossa se kertoo että moni meidän lasten tutuista kasvoista on siirtymässä toisiin kouluihin; musiikinopettaja, erityisopettaja, lukiope, kouluavustaja, O:n opettaja... Mä löydän itseni itkemässä autonratissa. Seuraavaksi työtoveri löytää mut itkemässä työpöydän äärestä, se halaa ja tilanne on vaan entistä pahempi. Viereisessä huoneessa itkee mun esimies, se itkee maailman pahuutta, mä itken oman elämän satunnaista ylivoimaisuutta. Me itketään yhdessä, puhutaan ja itketään ja sit me kuivataan kyyneleet ja jatketaan elämää ja duunia. Charlie keittää mulle teetä ja käy välillä halaamassa, samalla kun se varmistaa et onhan se leikkaus nyt varmasti ookoo ja tarkistithan vakuutuksesta myös sen ja tän ja ton. Mulla on työpaikka jossa saa itkeä ja saa nauraa – onneksi.

M:n rakas, rakas tokan luokan opettaja auringonkukkien kanssa

koulun oppilaat keräs liki yhdeksän tuhatta taalaa verisyöpäpotilaiden hyväksi,
ja tässä summa annetaan virallisesti syöpäsäätiölle.

Tulee keskiviikko ja viimeinen koulupäivä. Mä ajan lapset kouluun, käyn ostamassa kukkia, reksille suklaata. Ajan takaisin koululle kevätjuhliin. Kuusisataa oppilasta on kokoontunut yhteen, jokainen luokka-aste esiintyy muulle koululle enkä voi kuin ihailla musiikinopettajia. Laulut kiertävät maapalloa, mukana uutta ja vanhaa läheltä ja kaukaa. Kolmasluokkalaiset esittävät nokkahuilulla punk rockia.
 n
tää on aivan mahtava traditio... kaikki opettajat vilkuttamassa niille oppilaille, jotka lähtee busseilla kesäloman viettoon



Muutama tunti myöhemmin me seistään koulun pihalla. Kaikilla on todistukset repuissa. Opettajat seisoo rivissä ja vilkuttaa lähteville busseille, bussien ikkunat on auki oppilaitten käsien viluttaessa ja bussin torvien soidessa. Me ajetaan jätskille. Tästä alkaa kesä.